Pian päätöksiä seutuselvityksestä

Kaksi valtuustoa ja 6 kunnanhallitusta takana tänä vuonna. Ei ole ollut kokousta, jossa jollain tapaa ei oltaisi keskusteltu kuntauudistuksesta tai Rauno Saaren tekemästä seutuselvityksestä.

Yhteisen päätöksen mukaisesti maanantaina 14.4 kaikki Tampereen seudun valtuustot kokoontuvat samaan aikaa omiin kokouksiinsa tekemään päätökset jatkosta ja antamaan lausuntonsa Saaren selvitykseen. Tätä ennen mm. Lempäälässä valtuusto kokoontui omaan valtuustoseminaariin keskustelemaan ja tekemään arvioita Saaren selvityksestä. Näiden pohjalta huhtikuussa voidaan sitten muodostaa kanta.

Tuona huhtikuisena iltana tuskin vielä kirjoitetaan historiaa, siitäkin huolimatta, että olemme vuoden tai jopa kaksi edellä muita seutukuntia ja kuntaselvittäjiä. Oman tuntuman mukaan lähes yhtenäinen kanta kunnissa on, että jatkoselvitys on tarpeen. On syytä syventää ja jatkoselvittää Saaren työntulosta. Askel on pieni, mutta välttämätön yhtenäisyyden ylläpitämiseksi. Yhteistyötä ja yhtenäisyyttä tarvitaan koko seudulla myös jatkossa.

Itse olen viehättynyt ajatuksesta seutukaupunki-mallista. Moni asia on kuitenkin vielä ratkaisematta myös tässä toimintamallissa. Sote-asiat eivät ole niitä pienimpiä. Mutta vain ottamalla rohkeasti askeleita eteenpäin, voidaan jotain saavuttaa. Välillä pieniä askeleita, jotta jossain vaiheessa meillä on varaa ottaa harppauksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s