Kun piikki sattuu

 

Johtaminen ei totisesti ole helppoa, eikä varsinkaan, kun kyse on kunnanjohtamisesta. Kun kunta tekee plusmerkkisen tilinpäätöksen, alkaa keskustelu mihin tuokin ylijäämä olisi vuoden aikana pitänyt laittaa ja keiden selkänahasta se on riistetty. Kun kunta teki viime valtuustokaudella useita perättäisiä tappiollisia vuosia,  syytettiin meitä kuntapäättäjiä huonosta taloudenpidosta ja huonoista valinnoista. Yhteistä näissä on se, että aina raha on laitettu väärään paikkaan.

Vaikka parhaansa yrittää, voi aina epäonnistua. Ja siltä on tuntunut tänäänkin. Uutisoinnit kunnan työntekijöiden kiittämisestä hyvän tilinpäätöstuloksen johdosta on saanut someraivon valloilleen. Paikallislehden Piikki-kirjoitus (23.5.2018) haukkuu Lempäälää, kun sillä ei ole mitään mistä olla ylpeitä.

woman-3089939_1920Piikin kirjoittaja unohtaa kuitenkin sen, ettei Kangasala-talo ole edelleenkään monenkaan kaupunkilaisen suosiossa, eikä sen huikean upeita palveluita valitettavasti käytetä parhaalla mahdollisella volyymillä vieläkään. Ja että Lempäälässä uimahallin saamisesta kuntaan on jälleen otettu askelia, pieniä tosin vielä. Samaan piikkiin meni myös arvostettu, kovalla järjestöjen vapaaehtoistyöllä vuosittain järjestettävät markkinat, surullista!

Kun rahaa ei ole iskeä pöytään nippu tolkulla, on asioiden aikaansaaminen nopeasti haastavaa. Lempäälässä on laitettu eurot kouluihin ja päiväkoteihin edellisen epäonnistuneen uimahalliyrityksen jälkeen. Lisätarve uusille rakennuksille on edelleen olemassa ympäri kuntaa. Vanhat ja epäkäytännölliset toimistotilat niin kunnan- kuin seurakunnankin hallinnossa huutavat isoa remonttia tai uusia tiloja. Minä uskon, että saamme olla uudesta olohuoneestamme ylpeitä, kun Lempäälä-talo aikanaan aukeaa, ehkä se tunnustaa sitten myös Piikki.

Kyllä se muuten sattuu, kun aina on valitettavaa. Erityisesti se harmittaa! Kuntapolitiikkaan olen lähtenyt mukaan hoitamaan yhteisiä asioita, ilman sen suurempaa edunvalvonta agendaa. Olen pyrkinyt ottamaan asioista selvää ja hoitamaan asioita hyvässä yhteishengessä eteenpäin kaikissa toimielimissä, jossa olen mukana ollut. Kaikkien alojen asiantuntijaa minusta ei ole silti vieläkään tullut. Valitettavasti.

Kyllähän se turhauttaa, kun asiat eivät kaikki ole upeasti ja hienosti kaikkialla. Aina on jostain jokin rempallaan ja sitä paikkaa niin kunnan henkilökunta kuin me luottamushenkilöt. Kuntalaisia mekin. Luottamus asioiden hoitamiseen on oltava, vaikka välillä tunnistan myös hitauden tuskan. Taustalla tapahtuu asioita valtavasti, vaikkei niistä kylillä tai lehdissä olisikaan mainintaa.

Lempäälä on kunta, joka sanoo Kyllä! Tunnustettava on, että kyllä meillä vielä matkaa on. Mutta tahto on selvä, reittivalinta ratkaisee. En siis väitä, etteikö tarkan euron kunnassa varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa toimita tiukoilla resursseilla tai että sote-uudistuksen tuomat ukaasit tiukasta kuluvalvonnasta ei näkyisi. Isot tehdyt ja tulevat investoinnit painavat vaakakupissa vahvasti ja näyttävästi. Samaan aikaan vaakakupissa voi olla lapsi, jolla on erityistarpeita oppimisessa tai tarve erikoissairaanhoidolle. Jokainen tapaus on otettava vakavasti. Jokainen uusi tilanne tai uusi tieto on otettava huomioon.

Harvoin toisen piikittely, nimitely, nälvimimen tai haukkuminen on edesauttanut asioiden etenemistä. Negatiivinen kierre johtaa negatiivisuuteen. Voisimmeko siis kysyä enemmänkin “mitä minä voin tehdä, että asiat saataisiin ratkaistua paremmin tai nopeammin”. Tai voisimmeko nostaa esiin epäkohtien lisäksi myös niitä asioita josta olemme iloisia, jopa ylpeitä. Voisiko jossain asioissa olla positiivista, edes vähän?

Minusta meillä on Ideaparkin lisäksi paljon ylpeyden aiheita. Useat hyvät uimarannat (avantouinti) ja pian Uimalaan aukeava nuorten ylläpitämä Kesäkahvila, Birgitanpolku ja sen lukuisat hyvin hoidetut laavupaikat ja Liikennepuisto, jonne tullaan muuten naapurikunnistakin. Toimiva joukkoliikenne ja kulkuyhteydet, jatkuvasti uusia ideoita kehittävä lukio ja yhteinen toisen asteen Virta-kampus, melontareitti keskustasaaren ympäri, kesäteatteri (toimivat talvellakin) ja jatkuva kehittävä vuoropuhelu yrittäjien kanssa. Enkä halua jättää mainitsematta elinvoimaa tuovia järjestöjä, joiden tuhannet vapaaehtoiset mahdollistavat harrastustoimintaa kaikenikäisille kuntalaisille ja löytyyhän meiltä kohtuullisen kovia urheilujoukkueitakin täältä. Voi, näitähän keksisi vaikka kuinka paljon!

Kun piikki sattuu, sitä lähtee puolustuskannalle. Kun meillä on parannettavaa, on käärittävä hihat ja ryhdyttävä hommiin. Niin nytkin.

Ja vielä. Olen ylpeä Lempäälän huikeista neuvolapalveluista ja varhaiskasvatuksen- ja opetuksen auttavaisesta ja osaavasta henkilökunnasta. Heillä on sydän paikallaan ja rohkeutta tarttua asioihin. Heillä on myös huikea ammattiosaaminen ja tahto tukea lasta kehityksessä ja vanhempia arjessa. Kiitos!

 

Mainokset

Onko matkalla väliä? #sote

Olen paljon pohtinut viime päivinä taas sotea. Johtuu varmasti siitä, kun itse olen ollut palveluiden tarvitsijana pienokaiseni kanssa. Aiemmin blogissani jo totesin, että omalla kohdallani julkinen terveydenhuolto on toiminut moitteetta. Tuuria vai osaavia ammattihenkilöitä auttamassa? Haluan uskoa jälkimmäiseen.

On kuitenkin todettava, että on onni asua yliopistollisen sairaalan naapurissa. Olen käynyt keskustelua eräässä facebookin vertaistukiryhmässä toisten vanhempien kanssa, joilla on reippaat 300 km sairaalaan, jossa oma lapsi tulee saamaan tarvittavan hoidon. Eivät he valita siitä, että tiedossa on useita öitä sairaalan lattialla patjalla, pikaisia syömisiä sairaalan kahviloissa ja ravintoloissa, suihkusta ei tietoakaan. He odottavat parasta hoitoa lapselleen, turvallista ympäristöä, mukavaa ja osaavaa henkilökuntaa.

Mutta eihän tätä uudistusta tehdä erikoissairaanhoidon vuoksi, vaan perusterveydenhuollon. Se, kun ei kaikkialla ole ihan parhaassa mahdollisessa iskussa. Onko meillä olemassa kynnys lähettää potilas tutkimuksiin tai konsultaatioon isompi, jos matkaa erikoissairaanhoitoon on 30 km tai 300 km? Ei, en puhu nyt Lempäälästä, vaan valtakunnasta ylipäänsä. Nouseeko paikallisissa terkkareissa kynnys erikoistuneiden lääkäreiden luo lähettämiseen, kun matkaa on paljon? Toivottavasti ei, mutta uskallan silti epäillä. IMG_0403

Istuin viime viikolla sairaalan sängyllä pohtimassa, olisiko minun lapseni saanut lähetteen TAYSiin, jos matkaa olisi ollut satoja kilometrejä. Tai jos olisi saanut, olisiko se tullut näin pian vai oltaisiinko tyydytty seurantaan ja samalla pohtimaan onko jotain vikana vai ei. Pohdinnan ja pienoisen tutkimuksen jälkeen en voinut varmistua lopputuloksesta.

Olimme muutama kuukausi sitten neuvolassa tilanteessa, jossa oli vasta herännyt ihmetys lapseni pään tasaisen kauniista, mutta reippaasta kasvusta yläkäyrien yläpuolella. Lapseni oli kehittynyt aivan normaalisti ja pitkänä kasvanut pituuttakin yläkäyrillä ja kaikki oli ihan kunnossa. Mistään ei siis varsinaisesti oltu huolissaan, mutta jokin hälytyskello soitti kuitenkin terveydenhoitajalla ja meidät ohjattiin rohkeasti tarkempaan seurantaan terveyskeskuslääkärille. Lääkärin lopputulema oli lähete TAYSiin asioiden varmistettavaksi.

Kun täysin ymmärrettävästi oma ammattitaito ei riitä varmistamaan asiaa, on selvää pyytää apua kokeneemmalta osaajalta. Tämä ei ole millään muotoa alakohtainen asia, vaan peruslähtökohta kaikkialla. Kun on kyse terveydenhuollossa, palloja on usein ilmassa useita. Voisin kuvitella, että tarve konsultaatiolle tulee kyseeseen aina, kun kyse on jostain erikoisemmasta tapauksesta, joka poikkeaa tavallisesta tai tilanteesta, jossa ollaan ensimmäistä kertaa. Tilannetta harvoin helpottaa myöskään haukkana tilanteen hoitamista vahtivat ja huolesta soikeana olevat vanhemmat. Eikä se, kun kysymyksiä ja kyyneleitä on ilmassa enemmän kuin tietoa mistään varmasta tai oikeastaan mistään, mistä välttämättä tarvitsisi olla huolissaan lainkaan.

Meidän tapauksessa konsultaatio ja reissu naapurikuntaan ei ollut turha. Selvyys huoleemme ja kysymyksiin saatiin. Samalla alkoi  myös valmistautuminen toimenpiteeseen. Lisätieto ja diagnoosi mahdollistivat oikeanlaisen asennoitumisen tulevaan, vaikka en tiedä osaako sitä kukaan vanhempi huoletta suhtautua omalle lapselle tehtäviin operaatioihin. Oli kyse sitten pienestä tai isosta.

Yksi avain asioista oli se kuinka moniin kysymyksiini suhtauduttiin ja kuinka kerrottiin nekin asiat, joita ei edes tajunnut kysyä.  Olen äärimmäisen kiitollisen siitä tuesta, jota minulle ja perheelle tarjottiin Lempäälän neuvolasta ja TAYSista.

Nyt, kun lapsi jo toipuu tehdystä isohkosta operaatiosta, äitinä pohdin lupaako sote-uudistus sen, että meillä on varmasti tasa-arvoiset lähtökohdat kaikille saada hoitoa? Siis ikään, paikkakuntaan tai välimatkaan katsomatta? Mahdollistuuko tiivistetyt resurssit paremmin nykyteknologian käytön, niin ettei asiakas ole se joka matkustaa, vaan joskus se on tarvittu ammattilainen tai yhteydet otetaan verkon yli?  Monia mahdollisuuksia varmasti on ja ehkä keskitetymmät resurssit ovat avainasemassa kohti tasa-arvoa.

 

Unelmien leikkipuisto (LVS 2.5.2018)

31166302_10155283178693414_2388016230486245376_nOlin perheeni kanssa lomalla Budapestissä. Sen lisäksi, että saimme nauttia kesäisen lämpöisestä säästä, meillä oli ilo leikkiä kymmenissä eri leikkipuistoissa. Ajatus uudesta leikkipuistosta tuli taas mieleeni.

Lempäälässä on kattava leikkipuistojen verkosto, mutta siitä huolimatta moni lapsiperhe tekee retkiä muun muassa Tampereelle ja Valkeakoskelle isoihin leikkipuistoihin, joissa tekemistä riittää monen ikäiselle. Unelmien leikkipuisto on esimerkiksi minulle ja lapsilleni hyvin erilainen nyt kuin vaikkapa kolmen vuoden päästä. Ehkä juuri siksi ajatus isosta puistosta laajalle kohderyhmälle syntyi kuntastrategiatyöstön yhteydessä. Lopullisesta strategiasta maininta esimerkkinä jostain syystä haluttiin jättää pois, mutta se ei kuitenkaan tarkoittanut leikkipuiston rakentamisen poistumista suunnitelmista, tai ainakaan toiveista.

Lomamatka Budapestiin avasi monella tapaa silmiäni siitä, millaisia erilaisia leikkipuistoja meillekin tulisi voida rakentaa. Huolimatta siitä, että sääolosuhteet maidemme välillä ovat huomattavat, voisi meilläkin vielä voimakkaammin huomioida leikin, sadun ja yhteisöllisyyden voima. Leikkipuisto on kohtauspaikka, jossa vietetään aikaa yhdessä.

Minulle heräsi ajatus satujen maailmasta, kun yhteen leikkipuistoon astuessamme löysimme pienen oven, josta kulkea läpi. Kyseessä oli itse asiassa tuplaovi, jossa pienempi ovi oli pienemmille ja isompi ovi isommille. Ei todellakaan vain lapsille, vaan taisi ihan jokainen puistossa ollut aikuinenkin kulkea myös tuon oven kautta. Aivan kuin astuakseen mukaan leikin maailmaan ja yhteiseen aikaan perheen kanssa. Tarkempi puiston tarkastelu johti ajatukseen, että puiston jokainen laite oli kuin osa jostain sadusta. Oma unkarin kielen taitoni ei aivan riittänyt vahvistamaan oivallustani, mutta jokaisen leikkitelineen vieressä oli pala jotain tarinaa myös tekstinä. Oli kyse sitten yhdestä tai useammasta tarinasta, se sai minut viihtymään puistossa tavallista pidempään. Telineiden valloittavat yksityiskohdat ja värikkyys miellyttivät todella paljon ja laittoi kaikki aistit käyttöön, turvallisuudesta tinkimättä.

Sadut toimivat pienimillä lapsilla hienosti, mutta entä sitten isommat? Kiipeilytelineet ja vaikkapa paikka skeittailulle olisivat juuri niitä ensimmäisiä ajatuksia unelmien leikkipuistossa. Eikä pieni vanhempien kuntoilunurkkakaan pahitteeksi olisi. Ennen kaikkea puiston suunnittelussa tulisi huomioida esteettömyys ja erityistarpeita tarvitsevien lasten laitteet, sillä sellainen puisto meiltä Lempäälästä kokonaan puuttuu.

Leikkipuiston tulisi olla paikka, jonne tulla kauempaakin leikkimään ja viettämään aikaa yhdessä. Hyppäys leikin maailmaan tekee hyvää jokaiselle. Unelmien puistoa pohtiessa toiveiden tynnyri täytyy nopeasti. Vahvasti leikkipuistojen kohderyhmään kuuluvana unelmointiin on tarvetta ja myös oikeus. Uskon vahvasti, että tälle ajatustyölle on vielä myös käyttöä.  Millainen olisi sinun unelmien leikkipuisto?

Kirjoitus julkaistu Lempäälän-Vesilahden sanomissa 2.5.2018

 

Parempaa johtajuutta

Hyvää veteraanipäivää!

Liput liehuvat tänään tärkeän päivän merkiksi. Kansallista veteraanipäivää juhlitaan ympäri maan. Eilen sain kunnian osallistua LC Lempäälän ja kunnan järjestämään Kiitos veteraanit konserttiin Hakkarissa. Tuonne juhlaan oli kutsuttu sotaveteraaneja ja lottia. Tilaisuus oli kuitenkin kaikille kuntalaisille avoin ja upeasti sali olikin melkein täynnä. Juhlassa LC Lempäälä lahjoitti veteraaneille hienon tukisumman toimintaan. Ilahduttavaa, että Leijonat vuosi toisensa jälkeen jaksavat uurastaa yhteisen hyvän eteen ja ohjata rahaa tärkeään toimintaan.

Samassa juhlassa lahjoitukset saivat myös Lempäälän kolme partiolippukuntaa. Aktiivisena partiolaisena sydäntäni lämmitti myös tämä lahjoitus. Lasten ja nuorten harrastuksena tunnettu partio tarvitsee yhtälailla toimintaansa tukea. Tämä saatu avustus menee jälleen kerran suoraan toimintaan ja sen mahdollistamiseen.

#partiontakii on tämän viikon teema, vietämmehän kansallista partioviikkoa. Se miksi rohkenen yhdistää samaan blogiin kunnioitetut veteraanimme ja partiolaiset, johtuu johtajuudesta. Partio on kasvatusjärjestö, joka haluaa parempaajohtajuutta ja siksi koulutusjärjestelmämme nuorille ja aikuisille on yksi maamme tasokkaimmista. Johtajuus oli myös tärkeä asia sodan aikana ja partioliikkeen perustaja Baden-Powell oli itse armeijan miehiä.

Ilman hyvää johtajuutta moni asia ei vain toimi. Johtajuus on vastuuta. Johtajuus on itsensä kehittämistä. Johtajuus vaati luonnetta ja itsenä likoon laittamista. Ilman johtajuutta meillä ei ehkä olisi itsenäistä maata tai hyvinvointivaltiota.

21753445_10155345502404442_1083469999713031996_oJohtajuuskouluni olen käynyt partiossa. Partio on antanut paljon vastuuta, sellaista mitä työelämä ei minulle ole vielä koskaan tarjonnut. Olen muun muassa johtanut 10 000 partiolaisen leirin ohjelmaa ja kasvatusta eli kaikkea mitä partioleirillä tapahtuu aamun hampaiden pesun ja illan hampaiden pesun välillä, yhdessä työparini kanssa. Olen johtanut 11 000 partiolaisen partiopiiriä, sen hallitusta, luottamushenkilöitä ja taloutta. Olen kouluttanut satoja partiolaisia omalla johtajuuspoluillaan partiojohtajana, hankeohjaajana ja ikäkausijohtajana. Olen johtanut lippukunnassa ryhmiä ja projekteja.

Partiossa olen oppinut toimimaan ryhmässä ja sen johtajana. Olen mokannut (paljon) ja oppinut niistä (yleensä).  Se on partiossa täysin sallittua, eikä niitä muistella pahalla. Sen sijaan onnistuminen ja itsensä voittaminen ovat asioita jotka muistetaan pitkään. Olen saanut kokeilla isoja saappaita ja siipiä, uusia toimintatapoja ja menetelmiä. Olen saanut tanssia vaelluskengissä keskellä metsää yömyöhään. Nauranut vatsan kipeäksi makuupussissa. Polttanut villasukkiin reiät nuotiossa ja istunut hiljaa laiturin nokassa katsellen auringonlaskua. Olen saanut tehdä ja toteuttaa tätä kaikkea huikeiden tyyppien kanssa, joista monista on tullut todella läheisiä ja tärkeitä ystäviä.

”Se tunne, kun olet itsestäsi, tiimistäsi ja onnistumisesta niin ylpeä, että tekee mieli vain hihkua ja hyppiä”, on teksti joka löytyy muistikirjastani suurleiri Kilkkeen päättäjäisten jälkeen 2010. Johdin tuolloin työparini kanssa tuota 10 000 hengen leirin ohjelmatiimiä. Moni asia oli ollut haastavaa ennen leiriä ja leirinkin aikana sattui ja tapahtui. Leirin ohjelma oli kokonaisuudessaan kuitenkin onnistunut. Se oli jotain uutta ja ennen kokematonta. Se vaati heittäytymistä ja hetkessä elämistä, sekä tietysti pari vuotta pakertamista. Tunne onnistumisesta ja ylpeys tehdystä työstä kantoi pitkälle, myös niiden epäonnistumisten ja harmitusten yli.

15477137685_cf7fb73a47_z#partiontakii olen antanut kaikkeni, ja joskus vähän enemmänkin. #partiontakii olen innostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja halunnut tehdä maailmasta paremman paikan elää. Ilman hyvää johtajuutta partiopolkuni olisi loppunut lukion jälkeen. Partiolla on iso merkitys siihen, millainen minä olen tänään. Siksi #parempaajohtajuutta on teema, jota on tärkeää nostaa esiin yhteiskunnassa.

Miten kertoa siitä mitä teet?

Olin eilen kertomassa kuinka kunta toimii kunnan luottamushenkilötoiminnan näkökulmasta ja poliittisesta päätösenteosta partiossa. Osana partio-ohjelmaa niin seikkailijoilla (8-10 vuotiaat) kuin tarpojilla (11-15 vuotiaat) on kunnallishallintoon tutustumista. Siispä minäkin marssin oman lippukuntani kololle.

Kokeneena partiojohtajana ja usein poliittisesta toiminnasta kertoneena ajattelin, että tiistain kolo-ilta olisi ihan helppohomma. Mutta hyvin pian huomasin, ettei se itseasiassa ole lainkaan helppoa. Kuinka kertoa lapsille ja nuorille siitä mitä teen luottamushenkilönä ja miksi tällainen luottamushenkilöjärjestelmä ylipäänsä on olemassa.

Aloitin rohkeasti puolueista ja vaaleista sekä siitä mikä ero on luottamushenkilöllä ja kunnan työntekijällä (vaikka ne välillä voivatkin olla sama henkilö). Sitten kahlasimme läpi kunnan luottamushenkilö-organisaatiota. Lopuksi vielä käytiin keskustellen läpi erilaista Lempäälä-tietoutta.

No miten tämä kaikki sujui? No hienosti tietysti…  no ei ehkä innostavin ja toiminnallisin kolo-ilta, mutta kohtuullisen tyytyväisiltä siellä vaikutettiin. Eniten kaikki tuntui yllättäneen se, kuinka paljon erilaisia toimielimiä kunnassa on ja kuinka monenalaisia vaikuttamiskanavia löytyy. Myös se, miten vaikuttaa asioihin oli kiinnostavaa.

Yksi kysymys pääsi yllättämään ihan illan lopussa ”onko tuo vaikeaa?”.  Pohdin asiaa hieman ja hymähdin ”Useasti on, mutta ei aina”.

IMG_2792

Anna otsikko

Kuntapolitiikkaan pääsyssä ei ole pääsykokeita. Valtuutetulle riittää se kuuluisa maalaisjärki. Silti meidän odotetaan ymmärtävän muun muassa taloudesta aikatavalla. Jos pohjatietoa ei ole, se tulee hankkia joko itsenäisesti, viranhaltijoita tai kollegoilta kyselemällä. Vasta riittävän tiedonsaannin jälkeen on valmis päätökseen. Itse koen myös tärkeänä osana luottamuksen valmisteleviin virkamiehiin. Uskon heidän, kuten meidän valtuutettujenkin ajattelevan aina viime kädessä kuntalaisen parasta ja yhdenvertaista kohtelua.

Politiikkaa tehdään aina ihmisten kanssa, eikä se ole aina helppoa. Tiimityössä on osapuolina monenlaisia ihmisiä, joilla kaikilla on omat ajatukset ja mielipiteet. Aina nämä eivät kohtaa. Joskus yhteisen polun ja päämäärän löytäminen on helpompaa, toisinaan jopa mahdotonta. Välillä on tultava vastaan, toisinaan vain hyväksyä erimielisyys. Tärkeintä on kuitenkin kaikessa muistaa, että vaikka asiat riitelevät ei ihmisten tarvitse. Maalaisjärki varustettuna hyvillä käytöstavoilla riittää pitkälle.

Aina ei ole helppoa kertoa siitä mitä tekee. Ei ole myöskään helppoa laittaa itseään likoon ja ottaa vastaan hyökkäykset somessa tai kylillä, kiitosta kun harvoin kuulee. Aina ei myöskään ole helppoa irrottaa aikaa omasta ja perheen arjesta yhteiseen hyvään. Mutta jokin yhteisten asioiden hoitamisessa kuitenkin kiehtoo ja sitä haluaa kortensa kekoon kantaa. Samalla on kiitollinen siitä äänestäjilleen, että on päässyt näkemään ja kokemaan luottamushenkilönä toimimisen kaikki puolet ja jaksaa edelleen innostua.

Luvassa paremmat sote-palvelut?

Sosiaali-ja terveyspalvelut puhuttavat. Lehdet pursuvat viikoittain erilaisia uutisia koskien uudistusta ja sen hyötyjä ja haittoja. Moni asiantuntija on prosessin aikana vaikuttanut uudistuksen etenemiseen oman ammattitaitonsa voimalla ja poliitikot pohtivat näkemyksiään tiiviisti.  Siinä missä asiantuntijat pohtivat tasa-arvoa, palveluiden laatua, saavutettavuutta ja kustannuksia, me tavalliset kuntalaiset haluamme saada apua ja hoitoa heti, kun sille on tarvetta.

Myös minulle on tärkeää saada apua ja palvelua, kun tarve syntyy. Se, kuka palvelun tuottaa on toissijaista, kun kipu on kova tai lapsi on sairaana. Olen varmasti sellainen keskiverto sote-palveluiden kuluttaja. Lapsena neuvolassa ja koululaisena terveydenhoitajalla. Hammaslääkärillä olen aina käynyt Kuljun terveysasemalla Matilla (joka toivottavasti ei koskaan lähde pois Lempäälästä tai jää eläkkeelle). Opiskelu- ja työelämässä tarjolla oli opiskelijaterkka ja myöhemmin työterveys. Hommat hoitui ja sujui mutkattomasti. Perustettiin perhe ja pääsin näkemään pitkästä aikaa taas kunnallista palveluntuottamista neuvolassa Ei valittamisen sanaa.

Sote-uudistuksessa kuitenkin puhutaan paljon siitä, että uudistus koskee nimenomaan niitä, jotka paljon tarvitsevat palveluita. Onhan se totta, että meidän perhe on pysynyt terveenä ja hyvin vähän ollaan tarvittu mitään. Kun tarve äkillisesti tulee, sitä osaa arvostaa sitä, että palvelun saa läheltä ja nopeasti. Tammikuussa rintatulehdus nostatti yöllä kuumeen lähelle neljääkymmentä, päänsärky ja kipu oli kamala. Puoliltapäivin avautunut sunnuntaipäivystys oli pelastus. Pääsin ensimmäiseen mahdolliseen aikaan lääkärille ja toipuminen alkoi. Tässä kohtaa ajatus viikon ikäisen lapsen kanssa Valkeakoskelle tai Tampereelle siirtymisestä puistatti kipeää päätä, mutta sinnehän sitä olisi pitänyt lähteä, jos päivystys ei olisi Lempäälässä ollut auki. Onneksi oli!

Palveluiden saatavuuden lisäksi lääkäreiden ja hoitajien ammattitaidolla ja toimintatavoilla on huikean suuri merkitys. Vaikka asiakkaana sitä mittaa erityisesti toimintatapoja aina omasta näkökulmastaan. Meillä Lempäälässä on todella ammattitaitoista henkilökuntaa, jotka tarttuvat asioihin, selvittävät ja neuvovat. Hoito- tai lisä selvittämisen tarpeeseen on useissa tapauksissa tartuttu heti, eikä olla jääty odottelemaan. En usko sote-uudistuksen vievän ammattilaisiamme minnekään, mutta jo vuosia kestänyt epämääräisyys on varmasti uuvuttavaa. Pienien paikkakuntien työntekijöitä pohdituttaa varmasti se, missä tulevaisuudessa se oma työpiste sijaitsee ja muuttuuko oma työnkuva, palkan maksusta puhumattakaan.

Sote- ja maakuntauudistuksessa kaikki asiat eivät kuitenkaan muutu, mutta meille asiakkaille halutaan tämän myötä laajemmat sosiaali- ja terveyspalvelut ja vähemmän pompottamista. Palvelut ja tuki luvataan lähemmäksi. Myös erilaiset järjestelmät luvataan yhteneviksi. Kuntien hyvät käytänteet levitetään laajemmin kaikkien käyttöön jne jne.

Myytipuheena tämä kuulostaa upealta. Asiakkaana voi vain toivoa, että kaikki menee nappiin. Kun ohjelmat ja järjestelmät kun saadaan puhumaan samaa kieltä, ollaan jo pitkällä. Se lienee yksi isoimmista (ja kalleimmista) haasteista sote-puolella tällähetkellä.

Saamiini palveluihin tyytyväisenä asiakkaana voin vain jäädä odottamaan, mitä tuleman pitää. Varsinkin, kun parannuksia luvataan vain lisää.

 

 

Puhe Pirkanmaan Sotaveteraaniliiton kevätkokoukselle

Puhe Pirkanmaan Sotaveteraaniliiton kevätkokoukselle 20.3.2018

Kunnioitettu sotiemme veteraanit, arvoisa kevätkokous,

Sykähdyttävä ja silmät kostuttava joulukuvaelma oli ensimmäisiä asioita, jotka tulivat mieleeni, kun sain kutsun tulla toivottaa teidät tervetulleeksi Lempäälään pitämään kevätkokousta. Arvaattekin ehkä miksi juuri tuo asia nousi mieleeni.15439746_332564753795978_6724430973849551043_n

Meillä Lempäälässä on upeita sotaveteraaneja, jotka ovat vuosia ilahduttaneet kuntalaisia joulukuvaelman esittämisellä. Minulla ja koko lempäälän valtuustolla oli kunnia olla yleisössä vuoden 2016 jouluna. Viime joulun alla myös Aamulehti uutisoi tästä näyttävästi. Veteraanimme saivat osakseen ihailua, kannustusta ja ennenkaikkea ansaitsemaansa kunnioitusta. Samalla meille lukijoille avautui mahdollisuus tutustua lyhyesti heidän elämäänsä.

Meillä Lempäälässä on useita järjestöjä ja yhdistyksiä jotka toimivat tavalla tai toisella yhteistyössä sotaveteraanijärjestön kanssa. Itse olen aktiivinen partiolainen. Meille täällä Lempäälässä on kunniatehtävänä jo vuosikymmeniä ollut itsenäisyyspäivän sankarihaudalla käynti ja lippuairueessa toimiminen.

Myös keväällä kaatuneitten muistopäivänä sankarihaudan kunniavartio ja veteraanien joulujuhla ovat olleet tärkeä osa toimintaamme. Olemme pyrkineet siihen, että toiminnassamme olevat nuoret pääsevät näihin kunniatehtäviin. Hyvin usein, erityisesti itsenäisyyspäivän aikaan, noiden nuorten kanssa käydään keskustelua asioista tuon kunniatehtävän taustalla.

Sukupolveni edustajilla ei kaikilla ole enää isovanhempina heitä, jotka ovat olleen sodissa, heitä jotka muistavat niiden aikaisia tapahtumia ja ovat olleet rakentamassa maatamme. Erilaiset kunniatehtävät harrastustoiminnan kautta luovat kuitenkin mahdollisuuden tutustua  maamme puolustajiin ja vaalia osaltaan näin sotaveteraanien perintöä.

Usein tällainen mahdollisuus antaa myös kipinän historian tutkimiseen ja konkretisoi sitä. Veteraanit eivät vain ole henkilöhahmoja ja sodat historiantietona koulukirjoissa, vaan kirjoitukset ovat tosia ja niiden takana on oikeita ihmisiä, joita meillä on mahdollisuus tavata ja jututtaa. Jokainen kunniatehtävissä ollut nuori muistaa nuo kohtaamiset tai kerrat sankarihaudalla. Kohtaamiset ja keskusteluhetket veteraanien kanssa joulujuhlassa on koettu tärkeiksi ja arvokkaiksi.

Itsekin muistan sen erään itsenäisyyspäivän, kun paukkupakkasessa seisoimme partioasuissa ja oli kylmä. Mutta ei varmasti niin kylmä, kuin ikäisillämme nuorilla sodan keskellä. Muistan kuinka seurakuntatalon aulassa tilaisuuden jälkeen asiasta puhuimme muiden järjestöjen ihmisten kanssa.24852435_1524641424288929_5576177535537835774_n

Arvoisat kuulijat,

Lempäälä on kunta, joka sanoo kyllä! Olemme uusineet viime syksynä kuntastrategian, jonka yhtenä kantavana teemana on yhteisöllisyys ja sen lisääminen. Yhdessä kunnan, kuntalaisten ja järjestöjen kanssa haluamme luoda Lempäälään lisää positiivista yhteistyön virettä. Tuon yhteistyön taustalla on aito halu lisätä yhteisöllisyyttä eri ikäisten ihmisen välille. Vaikka tänä päivänä paljon puhumme lasten ja nuorten palveluista ja harrastuksista, ei muita ikäryhmiä sovi unohtaa. Jokainen yhdistys ja sen sen tarjoama toiminta on arvokasta ja tärkeää, niin myös aktiivinen veteraanijärjestöjen toiminta täällä Lempäälässä. Yhdessä tekemisen mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, kun vain ryhdytään töihin yhdessä.

Kevätkokouksen teemat ovat usein taaksepäin katsomista, kun kokouksessa päätetään muun muassa viime vuoden toimintakertomuksesta. Samaan aikaan kevätkokous on mahdollisuus katsoa kuluvan vuoden asioihin ja pohtia tulevaa keskustelujen ja evästysten muodossa.

Lempäälän kunnan puolesta toivotan teille keskustelevaa kevätkokousta!