Kerralla valtuustoon ja varapuheenjohtajaksi (Haastattelu 7.2.2013)

Kerralla valtuustoon ja varapuheenjohtajaksi

(Haastattelu Lempäälän Kanava -lehdessä 7.2.2013)

Riina Aspila  on positiivinen ja reipas kokoomuslainen, jonka poliittinen ura on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. 31-vuotias Aspila pääsi ensikertalaisena läpi syksyn kuntavaaleissa, ja hänet valittiin kunnanvaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Hän sai luottamustehtävän myös Pirkanmaan maakuntavaltuustossa, joka vastaa Pirkanmaan liiton toiminnasta ja taloudesta.

– Tunnelmat ovat oikein hyvät. Kun katsoo valtuuston keski-ikää, on hienoa, että näinkin nuori on nostettu varapuheenjohtajan asemaan. Haluankin tuoda valtuustossa esiin erityisesti nuorten näkökulmaa ja mielipiteitä, Aspila kertoo.

Konkretiaa keskustan suunnitteluun

Lempäälän uudistajana nettisivuillaan esiintyvä Aspila haluaa aktivoida Lempäälän nuorisovaltuuston ja kunnanvaltuuston yhteistoimintaa, sillä hänen mielestään nuorten ajatukset ja viesti tulee saada paremmin kuuluviin päätöksenteossa. Esimerkiksi Lempäälän keskusta-alueen kehittämissuunnitelmissa täytyy kuunnella nuoria, jotka asuttavat Lempäälää vielä pitkään tulevaisuudessa.

– Toivon, että tämä on kunta, johon nuoret haluavat jäädä asumaan. Tai jos he lähtevät opintojen perässä muualle, haluavat he tulla paluumuuttajina takaisin kotikuntaansa.

Aspilan mielestä olisikin hyvä, jos keskustan kehittämistä aloitettaisiin jo vähitellen käytännön askelin suunnittelun lomassa. Hän uskoo, että alueen yrittäjätkin odottavat suunnitelmien konkretisoitumista, sillä liikekeskustan vilkastuminen olisi hyvä asia Lempäälän Kanavalehti_7.2.13monelle. Ensimmäisenä askeleena Aspila toivoo, että kunnantalo purettaisiin keskustakuvaa rumentamasta. Ja kolmas raide sekä toimiva paikallisjunayhteys Tampereelle ja lähikuntiin pitäisi saada käyttöön pian.

Jotkut asiat etenevät hitaasti

Riina Aspila on työskennellyt kuuden vuoden ajan ”politiikan korkeakoulussa” eli eduskunnassa kahden kansanedustajan avustajana. Hänellä on säilynyt usko siitä, että junnaavatkin asiat menevät eteenpäin. Lievät turhautumiset hän ohittaa positiivisella ajattelulla.

– Harri Jaskarin ja Pekka Ravin eduskunta-avustajana olen tottunut siihen, että päivän polttaviin kysymyksiin on reagoitava nopeasti. Toisaalta monet painavat ja isot asiat, kuten esimerkiksi sote- ja kuntauudistukset, näyttävät etenevän hitaasti. Mutta kyllä niissäkin asioissa on tietty logiikka takana, ja ratkaisut löytyvät ajan myötä, hän sanoo.

Roolissaan kansanedustajien taustatukena Aspila on tottunut siihen, että kritiikki kohdistuu kansanedustajiin, eikä hänen työhönsä. Nyt kunnallispolitiikkaan astuttuaan tilanne muuttuu, sillä palautteen kohteena onkin hän itse. Mutta Aspilalla on oma taustatukensa Lempäälässä, sillä hänen Riitta-äitinsä on toiminut Lempäälän kunnallispolitiikassa ja tukee tytärtään monin tavoin.

Kalenteriin vain tärkeimmät asiat

Työn ja politiikan lisäksi Aspilan kalenteriin on lähinnä mahtunut tärkeä partioharrastus ja poikaystävän kanssa vietetty aika. Liikunta- ja musiikkiharrastukset ovat hänen harmikseen jääneet vähemmälle. Onneksi töitä voi tehdä välillä etätöinä Lempäälän kodissa, ja junamatkoihin käytettävää aikaa voi säästää jäämällä välillä yöksi Helsinkiin.

Kunnallispoliittinen ura ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä tunnu Aspilasta ponnahduslaudalta valtakunnan politiikkaan.

– Moni on sitä kysynyt, mutta tällä hetkellä minulla ei ole hinkua pyrkiä kansanedustajaksi. Toisaalta eihän koskaan voi sanoa ”ei koskaan”. Tulevaisuudessa sen näkee sitten, Aspila kertoo hymyillen.

Teksti: Henna Ikävalko