VALTUUSTOALOITE
Välittäminen, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen nousevat esiin vahvasti kuntastrategiassa. Yhteisöllisyys toteutuu kestävällä tavalla vain silloin, kun välitämme ja tunnemme vastuuta lähimmäisestä. Välittämistä ei voi ulkoistaa.
Lempäälässä on olemassa vireä Seniorineuvosto, sekä useita Seniorijärjestöjä. Usealla paikkakunnalla Suomessa on jo olemassa hyvänä toimintamallina ”Luokkavaari ja mummu-toiminta”. Luokkavaari/mummu tukee alakoululaista koulutien alkutaipaleella. Neuvoo, opettaa, tukee ja kannustaa. On läsnä uuden oppimisessa ja tukee opettajan- ja ohjaajan työtä omalla persoonallaan yhdessä sovituilla tavoilla lapsen parhaaksi.
Luokkavaarit/mummut ovat olleet tukena sitomassa luistinten nauhoja, auttaneet lukemisen opettelussa ja laskutoimituksissa. He tuovat rauhaa ruokailuhetkiin ja keskittymistä vaativiin tilanteisiin. He tukevat leikkihetkiä ja ystävystymistä välitunnilla ja luovat luottamusta. Luokkavaarit/mummut eivät saa työstään palkkaa. Monilla paikkakunnilla heille tarjotaan kuitenkin lounas koulussa työpäivinään. He osallistuvat koulutyöhön yhdessä sovitusti, usein kerran viikossa.
Luokkavaari- ja mummu toimintaa on Lempäälässä olemassa jonkun verran. Se on kuitenkin yksittäisten ihmisten aloitteesta syntynyttä toimintaa. Se voisi olla laajempaa ja organisoidumpaa. Siksi Me valtuutetut ehdotamme, että Sivistystoimi, yhdessä seniorineuvoton ja -yhdistysten kanssa käyvät keskustelun mahdollisesta luokkavaari ja -mummu toiminnan aloittamisesta tai alkuvaiheessa pilotoinnista Lempäälässä. Otetaan työhön mukaan nämä upeat jo toimintaa tekevät vaarit ja mummut ja kutsutaan mukaan kaikki toiminnasta kiinnostuneet.
Tämän aloitteen laati Kokoomuksen valtuustoryhmä.
Lempäälässä 29.1.2020
Riina Aspila
Aloitteen allekirjoitti yhteensä 37 valtuutettua