Kun läsnäolon voi aistia vain kuvaa katsomalla. Minulle kaksi rakasta, ikäeroa 89 vuotta.
Marraskuu on pistänyt mielen mietteliääksi. Olen saanut kaksi isoa sykäystä mietteilleni. Ensimmäinen oli isänpäivä ja toinen Suomen Partiolaisten jäsenkokous.
Vähän ennen varsinaista Isänpäivää saimme uutisia vuoden isästä Risto Tuomisesta. Tunnustus lempääläiselle oli upea ja erityisesti siksi, että Risto on tehnyt paljon töitä perheiden ja isien hyväksi myös muualla kuin palkkatyössä. Palkkatyötä yhtään väheksymättä, erityisesti vapaaehtoistyössä tehty työ painottui valinnassa tänä vuonna. Ja sitähän Risto Tuominen on tehnyt! Onnea upeasta ja ansaitusta tunnustuksesta!
Myös Helsingin sanomat uutisoivat vuoden isästä. Mikäli et ole vielä juttua lukenut, suosittelen sitä vahvasti. Ihan jokaiselle. Sillä jokaisella vanhemmalla on vastuu lastemme hyvinvoinnista ja kasvusta. Ja kyllä, joskus tuntuu, että vanhemmuuden taidot ovat totaalisen hukassa, mutta sitten tulee taas se hetki, kun kaikki sujuu ja voi olla ylpeä omasta itsestään vanhempana ja kasvattajana.
Vanhemmuus ei totisesti ole helppoa, siinä ollaan isojen vastuiden äärellä. Oma hyvin – tai pahoinvointi heijastuu parisuhteeseen ja lapsiin. Itse usein sorrun riittämättömyyden tunteeseen. Erityisesi silloin, kun pitäisi olla monessa paikkaa samaan aikaan tai kun joutuu järjestelemään lastenhoitoa, jotta pääsee lähtemään hoitamaan luottamustoimia, opiskelua tai partiota. Riittämättömyyden tunne iskee myös silloin, kun kotona suoritetaan tuttu ”läpystävaihto”. Kun mies tulee kotiin päivän töistä, lähden minä ”töihin”. Yhteinen aika perheen kanssa on välillä kortilla. Onneksi on mummu, naapurit ja ystävät, joiden avulla tukiverkko on vahva.
Risto Tuomisen kaltaiset ihmiset ovat monelle perheelle ollut pelastus. Hänen työnsä Lempäälän kunnassa ja vapaaehtoistyö mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitossa ovat paikkoja, joissa meistä moni on kohdannut Riston. Miten ihminen voikaan olla niin läsnä jokaisessa hetkessä ja kohtaamisessa. Voi, kuinka itsekin osaisin!
Olla läsnä, kuinka helppoa ja samaan aikaan niin vaikeaa se voikaan olla. Siinä aasinsilta toiseen aiheeseen, syrjäytymiseen. Suomen Partiolaisten jäsenkokouksessa viime viikolla Lappeenrannassa puhuttiin ja oltiin aidosti huolissaan paljon siitä syrjäytymisestä. Siitä, kuinka harrastamalla, vaikkapa juurikin partiota, voidaan ehkäistä syrjäytymisen polulle joutumista. Huoli eri barometrien syrjäytyneisyyden luvuista on suuri ja vaikka asialle tehdään jatkuvasti erilaisia toimia, on asia edelleen huolestuttavalla tolalla. Tarjoamalla mielekästä tekemistä ehkäistään syrjäytymistä. Mielekkään tekemisen aikaansaaminen vaatii kuitenkin sitä, että on joku (aikuinen), joka on läsnä siinä hetkessä ja tekemisessä.
Olen ollut todella surullinen kuulemistani tarinoista lapsista ja nuorista, jotka enemmän tarvitsivat tukea ja siitä kuinka perheet kaipaavat apua arkeensa. Tuen tarve ja saanti eivät kuitenkaan aina kohtaa. Syitä on monia. Joskus se on voimattomuus tai joskus jopa haluttomuus sitä pyytää. Joskus seinät ovat olleet vastassa ja raha hanat on laitettu kiinni. Välillä asiat eivät vain tunnu etenevän. Tämä on pistänyt todella mietteliääksi, mitä minä voin tehdä? Onneksi on myös niitä, jotka ovat saaneet apua ja tukea elämän haastavissa tilanteissa. Heitä, jotka jaksavat kerrasta toiseen kiittää siitä, mitä ovat saaneet ja antavat aikaansa myös toisille vertaistukijoina.
Miten paljon meillä onkaan tehtävää. Miten paljon on asioita, joihin sijoittamalla aikaa ja läsnäoloa voitaisiin pelastaa paljon. Olemalla läsnä kotona, läsnä ystävien elämässä, läsnä naapurustossa. Jos meistä jokainen olisi niinkuin ystäväni Markus Perko, joka kirjoitti facebookissa ”Kaikenlaista surua, murhetta ja sairautta on nyt kaveripiirissä vähän joka puolella. Tuu käymään tai viestittele, jos haluat jutella mistä vaan.”.
Mitäpä, jos viikonloppuna ja joulun lähestyessä ottaisit yhteyttä niihin, joista et ole hetkeen kuullut ja kysyisit mitä kuuluu. Pienillä asioilla voi olla suuri merkitys toisessa päässä. Sillä että olet läsnä, voi pelastaa vähän. Joskus se vähän voi olla myös paljon.
Riina Aspila (kok.) 