Koska kunnissa tehdään ne suomalaisten arkeen kaikkein suorimmin vaikuttavat päätökset, päätin kolmannen kerran sanoa KYLLÄ ja lähteä mukaan kuntavaaleihin.
Lempäälässä asiat ovat monilta osin malillaan, vaikka kaikessa emme mallioppilaita todellakaan ole. Oman kotikunnan asiat kiinnostaa ja niihin olen pystynyt monessa kohtaa myös vaikuttamaan. Vaikka välillä on tuntunut siltä, että vaikka kädet kuinka nostaa pystyyn, sitä on silti vain sylkykuppi.
Meillä on edessä mielenkiintoiset ajat. Talous on haatavassa tilanteessa koko maassa. Koronakriisi söi monet kasvuhaaveet yhdessä keväässä ja tuleva syksy on iso kysymys. Kun sydäntä lähellä on viime vuosien aikana ollut erityisesti varhaiskasvatus, sekä monipolviset sote-palvelut voi jostain asioista jopa sanoa tietävänsä. Ainakin kokemusta näistä on.
Yhdessä tehden hyvä tulee, siksi siis mukana näissäkin talkoissa. Tule sinäkin mukaan ehdokkaaksi Kokoomuksen tiimiin tai tukijoukkoihini vaalitöitä tekemään! Kuntavaalit käydään huhtikuussa 2021.