Eduskuntavaaleissa neljä vuotta sitten Lempäälä sai pitkän ajan jälkeen taas edustajan Arkadianmäelle. Näissäkin eduskuntavaaleissa meillä on mahdollisuus äänestää Lempäälästä edustus eduskuntaan – mieluiten useampi.
Mitä oman kunnan kansanedustaja voi kunnalle ja kuntalaisille merkitä? Kansanedustaja edustaa sananmukaisesti kansaa. Heidän tehtävänään on säätää lakeja. Parhaimmillaan kansanedustajat pystyvät auttamaan, tukemaan ja ajamaan kotipaikkansa tärkeitä asioita ja hoitamaan Lempäälän edunvalvontaa, edistää meille tärkeitä hankkeita ja niiden rahoitusta. Luonnollista on, että useimmiten merkitys ja mahdollisuudet vaikuttamiseen kasvavat mikäli puolue on hallituksessa ja jos maakunnassa on oma ministeri. Mutta kuten tällä eduskuntakaudella olemme huomanneet, aina ministeri ei mitään takaa.
Yhteistyökyky onkin yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, mitä kansanedustajalla voi olla. Hyvät valmiit ja koko maan kattavat verkostot yli puoluerajojen auttavat vaikuttamisessa ja ihan arjen työssäkin. Valmiiksi vahva osaaminen Pirkanmaan eri toimielimissä takaa vaikuttamisen paikat ilman opettelua. Vaikuttavimmat tekijät eduskunnassa tekevät yhteistyötä niin eduskunnassa kuin sen ulkopuolella, myös kansainvälisesti. Tätä osaamista muutamilla ehdokkailla on.
Vaaleissa äänestämällä voimme varmistaa oman kunnan kansanedustajuuden. Tämänkin lehden palstoilla on veikattu parhaimpia mahdollisuuksia omaavia ehdokkaita. Pidetään huolta siitä, että Lempäälästä on vahva edustus eduskunnassa vaalien jälkeen. On aika tehdä fiksuja valintoja.
Politiikan vuosi 2022 oli hyvinvointialueen ja sitä myötä uuden kunnan rakentamisen vuosi. Korona, sota ja näköalattomuus.
Keväällä olin mukana aluevaaleissa ja pääsin tulevaisuus- ja strategiavaliokuntaan. Kuntapolitiikassa sain luotsata Kokoomuksen kasvanutta valtuustoryhmää tyynessä ja myrskyssä. Aina ei kaikki ole kivaa, eikä kaikki suju kaikkien toiveiden mukaisesti silti eteenpäin on menty ja keskustelu on avartanut mieliä.
Kokoomuksen puoluekokous valitsi minut puoluevaltuustoon. Näköalapaikka ytimessä. Lempäälän Kokoomus valitsi puheenjohtajakseen 💙 työtä on tehtäväksi ja yhdessä tehden asioita saadaan tehtyä. Politiikka ei ole minulle koskaan ollut yksilölaji.
Lempäälässä ollaan valmiit tulevaan vuoteen, vaikka tulevaisuus näyttää hieman epäselvältä. Mitä uusi hyvinvointialue tuo tullessaan ja miten kunnan uudelleen painottuva rooli onnistuy yhdintehtävässään?
Yksittäisistä asioista eniten iloitsen uudesta ja turvallisesta bussipysäkistä Virta-kampuksella. Sen aikaansaaminen oli merkittävä parannus opiskelijoiden turvallisemmalle koulutielle.
Kohti uutta vuotta! Kiitos oma Kokoomusjoukkue 💙 kiitos rakentavasta yhteistyöstä valtuutetuille ja luottamushenkilöille eri ryhmissä. Iso kiitos vahvoille osaajille kunnan työntekijöissä! Upeaa vuotta 2023!
Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron Valtuuston talousarviokokouksessa 23.11.2022 käytti ryhmän puheenjohtaja Riina Aspila
Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja muut läsnäolijat,
Talouden tulevaisuuden näkökulmasta Lempäälä on seudun kärkeä vaikka ensi vuoden jälkeen oman taloutemme sukellus näyttää vääjäämättömältä. Velkaannumme isojen investointien edessä, eikä tuleville vuosille ole luvassa tämän nyt käsittelyssä olevan kaltaisia kasvubudjetteja enää. Taivaanrannassa nousee jo uusi uljas hyvinvointialue, jonka tulevaisuuden rahatarpeet menevät yli ymmärryksen.
Seuraavan kolmen vuoden aikana kunnan verotulot kääntyvät ennusteiden mukaan laskuun, kun hyvinvointialue haukkaa osuutensa kuntien tuloista. Lisäksi kuntien valtionosuuksien ennakoidaan laskevan. Käytännössä kunnan tulojen kasvaminen pysähtyy, mutta toiminnan menot jatkavat kasvuaan. Sen seurauksena vuodet 2024 ja 2025 on ennakoitu tappiollisiksi ja alijäämäisiksi. Tällainen kehityskulku ei pidemmän päälle ole kestävä.
Siinä meille kuvaa ja tulevaisuuden uskoa. Vuosi 2023 näyttää vielä kovin ilahduttavalta vaikka moneen asiaan olisi ollut tarve määrärahojen lisäyksiä pohtia. Lautakunnilla on edessään suuritöinen tehtävä, kun palvelusuunnitelmia joulu-tammikuun aikana tehdään valtuuston määrittämään budjettiin. Mitä lakisääteisten palveluiden jälkeen jää ja mihin se käytetään? Erityisesti sivistyksen osalta nähtävissä on isoja haasteita.
Yhdessä tekemällä tiukoistakin tilanteista selvitään. Uusi kuntaorganisaatio asutuu voimaan vuoden vaihteessa ja tulevana vuonna yhteistyö palvelualuerajojen yli korostuu entisestään. Kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa kannustaa myös viranhaltijoita yhteistyöhön luottamustoimielinten kanssa valmisteltavissa asioissa jotka koskettavat useampaa lautakuntaa. Yhteisen tiedon äärellä on parempi kaikkien viedä asioita eteenpäin.
Hyvä puheenjohtaja
Kokoomus on nähnyt tärkeänä nostaa esiin muutamat asiat sivistyksen budjetissa:
Ensimmäinen on koulujen oppikirjat ja oppimateriaalit, joita on jouduttu leikkamaan tiukassa budjestissa. Vihdoin Lempäälässä päästään digitaalisaation takamatkaa kirimään laitehankinnoissa, mutta siitä huolimatta kirjat eivät katoa mihinkään. Siksi kokoomus on esittänyt muille ryhmille määrärahan lisäystä tai oikeammin palautusta nykyiselle tasolleen sivistyksen budjettiin.
Toinen asia on toive toteuttaa suunnitelma kotihoidontuen kuntalisän käyttöönotosta siten, että kuntalisää voidaan pilotoida. Pilottia varten valmistellaan muun muassa Lempäälälisää koskevat erityiset ehdot, kuntalisän määrä, pilotin laajuus, taloudelliset vaikutukset ja toteutustapa. Pilotin yksityiskohdista päättää kasvatus- ja opetuslautakunta. Mikäli pilottiin lähtemisen edellytykset täyttyvät ja siihen lähdetään, voidaan tarvittaessa hakea tähän erillinen määräraha, jonka myöntämisestä päättää kunnanvaltuusto.
Kolmas viesti koskee liikuntatiloja, jotka eivä kaikilla kouluilla ole tasolla, jossa niiden opetussuunnitelman mukaan pitäisi olla. Palvelusuunnitelmassa olisi hyvä huomioida monipuoliset palveluiden tarjoajat, joilta tiloja on ennenkin vuokrattu monipuolisen koululiikunnan mahdollistamiseksi. Toivottavasti yhteistyö toimijoiden kanssa voi jatkua ja kehittyä myös ensi vuonna, jotta opetussuunnitelman mukaisesti voimme tarjota liikuntaa koulujemme lapsille ja nuorille.
Arvoisa puheenjohtaja,
Kokoomus kantaa edelleen huolta kunnan kiinteistömassan hoidosta. Edelleenkin hoitamattomat kiinteistöt ovat tuoneet meille mittavan korjausvelan. Erityisesti nyt kun energiansääntötalkoita luodaan on tärkeää hoitaa ajallaan ilmastoinnin huollot ja korjaukset, lämpötilojen säädöt ja käyttöopastukset. Käsittääksemme tuon korjausvelan kasvun pysäyttämiseen tarvittaisiin noin 1 m€ lisäpanostus vuosittain. Ja korjausvelkahan kasvaa vuosittain, kun kun kunta itse lisää kiinteistömassaansa eikä budjetissa varauduta riittävästi korjauksiin ja huoltoihin.
Vielä viimeisenä asiana nostamme huolen sairaspoissaolojen valtavasta kasvusta ja niihin varautumisesta budjetillisesti. Vaikeat Koronavuodet ovat kasvattaneet poissaoloja merkittävästi. Tiedämme, että kunnassa on tehty monenlaisia toimia ja kannamme huolta henkilöstön jaksamisesta. Uupumus, uudistusten tuoma huoli, tulevaisuuden näkymättömyys ja jatkuva työkuormitus lisäävät herkästi poissaoloja kuitenkin edelleen. Siksikin on tärkeää seurata erilaisten henkilöstökyselyiden kautta tilannetta seurataan myös yhdessä luottamushenkilöiden kanssa. Mitä enemmän me tiedämme tehdyistä toimista ja vaikutuksista, sitä paremmin me voimme tukea työntekijöitä omassa työssään.
Puheenjohtaja,
kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa kiittää viranhaltijoita, poliittisia ryhmiä, kunnan henkilöstöä ja kaikkia muita asianosaisia hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuotena talousarvion valmistelussa. Näyttää siltä, että Lempäälässä on jatkossakin hyvä asua ja yrittää. Yhdessä tehden tulee yleensä parasta!
Lempäälän kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen laajan hyvinvointikertomuksen 2017-2020 ja hyvinvointisuunnitelman 2022-2024 sekä vuoden 2021 hyvinvointiraportin hyväksyminen. Ryhmäpuheenvuoro kok 31.8 / Riina Aspila
Arvoisa puheenjohtaja,
Käsittelyssä on kolme isoa ja merkityksellistä asiaa hyvinvoinnista. Hyvinvointikertomus kertoo meille huolestuttavasti siitä, että vaikka Koronavuosina tehtiin paljon ja monenlaisia toimia hyvinvoinnin tukemiseen ja ylläpitämiseen, se myös aiheutti meille hoitovelkaa. Vuosittain saatu raportti kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista on monin osin luettavissa positiiviseksi. Lempälään kunnassa on aktiivista ja hyvinvoivaa väestöä, kun verrataan valtakuntaan keskimäärin. Valtaosa lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämään, mutta kaikissa ikäluokissa tyytyväisyys on laskenut edellisestä 2019 mittauksen tasosta. Nuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt vajaasta 10% yli 20%. Nämä ovat asioita joita ei voi jättää huomiotta.
Hyvinvointia voi edistää jokainen omalla toiminnallaan, mutta siihen tarvitaan monin osin tukea. Meillä on tiedossa kouluelämän haasteet ja miten siihen on pystytty Lempäälässä vastaamaan. Olemme kuulleet pitkistä jonoista mm. perheneuvolassa. Nuoret ovat joutuneet odottamaan usein liian pitkään. Lempäälä ei tässä asiassa ole valitettavasti poikkeus. Nuorten pahoinvoinnin kääntäminen paremminvointiin pitää löytää resursseja sekä monipuolisia keinoja. Aikaa ei ole hukattavaksi! Asia ei ole yksin kunnan, vaan tämän pitää olla yhteinen asia ja nyt hyvinvointialueella täytyy tarttua tähän asiaan kiireesti.
Hyvät valtuutetut,
Harrastava iltapäiväkerho -toiminta on lempäälässä ollut menestys. Hankerahojen pienennyttyä monissa kodeissa on oltu harmissaan, kun toimintaa on parin vuoden jälkeen jouduttu supistamaan rajusti. Syynä luonnollisesti se, että toiminta on pyörinyt hankerahalla, jota nyt enää on saatavissa hyvin pieni määrä suhteessa ensimmäiseen vuoteen. Kunnalla ei ole löytynyt rahareikää tätä lovea paikkaamaan.
Kokoomuksen valtuustoryhmän korviin on kantautunut paljon hyvää ja rohkaisevaa palautetta harrastavista iltapäiväkerhoista. Pohdimmekin, että valtuuston olisi hyvä saada kuulla analyysiä kerhojen toiminnasta ja käyttöasteesta, jotta meillä olisi mahdollisuus arvioida ja jopa varautua tulevien vuosien budjetissa siihen, että jonkinlainen kerhotoiminta voidaan hankerahan loputtua myös säilyttää.
Me kaikki tiedämme, että liikkuminen on tärkeää jokaisen arjessa. Arjen liikkumisen taidot opitaan jo päiväkodeissa ja koulujen alaluokilla. Lempäälässä on paljon hyvällä käytöllä olevaa liikuntatilaa ulkona, sisällä ja metsässä. Meillä on monipuolisesti myös mahdollisuus harrastaa liikuntaa erilaisissa seuroissa ja yritysten toimesta.
Lempäälässä liikkumattomuuden kustannukset ovat vuosittain 16,7 miljoonaa euroa.Liikkumisen ja liikunnan ilon tulee olla kaikkien ulottuvilla – esteettömästi ja saavutettavissa. Uuden, vuoden 2023 kunnille käyttöön tulevan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosan HYTE-kertoimen kautta arvioidaan kuntia. Lempäälän on tärkeä pitää huolta kuntalaisista ja varmistaa täten myös hyvät HYTE-kertoimet. Varsinaisesti mitään uutta kertoimet eivät mittaa. Lempäälässä on pitkään tehty töitä kunnassa toimivien järjestöjen kanssa, joten meillä on kaikki onnistumisen edellytykset olemassa.
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Riina Aspila piti valtuustoryhmän puheenvuoron valtuuston kokouksessa 25.5.2022 kuntastrategian käsittelyssä
Hyvä puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut ja kokousta seuraavat, Käsissämme on tämän valtuuston merkittävä ja ensimmäinen yhteistyön, tulevaisuuden suunnan ja painopisteiden tulos, Lempäälän Kyllä- strategia 2022-2030. Tämä strategia jatkaa vahvan pohjatyön tehnyttä edellistä strategiaa tavoitteellisempana ja terävämpänä.
Kuitenkin se on laadittu tilanteessa, jossa päällämme on paljon epävarmuutta ja muutosta. Olemme monen uuden edessä. Korona on osin selätetty tai sen kanssa on opittu elämään. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut mittavia vaikutuksia talouden, tavaroiden saatavuuden ja turvallisuuden näkökulmasta. Viimepäivinä on puhuttu paljon myös energian saatavuudesta, jossa Lempäälä on LEMENE- hankkeen osalta edelläkävijä, kun vielä saataisiin sähkömarkkinalaki tasolle, jota EU edellyttää. Monenlaisesta varautumisesta puhumattakaan. Edessämme on myös sote-uudistuksen viimeinen vaihe eli hyvinvointialueen rakentaminen ja toiminnan aloittaminen vuoden 2023 alusta. Tätä seuraa te-2024, jossa työllisyyden kuntakokeilun muutokset viedään lopulliseen muotoonsa. Olemme siis keskellä monisäikeistä muutosta. Strategian tekeminen tässä muutostilanteessa ei ole ollut kovinkaan helppoa.
Strategia on vahva johtamisen työkalu, jonka avulla pitäisi pystyä johtamaan kuntaa eteenpäin tyynessä ja myrskyssä. Vaikka Kyllä-strategia on selvästi jatko strategia edelliseen, se tekee valintoja ja ohjaa tekemään valintoja. Kokoomuksen valtuustoryhmä toivoo, että strategia otetaan käyttöön vahvana työkaluna kunnan kaikessa toiminnassa.
Lisääntynyt syrjäytyminen, väestön ikääntyminen, digitalisaatio ja hyvinvointialueen toiminnan aloittaminen edellyttävät tuoreita tapoja toimia ja ajatella. Vain tarttumalla toimeen voimme selättää haasteet. Vahvistamalla elinvoimaa, vahvistamme hyvinvointia.
Myöhemmin tänään käsitellään tilinpäätöstä edelliseltä vuodelta. Se on vahvasti ylijäämäinen, vaikka Korona on kurittanut, haastanut ja laittanut kunnan monet toimintamallit ja priorisoinnit uusiksi. Ylijäämä on valtion velkarahalla maksettua, joka tulee maksettavaksi lähivuosina takaisin. Tavalla tai toisella. Ennustaminen on vaikeaa, mutta lienee selvää on, että jatkossakin meillä on asioita, joihin emme pysty vaikuttamaan, ainakaan ennalta.
Kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa nostaa esiin muutaman elinvoimaisen kunnan kannalta merkittävän noston strategiastamme.
Asenne ja aktiivisuus: Lempäälän kunnasta on lähtenyt useita varhaiskasvatuksen opettajia tämän vuoden aikana muihin kuntiin töihin, pääosin paremmanpalkan perässä, samoin on käynyt työllisyyden hoidon puolella. Puhutaan palkkaeroissa useista satasista. Keskitason johtajia on vaihtanut työpaikkaa viimevuosien aikana tiuhaan tahtiin palkan, mikromanageerauksen ja sen vuoksi ettei työnkuvaus vastannut todellisuutta. Myöhemmin tänään käsitellään henkilöstökertomusta, mutta jo tässä koemme tärkeäksi nostaa esiin myös asiat, jotka lisäävät henkilöstön pitovoimaa. Meillä kiitetään ja palkitaan onnistumisista ja myös kunnan hyvästä taloudellisesta tuloksesta. Se on tärkeää ja merkityksellistä, mutta myös siihen arjen työn pitovoimaan on panostettava. Meidän on myös vedettävä yhtä köyttä kunnan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kanssa avoimuudessa, luottamuksessa ja yhteisessä tahtotilassa asioiden hoidossa.
Edelleen partykyselyiden tulosten käsittely VAIN kunnanhallituksessa oli valtiosalaisuustaso luokituksellista käsittelyä. Miltei naurettavaa. Meidän pitää pystyä luottamaan toisiimme myös asioissa, jossa käsitellään henkilöstön hyvinvointia, iloja ja vaikeita asioita. Ja myös auttaa tarttumaan niihin asioihin, joihin poliittista päätöksentekoa tarvitaan ja myös korjaamaan omaa toimintatapaamme! Vain tunnistamalla ongelmat, voidaan niitä ratkaista ja olisi vahvuus jos ongelmien tai haasteiden ratkaisuun saataisiin mukaan myös poliittiset päättäjät.Kokoomus haluaa,että Lempäälä on vetovoimainen kunta myös työntekijöille.
Kestävää kasvua ja viihtyisyyttä. Sitä meistä jokainen haluaa omalle asuinympäristölleen. Siinä missä toinen haluaa asua keskustassa, toinen haluaa ympärilleen luontoa. Lempäälässä tämä on mahdollista nyt ja jatkossakin. On kuitenkin selvää, että mikäli haluamme pysyä kehityksessä mukana, meidän on oltava valmiit tekemään isojakin ratkaisuja. Ratkaisuja jotka helpottavat mahdollisuutta muuttaa Lempäälään esim. kierrättää jätteet helposti ja lähellä ja päästä nauttimaan lähiluonnosta ja upeista vesistöistä. Kokoomus kannattaa mahdollistavampaa maapolitiikkaa erityisesti kunnan strategisesti tärkeillä alueilla ja nauhataajamassa.
Yhdessä tekemistä Suomen suurimmassa kyläyhteisössä. Kuntalaisosallisuuden lisääminen on kaikkien huulilla. Tiedämme, ettei se pelkällä puhumisella tapahdu. Meidän pitää pystyä löytämään ne keinot, jolla innostamme ja kannustamme kuntalaiset, yhdistykset ja yritykset mukaan kehittämään kuntaamme eteenpäin ja saavuttamaan meille tärkeitä asioita. joskus se voi olla kuntoportaisen kaltaisessa projektissa sahaamista ja vasarointia, kylien Kyllä-sopimukset, nuorten kohtaamista saapas-toiminnassa tai kunnan palveluiden kehittämistä työryhmissä. Kaikki työ on arvokasta ja se luo veto- ja pitovoimaa yhteiseen tekemiseen kuntalaisten hyväksi.
Kunta on ja sen tulee olla aktiivinen ja osallistava toimija kuntalaisille, mutta myös seudullisesti ja valtakunnallisesti. Meillä on paljon tehtävää edunvalvonnan näkökulmasta.
Kuntastrategiassa näkyy vahva tahto yhteisten arvojen noudattamiseen. Olkoon nämä ohjenuorana ja huoneentauluna kaikilla meillä nyt ja jatkossa!
Hyvä puheenjohtaja, Kuntastrategiamme tähtää vahvoihin ja kunnianhimoisiin tavoitteisiin myös mittariston näkökulmasta. Tavoitteet tähtäävät lopulta kuitenkin yhteen ja samaan. Siihen, että kuntalaisilla on hyvä olla sekä tasavertaiset osallistumismahdollisuudet ikään ja elämäntilanteeseen katsomatta.
Lempäälä on koti, johon on aina hyvä palata ja josta voi edelleen olla ylpeä! Lempäälän Kokoomus haluaa kiittää strategiaprosessin notkeudesta ja yhdessä tekemisestä. Tervehdimme ilolla myös selkeää ja värikästä ulkoasua, jossa Tarkalla korvalla Kulta-pupu on ottanut vahvaa roolia. Ja tarkalla korvalla meidän tuleekin olla.
Muista eduskunta-ajoiltani keskustelun sote-palveluista ja siitä millaisia palveluita ihmiset tarvitsevat lähellä ja millaisiin palveluihin voi vähän jo matkata. Muistan, että kävimme keskustelua myös siitä, mitä tarkoittaa ylipäänsä lähipalvelu. Käytin tuolloin neuvolaa esimerkkinä lähipalveluista.
Kolmen lapsen äitinä olen käyttänyt onnellisena lähellä ja helposti saavutettavina olevia neuvolapalveluita. Tai käytin ensimmäiset viisi vuotta. Lempäälässä samaan aikaan Koronan kanssa otettiin käyttöön tiimimalli keväällä 2020. Tuo tiimimalli tuhosi meidän perheeltä pitkäaikaisen suhteen samaan terveydenhoitajaan ja murensi lähes kaiken sen, mitä neuvola on minulle äitinä merkinnyt.
Neuvolapalvelut siirtyvät hyvinvointialueelle. Olen edelleen sitä mieltä, että neuvolan tulee olla helposti saavutettavissa oleva palvelu, mutta olisin henkilökohtaisesti myös valmis ajamaan autolla tai julkisilla vähän pidemmänkin matkan, jos minulla olisi vastassa tuttu henkilö, joka tuntee lapseni, minut ja perheeni tilanteen enemmän kuin yhden tai kahden käynnin perusteella.
Neuvolassa tärkeää on seurata lapsen kasvua ja myös perheen vointia. Se on vahvasti ennaltaehkäisevä palvelu perheiden näkökulmasta. Vahva side palveluihin luodaan lapsen ollessa pieni, kun käyntejä neuvolassa on paljon. Isommat lapset käyvät pääasiassa vain kerran vuodessa enää neuvolassa, joten lapsen ollessa pieni luodaan se pohja, jonka päälle rakennetaan luottamusta. Kun vanhemman nenän asennosta jo tiedetään onko nukuttu tai onko huolta ilmassa. Jos perhettä tai lasta ei tunneta, voi moni piilevä asia jäädä huomaamatta. Kun tuttu hoitaja kysyy oikeat kysymykset on niihin vaikeisiinkin helppo vastata ja myös hyväksyä mahdollinen avun tarve.
Neuvola on oiva esimerkki (ja myös minulle tuttu) kuinka merkityksellinen hoitosuhde on ja kuinka tärkeää on voida vaikuttaa siihen. Kun vastassa on tuttu ihminen aikaa ei kulu perustietojen selvittelyyn vaan voidaan edetä suoraan asiaan. Kun tuttu ihminen on pidempään seurannut sinun tai neuvolassa lapsen kasvua hänellä on laaja käsitys siitä mistä on tultu, missä ollaan nyt ja minne mennään. On helpompi tehdä huomioita, kun taustat ovat tiedossa.
Hyvinvointialueiden myötä moni asia muuttuu. Haluaisin kuitenkin, että hoitosuhde on asia, johon on mahdollista asiakkaan jatkossa vaikuttaa yhä enemmän. Ei siis pompotella luukulta toiselle, vaan mahdollistetaan hyvät hoitoketjut ja ihmiset jonosta hoitoon. Aina ei siis ole merkityksellistä ihmiselle itselleen onko hoito tarjolla lähellä vai vähän kauempana, kunhan hoito on se mitä tarvitaan ja halutaan. Aina ei ihmiselle ole merkitystä kuka palvelun tuottaa, kunhan sinne pääsee!
Voi miten merkittävää oli, että Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö uuden vuoden puheessaan mainitsi nuoret ja tämän hetken isot haasteet: ”Nykynuori on koetuksella. Pandemia on riistänyt suhteettoman osan elämästä. Kasvava pahoinvointi, kunnon rapistuminen ja koulutustason pysähtyminen ovat huolestuttavia merkkejä. Vanhempien, meidän kaikkien tulisi heitä kuulla. Joskus jo se auttaa. Aikuisen ymmärtämys ja tuki ovat suuria lahjoja nuorelle.
Nuorilla on myös sanottavaa. Aktiivinen toiminta on aina merkki kipinästä. Nuoren välinpitämättömyys on vakava varoitus hiipumisesta. Maailman onnellisin maa voi olla tyytyväinen vasta, kun se tarjoaa nuorilleen toivon näköaloja.”
Toukokuussa kirjoitin paikallislehdessä Totti Hämäläisen kanssa Kauanko Nuori jaksaa? Tutkimukset sanovat, että pahoinvointi lasten ja nuorten keskuudessa on lisääntynyt. Omalta osaltani näen tätä pahoinvointia työssäni ammatillisena opettajana. Kuntavaalien jälkeen syksyllä ei ole montaa kokousta pidetty, ettei aihe olisi tavalla tai toisella noussut esiin. Myös kuntastrategiaa tehdessä Lempäälässä teema nousi esiin, miten tukea nuorten jaksamista ja mielenterveyttä?
Eri puolilla Pirkanmaata kouluissa tilanne on hyvin haastava, kun ei ole riittävästi ja oikea-aikaisesti apua saatavilla. Perheneuvolat pursuavat asiakkaista ja on kiistämättä liian pitkä aika laittaa nuori jonoon kuukausien ajaksi, että hän voisi päästä edes ensimmäiseen keskusteluun. Moni asia ehtii eskaloitumaan. Koronapandemian aikana tilanne on vain huonontunut palveluiden saatavuudessa, kun tarve keskustelulle ja isompien ratkaisujen avaimille on lisääntynyt. Asia on resurssiasia, mutta se on montaa muutakin.
Terapiatakuuta on odotettu pitkään. Se ei ole eduskunnassa edennyt. Syitä voi vain veikkailla. Tarve sillä kuitenkin on. Tampereen kaupunki on kokoomuslaisen pormestarin pormestariohjelmassa luvannut oman mallin terapiatakuulle. Se painottuu nimen omaan nuoriin, palveluiden saatavuuteen ja ennaltaehkäiseviin toimiin. Malli luottaa matalaan kynnykseen ja hyvään saavutettavuuteen, jonka kautta erikoissairaanhoidon tarve mielenterveyspalveluissa jopa vähenee. Malli toivottavasti on pohjalla, kun Pirkanmaan hyvinvointialueen mallia pohditaan.
Nuori tarvitsee lähelleen luotettavia aikuisia. Omassa työssä olen huolestuneena katsonut kuinka reformi on vienyt opettajan työajan lähityössä vähiin. Tarve keskustelulle ja nuoren kasvun tukemiselle ei ole vähentynyt. Nuoret ovat upeita ja heillä on paljon annettavaa. Osalla kuitenkin olisi tarvetta saada keskustella tai tukea opinnoissa. Parhaansa jokainen koulumaailmassa tekee, mutta työkaluja tarvitaan lisää ja sitä yhteistä aikaa. Presidenttimme kehotti meitä aikuisia olemaan kuulolla ja läsnä nuorten arjessa ja elämässä. Tämä on asia, joka tulee ottaa vakavasti!
Miten sinä voit olla tukemassa nuoren elämää? Nuoret eivät enää voi vain odottaa, että jotain tapahtuu. Toimia, apua ja tukea tarvitaan joka päivä! Haluaisin luvata, että hyvinvointialueella monta asiaa on paremmin, mutta pelkään itse palveluiden karkaavan kauemmaksi. Mielenterveyspalveluita tarvitaan arjessa ja mahdollisimman lähellä. Niitä tarvitaan nyt, niitä tarvitaan siellä myös jatkossa.
Kun lähiomainen sairastuu, on omaisella valtavan huolen lisäksi valtava vastuu siitä miten lähiomaista hoidetaan. Eihän se toki näin pitäisi mennä, mutta käytäntö on osoittanut sen, että vastuu siitä miten asiat sairastumisen jälkeen menevät ovat usein omaisen harteilla.
Kun lapsi oireilee, on vanhemmat usein reagoimassa muutokseen ensimmäisenä. Kun vanhempi sairastuu tai ikääntyy lapset reagoivat muutokseen tai muutoksen tarpeeseen. Omaisen rooli on usein ottaa asioista selviää ja tehdä päätöksentekoa saatavan tiedon mukaan. Uudet asiat hämmentävät ja sisäistäminen vaatii paljon aikaa ja energiaa. Samaan aikaa on hoidettava usein oma perhe ja työ. Huoli on läsnä alati, kunnes asiat saadaan yhteistyössä ratkottua parhain päin. Yhdessä usein kunnan toimijoiden kanssa. Tänä vie usein aikaa. Mitä pienempi lapsi on, useimmiten tilanteen selvittäminen ja tuen saaminen tilanteeseen kestää vieläkin pidempään. Omaisen rooli on haastava ja raastava. Se on sitä erityisesti henkisesti. Kun toisen puolesta ja vuoksi haluaa tehdä kaikkensa.
Itse omaisena olen usein jaksamiskyvyn rajoilla. Useimmiten se johtuu siitä, että en ymmärrä asioita ja niiden perusteita. Asia ei siis välttämättä ole väärin tai huonosti, mutta se ei ole ymmärrettävissä. Useimmiten nämä ovat päätöksiä, joista viestitään asiakkaalle ja omaisena käyn näitä sitten hänen kanssaan läpi, minulle harvoin asioita suoraan viestitään edunvalvojan roolista huolimatta. Päätökset ovat usein hyvin selittämättömiä, niissä kerrotaan päätös, joka perustuu johonkin pykälään, mutta ei enempää. Omaisena uusien asioiden äärellä olevana se tarkoittaa joka kerta sitä, että itse pitää selvittää lisää, jotta voi ymmärtää päätöksen ja sen tarkoituksen. Selvittäminen tarkoittaa soittelua ja viestittelyä eli ihmisten tavoittamista. Kerta toisensa jälkeen, kun soittoajat sen vain sallivat.
Kun omaisia on selvittämässä omia asioita samaan aikaan useita kymmeniä ellei paljon enemmän, erilaisia tulleita päätöksiä kasaantuu ja kuormittuu myös vastauspää. Jos siis paperilla lähetettävät päätökset olisivat perusteltuja jo asiakkaan osalta samaisessa paperissa voisi soittorumba edes vähän helpottaa ja työntekijäpuoli saisivat lisää aikaa muiden töiden tekemiseen, kun kyselykuormitus vähenisi. Näin ainakin maalaisjärjellä ja omaisen näkökulmasta ajattelen. Palvelunakin asiakaslähtöiset perustelut olisivat loistava.
Kun omainen on oman jaksamisensa äärirajoilla, uuden soittelu- ja selvittelykierroksen tekeminen on todella raskasta. Joskus omainenkin uupuu tämän kuormituksen alla. Kun halu tehdä ja auttaa on, mutta yhteiskunta ei osaa kertoa auttamisen tai auttamattajättämisen perusteita selkeästi, kuorma vain lisääntyy. Omaisen rooli kun harvoin on vain hetkellinen. Kun omainen uupuu, kuka häntä auttaa ja mitä tapahtuu varsinaiselle asiakkaalle, jonka asioita omainen hoitaa? Onko asiakkaat siis jo tuplaantuneet? Lisääntyykö kuormitus tämän myötä myös terveydenhuollossa? Alkaako taas uusi kierros, jossa selvitellään? Saako oikea taho oikeaikaista apua ja hoitoa, jos alkuperäinen asiakas ja hänen asioitaan hoitava omainenkin ovat apua vaikka? Kuka auttaa?
En tiedä onko jokin kunta löytänyt viisastenkiveä päätösten perusteluihin asiakaslähtöisesti. Toivon että on. Toivon myös, että tällainen käytäntö saataisiin uudella hyvinvointialueella käyttöön. Asioiden hoitamiseen uupunut omainen on helposti kallis myös yhteiskunnalle. Omaiset tekevät paljon töitä läheisensä vuoksi ja pääosin täysin vilpittömästi. Omaisen rooli on vaikea ja raskas. Raskaita me omaiset olemme varmasti välillä myös terveydenhuollon näkökulmasta kysymyksinemme ja vaatimuksinemme. Usein taustalla on kuitenkin vain epätietoisuus ja asioiden vaikea ymmärrettävyys. Mitäpä jos pyrkisimme parantamaan asioiden ymmärrettävyyttä?
Aluevaalit ovat miltei jo ovella! Ehdokkaat on asetettu vaaleihin ja vaalikampanjat starttaavat täydellä teholla joulun jälkeen. Pohdin itse pitkään ehdolle asettumista, mutta päätöksenteon jälkeen olen jälleen jotenkin kumman innostunut vaaleista ja siitä millaiseksi meidän Pirkanmaalla tulisi rakentaa oma hyvinvointialueemme.
Jokainen hyvinvointialue rakentuu omien vahvuuksiensa varaan ja on mahdolista, että jokainen tulee toimimaan eri tavalla. Pirkanmaalla valmistelua on jatkettu samalla linjalla kun edellisessä sote-uudistushankkeessa. Silloin tehty työ ei mennyt hukkaa ja on nyt konkretisoitumassa omaksi mallikseen.
Monta mutkaa on vielä matkassa. Valitettvasti meistä kukaan ei voi taata, että tämä uudistus onnistuu ja saavuttaa tavoitteensa. Sen eteen on kuitenkin jokaisen tehtävä parhaansa. Pirkanmaalla on totuttu monella tapaa hyvätasoiseen palveluun ja tiedän monen kuntalaisen Lempäälässäkin pohtivan sitä, millaisiksi palvelut muodostuvat ja ovatko oikeat asiat nyt siirtymässä hyvinvointialueiden vastuulle. Suurimmat epäilyt ovat koulujen terveydenhuollossa. Tarve lähipalvelulle kouluissa palveluiden kasvattamiselle on suuri ja pelko siitä, että palvelun saanti heikkenee entisestään on iso.
Hyvinvointialueelle valitaan iso joukko päättäjiä valtuustoon vaaleilla, mutta erityisen merkityksellistä on se, millaisia henkilöitä hyvinvointialueen palkkalistoille päätyy. Hyvinvointialueen aluevaltuuston ensimmäisiä tehtäviä on valita johtaja viemään toiminta suunnittelusta toteutukseen ja johtaan isoa määrää henkilökuntaa ja varmistaa, että alueella asuvien kuntalaisten rahoja käytetään oikeisiin asioihin.
Koko uudistus on massiivinen ja ainutlaatuinen. Epäonnistumiseen meillä ei ole varaa! Siksi katse pitää olla eteenpäin ja aluevaltuustossa ja sen tulevissa eri toimielimissä pitää pystyä tekemään päätökset rakaisukeskeisesti. Siksi minä lähdin ehdolle näissä vaaleissa!