Älä tyrkytä ideologiaasi

Uusiin ihmisiin tutustuu usein ystävien kautta tai näin perheellisenä leikkipuistoissa. Usein keskustelu lähtee liikkeelle arkisista asioista ja päivän puhuttavista aiheista. Joskus keskustelu voi kuitenkin kääntyä päälaelleen. Kuokkalan koskessa on virrannut sen verran paljon jo vettä, että rohkenin kirjoittaa aiheesta.

En koe, että minulla olisi useita puolia tai että jotenkin erottelisin sitä milloin olen äiti, kuntapoliitikko, partiolainen tai puoliso. Kaikki samaa ihmistä, joka elää tavallista arkeaan. Olen kuitenkin muutaman kerran törmännyt tilanteeseen, jossa minut tällaisenaan on koettu vääränlaiseksi.

Keskustelu lähti liikkeelle silloisista muutoksista työllisyyspolitiikassa. Aktiivimalli oli astumassa voimaan ja paras somekohu oli siitä käynnissä. Kävin aktiivista keskustelua aiheesta porukassa, jossa en kaikkia tuntenut. Joukossa oli niin työttämiä, perhevapaalla olevia  kuin töissä käyviä. Olimme valtaosa yhtämieltä siitä, että kuntakokeilusta Pirkanmaalla oli tullut hyvää palautetta. Osalla meistä asiasta oli myös kokemusta. Puhuimme pitkään siitä, miksi TE-toimisto on pelottava paikka ja sen ihmiset (pl kuntakokeilu) kasvottomia, jotka pitävät työttämiä usein toisenluokan kansalaisina päättäen heidän asioistaan ilman, että työttämällä itsellään on mihinkään sananvaltaa. Erityisen epäreiluna pidimme sitä, että TE-toimistolle ei kelpaa osa-aikainen työ, vaikka se työttömälle olikin tuntunut lottovoitolta.

Aktiivimallin leikkuri ei ollut keskusteluissamme noussut niin suureen rooliin, kuin se mediassa tuolloin oli. Totesimme yhteen ääneen, että aktiivimallin paras toiminto on se, että se pakottaa myös TE-toimiston väen toimimaan ja hakemaan ratkaisuja yhdessä työttämän kanssa. Ei siis vain yksipuolista kirjeiden lähettelyä ja selvityspyyntöjen vaatimista, vaan aitoa kanssakäymistä. Aktiivimallista olimme oikeastaan samaa mieltä kaikki, se on torso. Se ei tule sellaisenaan toimimaan kannustavasti ja aktivoivasti vaan vaatii useita korjausliikkeitä. Maamme hallitukselle vain tuli kiire tämän kanssa ja malli pääsi ”markkinoille” aivan liian keskeneräisenä ja kiireellä.

Keskustelustamme oli vierähtänyt tovi, kun uudelleen kohdattiin. Sain tuolloin ison ryöpytyksen niskaani, koska osalle väestä oli selvinnyt että olen puoluekirjan omaava kuntapolitiikassa vaikuttava. Olin toiminut väärin, kun olin (hallituspuoleen kannattajana) ottanut osaa keskusteluun, enkä ollut kertonut asiasta mitään. Minulla ei porvarina voi olla mitään käsitystä työttömyydestä tai työttömän arjesta!

Moinen hyökkäys oli absurdi. Olin ollut työttömänä pitkään ja tiesin hyvin millaista työttämän arki on. Olin myös ollut perhevapaalla, joten tiesin millaisilla tuloilla moni keskusteluringissä oleva koitti toimeen tulla. Tuolla ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä, koska olin politiikassa heidän mielestään väärällä puolella.

Olin keskusteluissa vahvasti kritisioinut hallituksen toimia ja omaakin puoluetta. Erityisesti olin kritisoinut sitä, kuinka järjestelmät eivät vain ole tätä päivää ja tuota korjausta tuksin kukaan haluaa kokonaisuudessaan lähteä tekemään. Ei tällaisessa ilmapiirissä, jossa jokainen uudistus kaadetaan loppumetreillä, koska kaikki vain vastustaa. Yhteiskunnassamme isot asiat eivät etene, koska oppositio keskittyy neliraajajarrutukseen ja hallitus tappelee nippeleistä keskenään. Lopulta kukaan ei voita, kaikki häviävät!

Olen tehnyt eduskunnassa töitä lähes kahdeksan vuotta. Olin tuolloin mukana myös erilaisissa puolueen valmistelutehtävissä, kuten edelleenkin. Minulla on hyvät verkostot silloisiin, nykyään jo entisiin ministereihin ja heidän esikuntiinsa, samoin tietysti kansanedustajiin. Tiedän mitä heidän työnsä on. Ja toki, olen avoimesti kertonut monelle heistä siitä, mikä esimerkiksi työttömyyden hoidossa ei toimi ja millaisia kuoppia siellä on. Korjausliikkeitäkin on tehty.

Opin tuosta keskustelusta sen, mikä toki pitää omallakin kohdalla paikkaansa. Olen oikeastaan aina pitänyt typeränä keskustelua koulujen kasvisruokapäivistä. Sellaisia on aina ollut ja toivottavasti tulee olemaankin. Mutta ärsyttävän keskusteluista tekee se, että usein se on pakolla väännetty osaksi jotain ideologiaa. Kieltämättä oma suhtautumiseni uskontoon häilyi vahvasti isoskoulutuksen aikoihin, kun minua ei pidetty kunnon uskovana.  En halunnut, enkä ehkä oikeammin osannut kuulua tuohon hurmosjoukkoon, joka silloin piti valtaa Lempäälässä nuortenilloissa. Jätin aktiivitoiminnan, mutta pysyin kirkossa. Oli kyse sitten kestovaipoista, kasvisruokapäivistä tai vaikka poliittisista mielipiteistä, pakkotyrkyttäminen on harvoin toimivaa. Mutta se ei estä asioista keskustelua, ei vaikka oltaisiin erimieltä tai katsottaisiin asioita eri kanteilta. Tuolloinhan keskustelu on aidosti rikasta ja uusia ajatuksia voi syntyä.

Vaikka en kokenutkaan tyrkyttäneeni omilla mielipiteilläni omaa ideologiaani kenellekään, se koettiin ja haluttiin kokea sellaiseksi. Se pisti pohtimaan pitkään omia tekemisiäni ja toisaalta myös harmittamaan, koska keskustelumme oli minusta ollut hyvää, rakentavaa ja kohtuullisen yksimielistä. Minulle ei koskaan selvinnyt se, mitä politiikan osaa muut kannattivat, eikä minua oikeastaan se edes kiinnosta.

On klisee todeta, että minulle politiikka kaikessa hulluudessaan on kuitenkin yhteisten asioiden hoitamista. Se on minulle areena käydä keskustelua, vaihtaa ajatuksia, kerätä tietoa ja olla mukana yhteiskunnan rakentamisessa. Yksi ihminen on hyvin pieni toimija jopa Lempäälän kunnan kokoisessa organisaatiossa. Silti jokaisella on merkitystä myös isossa kuvassa. Hakalan Heikki totesi Lempäälän Kokoomuksen 100-vuotisjuhlassa, että yhdistyksen satavuotiaaseen historiaan mahtuu paljon asioita, kaikkia yhdistää se, että asioita on tehty ja saatu aikaan yhdessä ja yhteistyöllä. Se on ohjenuorana Kokoomuksessa tänäkin päivänä ja jatkossakin.

Annetaan siis jokaisella mahdollisuus omiin ajatuksiin, eikä tyrmätä niitä. Keskustelusta syntyy usein hyvä, kun mielipiteitä voi vaihtaa ja toisen näkökulmista oppia. Jätetään ennakko-asenteet pois ja ollaan itsekin avoimia.

Tarkkaa markkaa

Politiikan syksy käynnistyy perinteisesti lautakunnissa ja kunnanhallituksessa talouden tarkastelulla. Edessä on budjettivalmistelu loppuvuoden valtuuston kokoukseen. Toiveiden tynnyrit on avattu ja ajatuksissa siintää monta hyvää ja tarpeellista rahareikää. Todellisuus iskee syksyn kuluessa tylysti vasten kasvoja. Onko meillä varaa tänäkään vuonna yhtään mihinkään?

Talous ei Lempäälässä ole näyttänyt valoisalta koko vuonna. Viime päivien uutiset kuntaliitosta suorastaan musertaa. Myönnettäköön, että verokertymän ennustetta on odotettu kovasti ja toivottu sen näyttävän paremmalta kuin aiemmat ennusteet. Toisin taitaa taaskin käydä.

Budjetin valmistelu on iso ja merkittävin asia, johon valtuusto vaikuttaa. Se ohjaa koko kunnan toimintoja, mutta usein sitä tuntuu pienuutta näiden asioiden edessä. Oma vaikutus kokonaisuuden valmisteluun on vähäinen, vaikka päätöstä tekemässä olenkin. Kun valtuusto katsoo kokonaisuutta ja tasapainottaa talouden kokonaisuutta, jää lautakunnille välillä vähäiset mahdollisuudet tehdä mitään uutta ja innovatiivista määrärahoillaan. Rahat menevät usein sinne minne aina ennenkin. Uudistuksille tai uusille avauksille harvoin jää tilaa, vaikka ne voisivatkin pitkässä juoksussa säästää.

Otan esimerkin. Mitäpä, jos terkkarille palkattaisiin gynekologi, joka toimisi niin äitiysneuvolassa kuin ihan vastaanotolla. Tarvetta tälle varmasti olisi, sitä tuskin kukaan kiistää. Voisiko tämä ”tienata” omat palkkarahansa vähenevillä lähetteillä erikoissairaanhoitoon tai terveystaloon? Konsultaatiot hoituisivat omassa kunnassa, eikä tarvitsisi matkata Tampereelle. Tiimissä yhdessä lääkärin ja sairaanhoitajan kanssa voisi kuvitella hoitoketjun ja mahdollisen hoidon hoituvan kaikkien kannalta helpommin.

Entä suunnitelmallisuus. Uusia asuinalueita kaavoitetaan. Samalla laskennallisesti lasketaan kuinka monta päiväkoti- tai kouluikäistä lasta alueelle muuttaa. En muista, että koskaan laskelma olisi ollut yläkanttiin. Tänäkin keväänä yllätyksenä tuli usean koulun pihaan uusia lisärakennuksia, koska koulujen seinät pullistelevat. Päiväkodeissa huomautetaan haukan lailla heti, että olisi syytä vähentää päiväkodin hoitotunteja (20h/vko), jos toinen aikuinen jää kotiin. Näin vaikka ”kotiin jäämisen” syynä olisikin opiskelu. Ennakointi on haastavaa monesti, vaikka useassa tapauksessa sen ei kuuluisi olla. Kun määrärahat uusiin rakennuksiin ja kalusteisiin otetaan ”jostain”, jää jälleen jokin ilman rahaa ja toteutusta.

Luottamushenkilön näkökulmasta talouden tarkastelu on yhtä tuskaista kuin varmasti virkamiestenkin. Päätöksiä pitää tehdä ja on asioita, jotka maksavat. Paljon parjattu Lempäälä-talon kokonaisuus on helppo maalitaulu. Kaikki kuitenkin ymmärtävät (no eivät kaikki), että jos jotain tehdään se maksaa. Jos jotain suunnitellaan, se maksaa. Ja sitten kun suunnitelmat toteutetaan sekin maksaa. Välillä myös tekemättä jättäminen maksaa.

Tiedän, että jokaisella kuntalaisella on ajatus siitä mihin tulisi ensi vuonna panostaa. Tulkitsen näin viesteistä joita olen kuntalaisilta saanut. Erilaisia selvityksiä siitä, mitä jokin maksaa on jo liikkellä ja lautakuntien pohtiessa tulevia painotuksia niitä syntyy vielä enemmän. Jo nyt tiedetään, ettei valtaosaa näistä voida toteuttaa. Eikä sitä uimahalliakaan, ilman toimivaa kumppanuutta.

Matka tyytyväisyyden tyyssijaan ja siihen että aina sanoisimme Kyllä on matkaa. Siitä huolimatta moni asia on kunnassamme hyvin nyt ja jatkossa. Joskus täytyy olla armollinen. Joskus on hyvä myös kiittää niistä asioista jotka toimii ja antaa mahdollisuus niille, jotka eivät nyt toimi, mutta rakentavan palautteen kautta voisi vaikka toimiakin.

Syksyn edetessä olemme taas viisaampia, mutta helppoa tietä ei edessä ole. Monta tuskaisaa keskustelua ja harmittavia yliviivauksia on edessä. Silti jaksan uskoa, että jotain hyvääkin budjettiin saadaan. Siihen tarvitaan työtä, selvittelyä, luovuutta, uskoa ja halua kehittää!

Minäkin haluan harrastaa

Elokuu on vauhdissa ja syksyn harrastuksiin ilmoittautuminen on käynnissä. Se on painajaismaista aikaa perheissä, kun monissa paikoissa nopeus tai arpa ratkaisee.  Perheen harrastuskalenteri täyttyy uhkaavasti ja vanhemmille jää usein kuskin tehtävät, ellei sitten harrastus satu olemaan yhteinen.

Harrastukset ovat itselle olleet aina todella tärkeitä. Lapsena soitin viulua ja pianoa ja kävin partiossa. Kolmelle illalle siinäkin oli tekemistä. Soittotunneista piano taisi olla ainoa, johon pääsin heti koulun jälkeen. Viulutunneille vanhemmat kuskasivat toiselle koululle. Partio oli onneksi lähikoululla, jonne oli helppo kaverin kanssa itsenäisesti mennä. Isompana käytiin lisäksi lähikoululla jumpassa. Ehtona uusiin harrastuksiin oli, ettei tarvitse kuljettaa ja ettei kustannukset kasvaneet suuriksi. Oli siis todella hyvä, että asuttiin koulun lähellä, jossa oli kaikkea. Milloin käsitöitä tai liikuntaa, omatoimista tai ohjattua.

Tänäkin syksynä puhutaan harrastamisesta ja harrastustakuusta paljon. Kokoomus teki viime valtuustokaudella asiasta myös Lempäälässä aloitteen. Sittemmin Lempäälässä on panostettu kerhotoimintaan, joka on hyvin arvokas asia. Yhteisövaliokunta on teemoittanut toimintansa harrastustakuun ympärille yhdessä harrastustoimijoiden kanssa. Tämä on mahtavaa!

Meillä on edelleen lapsia, jotka eivät harrasta mitään. Heitä, jotka haluaisivat, mutta eivät ehkä tiedä mitä ja niitä, joiden harrastamista rajoittaa harrastuksista koituvat maksut. Aikuisiällä sitä on itse pohtinut paljon sitä, kuinka oma harrastaminen kävi kovastikin vanhempien kukkarolle. Tuolloinkaan soittaminen ei todella ollut halpaa. Lapsen sitouttaminen soittimen soittamiseen vaati sitoutumista myös vanhemmilta.

Entä aikuisten ja vanhempien omat harrastukset? Aika moni perheen vanhempi jättää oman harrastamisen väliin, koska aika ja raha menee lasten harrastamiseen. Tämä monella tapaa ”kuuluu” perheen elämään erityisesti silloin kun lapset ovat pieniä. Mutta koska on se oma aika harrastaa?

Kaihoisasti katselin taas Pirkan opiston kurssitarjontaa syksylle. Kuinka paljon kaikkea kivaa olikaan taas tarjolla. Kansallispuvun tekeminen on ollut oma haaveeni jo pidempään, mutta vielä ei senkään aika ole.

Vaikka uuden harrastuksen aloittaminen jäi tältä syksyltä haaveeksi, sitä kieltämättä  tuntee huonoa omaatuntoa jo nykyisistä harrastuksista.  Kun on mukana politiikassa monella tasolla mukana, se vie aikaa ja erityisesti iltoja perheeltä. Kokoukset ja tapaamiset arkena tarkoittaa aina joko organisointia lasten hoidon kanssa tai sitä, että puoliso hoitaa kaiken yksin. Ei siis ihme, ettei meitä pienten lasten vanhempia liiaksi ole mukana lempäälässä tai muuallakaan kuntapolitiikassa.

Olen silti ollut tyytyväinen siihen, että olen pitänyt kiinni omasta tekemisestä kiinni, myös pienten lasten äitinä. Se pieni hetki ”omaa aikaa” eli aikaa kuntalaisille, on ehkä pitänyt minut järjissäni ja parempana äitinä kotona. Kun on ollut mahdollisuus paeta kodin pyykkikasoja ja tilskiintynyttä puuroa syöttötuolissa edes hetkeksi toisten aikuisten pariin puhumaan isommista arjen asioista, on se joskus tuntunut pelastukselta. Vaikka moni voisi ajatella, että tuon ”oman ajan” voisi viettää paremmissakin paikoissa, kuin kokoushuoneissa. Kieltämättä joskus on tämäkin käynyt mielessä.

Työ, perheen, kodin ja harrastusten yhdistäminen on välillä todella kaaosta. Sitä ei helpota syyllistäminen siitä, että et ole pienten lasten vanhempana kykenevä hoitamaan velvollisuuksiasi esimerkiksi kuntapolitiikassa tai vastuullisissa tehtävissä missä tahansa harrastuksessa. Innostusta ei siis kannata tappaa vaan päin vastoin ruokkia. Oli kyse sitten omasta tai vaikka perheen yhteisestä harrastuksesta, siitä kannattaa pitää kiinni. Myös ruuhkavuosina. Tällöin sitä jaksaa kuskin roolikin taas paljon paremmin.

Kohti innostavaa syksyä!