Ryhmäpuheenvuoro Valtuustossa 24.4.2024 Sopeustuohjelma

Kokoomuksen ryhmänpuheenvuoro 24.4 valtuustossa sopeutusohjelman käsittelyssä. Muutoksia puhuttaessa.

Arvoisa puheenjohtaja,

Käsittelyssä meillä on pitkään valmisteltu sopeutusohjelma. Työ, jota oikein kukaan ei ole halunnut tehdä, mutta silti on kiitettävästi yhdessä tehty. Kunnan työntekijöitä on osallistettu ja he kuten me luottamushenkilöt ovat saaneet antaa ideansa, huolensa ja kysymyksestä mukaan sopeutusohjelma työhön.

Iso kiitos talousjohtajalle alustuksesta. Kattavan esittelyn jälkeen meillä on hyvä lähteä käymään keskustelua ja tekemään päätöksiä. Vaikka edelleen auringon edessä on hyvin tummia pilviä.

Olen todella tyytyväinen siitä missä hengessä keskusteluja neuvotteluja on käyty. On avoimesti pohdittu ja tuotu näkökulmia esiin. Olemme yhdessä ryhminä käyneet keskustelua useaan kertaan keskenämme ja myös viranhaltijoiden kanssa. Kaikki ovat ymmärtäneet että sopeustustarve Lempäälässä on ja että keinot meidän on löydettävä yhdessä.

Lasten ja nuorten palvelut ja toiminta on ollut sydämen asiana tätä ohjelmaa laadittaessa yli puoluerajojen. Vaikka kaikessa ei aina kaikkia voida huomioida, on tässä kuitenkin pyritty parhaalla tavalla huomioida tänä tärkeä kohderyhmän.

Kun sopeutusohjelmaa on tehty on mielipiteitä, näkemyksia ja ajatuksia ollut ihan niin monta kun meillä ryhmässä on ollut jäseniä. Tästä meidänkin ryhmä on pyrkinyt löytämään parhaan kokonaisuuden. Aina se ei helppoa ole. Erityisesti kun esitykset ovat täälläkin tänään peräjälkeen. Miten asioita painotetaan, mihin panostetaan, mikä voi jäädä tauolle tai voidaan tarkastella uudelleen. 

Kokoomuksen valtuustoryhmä kantaan huolta kokonaistalouden tilanteesta. Valtion talous on kestämättömällä tasolla. Siellä valtioneuvosto on puhunut usean vaalikauden mittaisesta talouden tasapainottamisen ohjelmasta ja sen tarpeellisuudesta. Meillä täällä Lempäälässä on mahdollista tehdä nopeampi liikkeitä. Monella tapaa asiat ovat pienempiä, mutta väkisin valtiontalouden toimet tulevat vaikuttamaan myös meillä. Toivon, että sopeutustoimet joita tänään teemme riittää.

Arvoisa puheenjohtaja,

Jotta tämä sopeutusohjelma olisi riittävä se vaatiin meiltä vielä paljon. Lautakunnat ja jaosto lähtevät pian valmistelemaan uutta budjettia vuodelle 2025. Rahaa jaossa ei ole fläppitaululla eikä tilillä. Lautakuntien tulee arvioida tarkoin uudet avaukset kun nykyiset palvelut ja miten meillä Lempäälässä asioita tehdään. Jokaisena vuonna on pystyttävä kriittiseen arviointiin. Naapurikunnissa käynnissä on hyvin paljon järeämmät sopeustutoimet. Me tuskin haluamme olla samassa tilanteessa.

Samoin kriittisen arviointi tulee tehdä myös organisaatiomme osalta. Tämä poliittinen keskustelu käynnistyy ryhmien kanssa ensi syksynä.

Tällä haluan todeta, ettei sopeutusohjelmassa olla vielä maalissa, vaikka tänään useiden miljoonien säästöohjelmaa tavoitellaankin. Kuten jo kuultiin meidän sopeutusohjelma koostuu useasta palasta ja päätösten ketjusta. Viime talousarvion yhteydessä valtuusto teki jo veronkorotuspäätökset. 

Vaikka tänään muutama miljoona säästetään, on huomionarvoista se mistä tässä kohtaa ei oltu valmiita säästämään. Kun edellistä sopeutusohjelmaa tehtiin oli meillä monin paikoin voimakkaampia toimia käsittelyssä. Näitä osaa on tällä matkalla palautettu palveluvalikoimaan tästä esimerkkinä eskari-ykkös-kakkosten koulukuljetusten km raja. Monta hyvää asiaa meille siis edelleen jää olemaan ja elinvoimaa lisäämään. Pidetään siis huolta yhdessä siitä, että jatkossakin voimme pitää kiinni hyvistä palveluista ja palvelutasoista.

Kiitos Pirkanmaan osuuskauppavaaleissa äänestäneille.

Sain huikeat 324 ääntä osuuskauppavaaleissa Pirkanmaalla ja varmistin paikkani edustajistossa toiselle kaudelle. Lämmin kiitos kaikille äänestäjille!

Pirkanmaan osuuskaupan edustajiston tutustumis ja perehdytystilaisuus pidettiin tänään 16.4.2024 Tampere-talossa. Paljon tuttuja ja myös uusia tuttavuuksia. Pesti on äärettömän mielenkiintoinen ja olen todella kiitollinen, että sain jatkaa toiselle kaudelle. 💙

Kuvassa voi olla ‎2 henkilöä, koroke ja ‎tekstissä sanotaan ‎EDUSTAJISTON TUTUSTUMIS JA PEREHDYTYSTILAISUUS SPIRKANMAA ره c‎‎‎

Meillä on mahtava uusi Presidentti

Nähtiin, koettiin, touhuttiin ja tehtiin. Mahtava vaalikampanja on nyt käyty ja työ tehty. Suomen 13. Tasavallan presidentti on valittu, onnea Alexander Stubb! Tätä yhdistävää kampanjaa oli kiva tehdä. Kiitos kaikille kampanjakavereille, hauskaa oli! 💙 Upeaa erityisesti on Lempäälästä saatu vahva tuki Alexille!

Suomi saa osaavan, kielitaitoisen ja kansainvälisesti verkostoituneen presidentin. 💙