”Kyllähän se pelottaa, kun miettii millä maksaa laskut ja ostaa ruokaa, kun työt ovat menneet alta. Kuinka kauan tämä oikein kestää, sekin pelottaa”. Näin kuului viesti ystävältäni tässä yhtenä päivänä. Ei minulla ollut tuohon mitään lisättävää. Ihan samoissa ajatuksissa sitä on itsekin ollut.
Parhaillaan olen perhevapaalla. Se kuitenkin on piakkoin päättymässä. Työnhaku on alkanut. No, kukin meistä voi vain arvailla millaista se tässä kohtaa on. Onko mitään töitä edes luvassa ja jos, niin milloin. Vaikka työpaikkoja on auki, aiotaanko niitä täyttää ja jos, niin koska.
Maailmantalous on suurissa vaikeuksissa, joten kotosuomessakaan ei kovin hyvin pyyhi. Ei pyyhkinyt ennen koronaa, ei pyyhi pahimman jälkeenkään. Maan hallitus ei ole ihan paras taloudenhoitaja ollut ja sitä suuremmalla syyllä vaikeaa tulee olemaan.
Monissa perheissä vietetään unettomia öitä pohtien tulevaa. Itseäni erityisesi huolettaa tilanne, jossa perhevapaan jälkeen saatan jäädä tyhjän päälle. Opiskelevana ja opinnot perhevapaalla aloittaneena, en ole oikeutettu työttömyystukeen. En myöskään saa opintotukea, koska en opiskele päätoimisesti. Perhevapaa päättyy kesällä, jolloin työmarkkinat elävät muutenkin hiljaiseloa ja päiväkodit ovat tauolla. Ei siis voi kuin toivoa, että saisi syksylle edes keikkatyötä.
Toivoa siis sopii, että sokin jälkeen pystytään yhdessä löytämään ratkaisuja ja pyörät pyörivät keväällä ja kesällä parhaalla mahdollisella tavalla. Kokoomus muuten teki ensimmäisen kolmen kohdan kriisipaketin työpaikkojen ja yritysten pelastamiseksi. Nyt jos koskaan tarvitaan yhteistyötä kaikkien puolueiden kesken. Uskon, että hallitus on kiitollinen jokaisesta hyvästä ideasta. Lue Kokoomuksen ehdotukset tästä: https://www.kokoomus.fi/kokoomuksen-kriisipaketti-tyopaikkojen-ja-yritysten-pelastamiseksi/
Tänään hallitus on antanut tiedon erilaisista aputoimista yrityksille ja työntekijöille. Hyvä niin. Toivottavasti niistä on apuja. Yhdessä tästäkin selvitään.
Pidetään huolta omasta jaksamisesta. Pidetään toivoa yllä. Pestään käsiä! Sairaana pysytään kotona ja nyt just muutenkin. Kuunnellaan ja noudatetaan annettuja virallisia ohjeita. Soita, älä vieraile!