Minun voimabiisi

Tänään aamu alkoi rapsakasti maakuntavaltuuston kokouksella. Tuossa kokouksessa päätettiin maakuntakaavan 2040 hyväksymisestä. Valtuustokauden mittainen prosessi saatiin päätökseen: muutamaan karttakuvaan ja 700 sivuun tekstiä. Kaavaprosessi oli kaiken kaikkiaan hyvin osallistava. Muutamia huomioita vielä kokouksessa kaavaan kuitenkin haluttiin. Niistä ainoa hyväksytty oli ryhmämme tekstilisäys Pälkäneen tekopohjavesialueen osalta, jossa tehtiin tekninen korjaus kaavaselostuksen suunnittelumääräyksiin. Tuo oli lisäys oli mielestäni pieni voitto tekopohjavesihankkeiden estämiseksi arvokkaalla harjulla Kangasala ja erityisesti Pälkäneen kunnan alueella. Tällä halusimme korostaa, että maakuntakaavan merkintä ei varmista mahdollisuutta tekopohjavesihankkeille, vaan mahdolliset hankkeet tarvitsevat erilliset päätökset ja IMG_6590kaavoituksen.

Illalla luvassa on vielä kunnanhallitus ja valtuustoinfo. Poikkeuksellisesti minulla on iloa johtaa valtuustoinfo valtuuston puheenjohtajan ollessa estynyt. Kiireinen luottamushenkilöpäivä on siis tämä maanantai!

Kotimatkalla radiossa soi Apulannan Valot piemeyksien reunalla. Tuolla biisillä on ihmeellinen voima. Radio oli tietysti pakko laittaa täysille ja laulaa sen minkä flunssaiselta ääneltä pystyi. Biisiin sisältyy paljon tunnetta, paljon hyviä koettuja hetkiä ja tärkeitä ihmisiä, ihania muistoja ylipäänsä.

”Meistä jokainen on polku jonnekin
Mutta viisaus on siinä, että ymmärtää
Ketä seurata pitkään, milloin kääntyy pois
Ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa”

Kokoomuksessa puheenjohtajilla on ollut omia voimabiisejään. Nykyinen puheenjohtaja Petteri Orpo luukuttaa Elastisen Eteen ja ylös. Tuo biisi on täynnä energiaa, positiivisuutta ja tulevaisuuden uskoa. Minun voimabiisini on huomattavasti vakavampi, mutta sanomaltaan ehkä vieläkin syvällisempi. Valot pimeyksien reunalla on biisi, josta vaan tulee hyvälle tuulelle, se luo uskoa ja tahdonvoimaa tulevaan ja saa ainakin minut uskomaan, että jokaisella asialla on isossa kuvassa tarkoituksensa. Biisiin liittyvät muistot ovat myös iso osa tuota hyvää fiilistä.

”Valot pimeyksien reunoilla
Ovat toisinaan himmeitä ja harvassa
Sullon sisälläs valtameren kokoinen voima
Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa”

Erilaiset luottamustoimet niin harrastuksissa, kuin kunta ja maakunta tasolla ovat aikaa ja energiaa vievää tekemistä. Se on kuitenkin ollut minulle paikka vaikuttaa, paikka olla osa jotain isompaa kokonaisuutta. Se on tuonut myös energiaa monenlaisten kohtaamisten ja mielenkiintoisten hankkeiden ja asiakokonaisuuksien kautta. Tällaiselle perus uteliaalle ja tiedonjanoiselle ihmiselle luottamushenkilönä oleminen on ollut nautinto. Se on myös ollut minulle merkityksellistä tekemistä työttömänä ja perheenäitinä kotona ollessa.

”Tää on pelkkä tyhjä kuori, joka sun pitää täyttää
Tää on valoista kirkkain, tää on loputon yö
Tää on sydämenlyönti, tää on ajattomuus”

Vaaleihin on aikaa kaksi viikkoa. Vaalihuuma on kiivaimmillaan. Tekemisen riemu näkyy ehdokkaissa ja somen ryhmissä. On ollut hienoa seurata meidän ehdokkaiden innokasta keskustelua ja hyviä ideoita erilaisiksi tempauksiksi vaalikentillä. Huippuhauskaa! Hauskaa on ollut myös seurata kaveri-ehdokkaiden kamppiksia ympäri maan. Otetaan kaikki energiaa omista voimabiiseistä ja tehdään hyvät kampanjat!

PS: Villasukat eivät ole puolitoistaviikkoa kestäneen flunssan aikana kauheasti edennyt. Mutta jotain sentään. Voimabiisi ja keväinen aurinko tuo energiaa. Sitä energiaa tuo myös iloiset neljä perhosta sukanvarressa. Löysin kuvion Neulojan käsikirjasta (L. Stanfield & M. Griffiths, vuodelta 2000).

Näyttökuva 2017-03-27 kello 14.57.25

Biisin sanat Apulanta: Valot pimeyksien reunoilla biisin sanoitusta.

Kirjaston puolella

Olen aina tykännyt kirjastoista, vaikka en ole koskaan ollut mikään kova lukemaan. Lukemisen hitaus ja haasteet, ovat ehkä syynä sille, miksi en ole ollut mikään kirja-ahmatti. Silti säännöllisen epäsäännöllisesti olen kuluttanut Kuljun- ja pääkirjaston penkkejä lukiessani lehtiä, ollessani tietokoneella tai etsiessäni hyvää kirjaa lainattavaksi.

Kirjastoseura_logo_suomi_oikeaEnnen lapsen syntymää harrastin lukemista sykleittäin. Aina kun löysin hyvin kirjan, kirjasarjan tai kirjailijan ahmin teoksen nopeasti. Myös opiskellessa kirjasto on ollut luottopaikka kirjojen hankinnassa. Lomalle lähti usein mukaan pokkari tai kaksi. Kirjahyllyt tursusivat enemmänkin kevyitä romaaneja kuin mitään painavaa ja vakavaa kirjallisuutta. Lapsen syntymän myötä kuitenkin lukeminen jäi. Usein lukuharrastus painottui ilta-aikaan, ennen unille menoa. Nyt pienen lapsen kanssa päivän puuhanneena, uni tulee ihan ilman kirjaakin.

Meidän on pitkään pitänyt lapsen kanssa mennä kirjastoon, mutta se on vain jäänyt. Joka ilta kyllä jokin tarina luetaan ja kun minua alkoi väsyttää samat uudelleen ja uudelleen luetut tarina päätin viime viikolla, että nyt on korkea-aika lähteä kirjastoon.

IMG_6484

Ihanat lasten taiteilemat lokit lentävät korkealla.

Poikani ei oikein tiennyt minne oltiin menossa, mutta kirjastossa oli kavereita ja leikkipaikka, joten lähes tunti vierähti ensimmäisellä reissulla nopeasti. Mukaan tarttui uusia satukirjoja, joita sitten viikon iltaisin luimme. Tiistaina teimme uuden reissun reissun ja poikani osasi suunnistaa jo suoraan majakalle. Leikkihetki ja uusiin kirjoihin tutustuminen oli päivän paras hetki. Illalla vielä luimme kirjastokassista otettua Viirua ja Pesosta. Uni maittoi!

Vaalikoneita tehdessäni jäin ihmettelemään kysymystä, jossa kysyttiin ”kirjastopalveluista voisi periä vuosimaksun”. Olin ihmeissäni, ei todellakaan, miksi? Miten ihmeessä tämä kysymys on tänne laitettu? Meillä on olemassa kirjastolaki, joka takaa käytön ja lainaamisen maksuttomaksi. Uusittu laki vieläpä poisti varausmaksun juuri vuoden alusta.

IMG_6482

Majakka on hyvä maamerkki lasten ja nuorten osastolla.

Minulle kirjaston maksuttomuus on itsestään selvyys. Se on lapsena ja nuorena ollut paikka, jossa on kannustettu lukemaan ja Suosikki- ja Koiramme-lehdet on kavereiden kanssa luettu kannesta kanteen. Opiskelijana se oli paikka opiskella, käyttää tietokonetta ja hakea tietoa opintoihin. Myös opiskeluun liittyvät kirjat tuli usein lainattua kirjastosta. Aikuisena kirjaston käyttö on pääasiassa ollut iltalukemiseen soveltuvia kirjoja ja välillä myös opiskelukirjojen lainaamista.

 

Lempäälän kirjastoissa on asiantuntevaa ja palvelualtista väkeä. Apua on saanut niin pieniin, kuin suuriinkin kysymyksiin. Ilokseni myös lukukoira-toimintaa on meillä tarjolla. Puhumattakaan kiertävästä Walle-autosta, jonka lapseni jo kaksivuotiaana tunnistaa liikenteessä.

IMG_6481

Kirjaston leikkipaikka on ehdoton suosikkimme.

Lempäälä-taloon on suunniteltu uusi kirjasto, jolle on myös myönnetty valtionapu. Kuntalaisilta on muutamaankin otteeseen kysytty toiveita uuden kirjaston palveluista. Kirjastotoiminnakin on muututtava ajassa. Toivon, että uuteen kirjastoon saataisiin mahdollisimman paljon monikäyttöistä tilaa lukemiseen, opiskeluun, työntekoon ja vaikka pienimuotoiseen kokoustamiseen. Toivon, että uusi pääkirjasto voisi olla kuntalaisten kohtaamispaikka, uusi yhteinen olohuone.

 

 

 

 

Villasukatkin etenevät. On aika #52 numeroinnille. Väreinä työssä sininen pohja, oranssin numerot. #Tapparan värein mennään.

Näyttökuva 2017-03-15 kello 12.58.26

 

Esteettömyyttä leikkipuistoihin

Teimme perheen kanssa junamatkan Tampereelle viime viikolla. Junat ovat meidän perheessä pop, joten päätettiin jättää auto kotiin ja lähteä ihan oikealle retkelle. Lempäälästä kulkee hyvin junia Tampereelle, joten kulkeminen ei todella ole mikään ongelma.

Tampereella suunnattiin Emil Aaltosen puistoon. Vierailu oli meille ensimmäinen, joten kaikki telineet tuli testattua. Kiinnitin huomiota puiston laidalla olevaan kylttiin. Vasta siinä kohtaa huomasin, että puisto oli osittain tehty esteettömäksi. Vaikka olin kulkenut pyörätuolirampeilla edes takaisin, en tullut asiaan kiinnittäneeksi huomiota ennen kuin näin kyltin. Tästä jäin pohtimaan onko meillä Lempäälässä vastaavia puistoja?

IMG_6376Hyvin pienet asiat voivat olla todella merkittäviä esteettömyyden kannalta. Emil Aaltosen puistossa  oli mm. pyörätuoliluiskat leikkitelineeseen ja hiekkalaatikolle. Meidän poikaa innosti  myös matalalla sijaitseva ”hämähäkinverkko”. Verkko on usein korkeuksissa kiipeilymatkan päässä, mutta nyt siihen pääsi helposti. Tarkemmin kun telineitä tutkaili, huomasin että liukumäen portaat olivat tavallista syvemmät ja helposti ylös kontattavat, joten näistä oli iloa myös perheiden pienimmille.

Esteettömyys on asia, johon itse ei tule aina kiinnittäneeksi huomiota. Tällaiset kokemukset tuovat kuitenkin aina mieleen sen, kuinka pienilläkin asioilla voidaan helpottaa toisten ihmisten arkea. Lasten maailmassa väreillä ja materiaaleilla voidaan saada jo paljon aikaan leikkipaikoilla. Kun suunnitelmissa alusta saakka huomioidaan esteettömyys, saadaan lopputuloksestakin varmasti parempi ja laajaa käyttäjäkuntaa huomioiva.

Lempäälä-talon suunnitelmissa on painotettu estettömyyttä. Voitaisiinko ajatella, että Erik Ednerin puistoon Lempäälä-talon läheisyyteen tulisi myös estettömiä leikkitelineitä! Voitaisiinko myös päättää, että jokaisessa uudessa leikkipaikkassa, jota kuntaan rakennetaan huomioitaisi esteettömyys leikkipaikoilla. Ehkä näin osittain jo onkin, mutta itse en ole näihin törmännyt niissä puistoissa, jossa olen parin viime vuoden aikana käynyt.

PS: Vaalisukatkin etenevät. Tunnustettava on, että nyt on edennyt vain toinen sukka. Kirittävää siis on…

80 silmukalla jatkettiin kahden värin ilottelua.
1. kerros: 2 o valkoinen, 2 o lila.
2. kerros: 2 0 lila, 2 o valkoinen
3. kerros: 2 o valkoinen, 2 o lila

 

 

 

Lupa palvella

Helmikuun valtuuston kokouksessa käsiteltiin Lempäälän kunnan elinkeinostrategiaa.  Strategia on järjestyksessään viides, jossa kunnan elinkeinopoliittisen ryhmän (ELPO) on ollut mukana. Aktiivisena toimijana tunnettu ryhmä koostuu Kunnan, Lempäälän Kehityksen ja yrittäjien toimijoista.

Lempäälässä on pitkät perinteen yrittäjien ja kunnan yhteistyölle. Se on näkynyt erilaisissa mittauksissa, kun Lempäälä on todettu usein yritysmyönteiseksi kunnaksi. Alkuvuonna Lempäälä sai myös Pirkanmaan yrittäjyys ja elinvoimapalkinnon.

IMG_6458

Tänään pääsin nauttimaan aurinkoisesta kevätsäästä Saarikonmäen laavulle.

Maailma muuttuu ja pyörät pyörivät vauhdilla. Mukana on pysyttävä! Siitä esimerkkinä on uusi elinkeinostrategia, joka on yksinkertainen ja konkreettinen. Se ei tavoittele tähtiä, vaikka tähtääkin korkealle.

Lempäälä haluaa tarjota yrityksilleen ylivoimaisen asiakas- ja palvelukokemuksen, se haluaa tarjota sujuvat ja tarvelähtöiset palveluprosessit sekä olla tarjota houkuttelevia toimintaympäristöjä.

Marjamäen alue on lähtenyt kehittymään vauhdilla viime vuosina. Yritykset ovat löytäneet sen upean sijainnin ja hyvät yhteistyökumppanit. Kunta ja Lempäälän Kehitys Oy on osannut markkinoida aluetta oikeilla argumenteilla tänne sijoittumistaan harkinneille yrityksille.

Lempäälässä todella halutaan palvella yrittäjiä ja mahdollistaa heidän sijoittumisensa sekä pärjääminen täällä. Jään innolla odottamaan kuntakeskustan kehittymistä siihen pisteeseen, että voimme sieltäkin tarjota nykyaikaista toimitilaa pienille ja isoille yrityksille.

Tekemistä vaille valmista, lupa palvella!

PS:Vaalisukatkin ovat edenneet. Seuraavat 22 riviä saivat värikseen valkoista ja pinkkiä. Kuviona tietysti sydän.

Koska silmukoita oli alkussa vain 76, tein ensimmäisellä kierroksella 1 silmukan lisäyksen jokaiselle puikolle, huom puikolle, ei jokaiseen kuvioon (joita siis mahtuu joka puikolle 2). Silmukoita siis tässä kohtaa työtä yhteensä 80.

Näyttökuva 2017-03-11 kello 14.06.21.png

Neulo kanssani vaalisukat #52

Eilen saatiin kuntavaalikampanjaan uusi vaihde käyttöön, kun vaalinumerot vahvistettiin. Oma numeroni näissä vaaleissa on 52.

Samalla starttasin myös vaalisukkien teon! Olen pidempään jo haaveillut pitkien villasukkien teosta, mIMG_6407utta sukkien aloittaminen on jäänyt ajatuksen tasolle. Nyt siihen oli oiva mahdollisuus, kun kuntavaaleihin on kuukausi aikaa! Samalla sukille on asetettu dl, tai ainakin sille yhdelle sukalle.

Sukkalankana Novitan Nalle. Lankojen värit: se mitä kaapista löytyy ja jotain muuta ihanaa värikästä ja keväistä.

Puikolle 76 silmukkaa ja homma käyntiin. Aloitin työn nk. palmikkoneuleella.

Ruutupiirroksessa ohjeet: tuota kuviota jatketaan kerros loppuun saakka. Kierros alkaa ja päättyy yhteen nurjaan silmukkaan. Kolmen kerroksen kuviota jatkoin itse 4 kertaa. Hyvältä näyttää 🙂Näyttökuva 2017-03-10 kello 12.49.15