Keskiviikkona saimme valtuustossa kuulla talousjohtajalta tiukkaa puhetta taloudesta. Jo ennestään haastavassa taloustilanteessa Korona epidemian vuoksi talous on entisestään hankaloitunut. Tilinpäätös 2019 oli Lempäälässä positiivinen, mutta oikeastaan vain teknisesti. Osavuosikatsaus 2020 alkuvuoden osalta oli karua kuultavaa.
Lempäälän kunta teki mielestäni vahvan arvovalinnan, kun se ei lomauttanut työntekijöitään kevään poikkeusolojen aikana. Lempäälässä innovoitiin uusia palveluita kuntalaisille, kehitettiin omaa toimintaa ja varauduttiin tulevaan. Työntekijöitä kuunneltiin ja kiitos myös heidän joustamisen, pääsimme lopettamaan yhteistoimintaneuvottelut ilman toimia.
Synkät pilvet kuitenkin kaikesta venymisestä ja joustamisesta kuitenkin puhaltavat. Ja vaikka kaikkia Korona epidemian ja poikkeusolojen taloustietoja ja vaikutuksia meillä ei tiedossa ole, on varmaa, että taloudellisesti seuraavat vuodet tulevat olemaan erittäin raskaat. Ei vain Lempäälässä, vaan ihan koko maassa ja maailmalla.
Taloudesta puhuminen on vaikeaa, koska usein pöytään lyödään fakta- ja arvokortit samaan aikaan. Miten voidaan rakentaa Lempäälä-taloa, mutta ei maksaa parempaa palkkaa hoitajille tai palkata lisää opettajia. Miten kunnanjohdossa palkkakuitissa komeilevat isot numerot, mutta varaa pienempipalkkaisten ohjaajien palkkaamiseen ei ole, vaikka tarve olisi? Miksi säästetään matonpesupaikoista 20 000 euroa lopettamalla 50% paikoista, vaikka matonpesupaikat ovat kovalla käytöllä joka kesä ja niihin on osaan viime vuosina myös investoitu. En halua uskoa siihen, että taloudesta ei voisi puhua siksi että kokee itse olevansa huono siitä puhumaan tai pelkää termien olevan väärää.
Minua usein turhauttaa valtuutettuna ja valtuustossa se, että taloudesta puhuttaessa nostetaan aina esiin se, kuinka kurjaa se taloudesta puhuminen on. Kuinka taloudesta puhujat usein leimataan kylmiksi ja tunteettomiksi. Vaikka usein he valitettavasti ovat vain realisteja. Vielä enemmän ärsyttää se, kuinka paljon kivempaa olisi puhua siitä kuinka meidän pitäisi palkata lisää väkeä, antaa palkankorotus sen ansainneille ja pitää ne matonpesupaikat. Mutta usein unohdetaan se, mihin on ylipäänsä varaa. Olen varma, että meistä kaikki haluaisivat antaa palkankorotuksia pienipalkkaisille työntekijöillemme. Tiedän että halusta olisimme palkkaamassa lisää väkeä usealla toimialalle, jossa tiedämme puuttuvia käsipareja olevan enemmänkin. Siitä ei siis ole kyse, mutta sitten tulee se kylmä tosiasia eteen, mitä toiset sanovat olevan arvovalinta. Millä nämä kaikki kunnan toimet rahoitetaan, mitä sen hyvän tahdon ja halun toisella puolella on? Miksi kaikista huolimatta liian harvoin voimme näitä tekoja toteuttaa?
”Ongelma on sekä tulo- että menopuolella. Verotulot kääntynevät laskuun 2020 ja sitä seuraavina vuosina sekä tuloverojen että yhteisöverojen osalta. Tämän päivän tietojen mukaan Pirkanmaan työttömyysluvut ovat kääntyneet taas nousuun. Samalla valtionhallinnon tuki on vain lyhytaikainen laina valtionosuuksina, joka peritään korkoineen takaisin lähivuosina. Palvelujen toimintatuototkin sukeltavat, kun palveluja ei ole voitu tarjota samalla tavalla ja kunta on tarjonnut maksuhuojennuksia. Puhumme miljoonien eurojen vajeesta.” sanoi Totti Hämäläinen Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa keskiviikkona.
Minuakin, joka en ole mikään talousneropatti, hirvittää! Mihin meillä oikeasti on tulevina vuosina rahaa, onko mihinkään? Mistä saamme säästöjä, jos kärpäsenkokoisistakaan ideoista emme saa säästöä aikaan? Millä rahoitetaan ne palvelut joita kasvavassa kunnassa tarvitaan?
Mitä tehdään, kun kotioloissa kulut vähenee tai katoaa? Meidän perheessä ainakin alkaa toimintojen supistus. Mitä aidosti tarvitaan, millä asioilla pärjäämme ja mitä voimme jättää hankkimatta. Miten pienemmät palkkarahat riittävät nyt ison perheen elättämiseen? Kyllä, näitä asioita meillä pohdittiin paljon keväällä, kun Koronaepidemia iski myös meidän talouteen hyvin kipeästi. Tilanteessa jossa itse on perhevapaalla ja mies yrittäjänä, ei kauheasti tarvinnut miettiä kumpi meidän perheessä leivän pöytään tuo ja mitkä ovat tulot, jos kaikki yrittäjätulot häviävät.
Missä siis kunnassa mennään? Onko edessä kenties verojenkorotus? Viime syksynä vasemmistoliitto olisi halunnut korottaa veroja 0,5%. Tuolloin tuo korotus olisi tuonut kassaan noin 2 miljoonaa euroa lisää. Jos (kun) tuo raha oltaisiin laitettu kiinteisiin kustannuksiin (esim palkkoihin), se painaisi siellä kustannuksina tälläkin hetkellä. Onko edessä erilaisten taksojen korotus, joka sekin rokottaa ilkeästi erityisesti pienituloisia. Mitä me kunnassa tehdään kun tulot vähenevät ja kulut pysyvät tai jopa kasvavat? Säästetäänkö, leikataanko?
Totti Hämäläinen jätti huhtikuun valtuustossa aloitteen, jossa haluttiin nostaa esiin talouden pitkän ajan suunnittelu ja ennen kaikkea taloudesta keskustelu. Vaikka tuota aloitetta ei yhtä perussuomalaista lukuunottamatta kukaan muu Kokoomusryhmän lisäksi kannattanutkaan, se eteni käsittelyyn. Nyt ryhmien puheenjohtajien johdolla on käyty keskustelua siitä, miten Lempäälässä talousasioista pitäisi puhua, miten kouluttaa meitä ymmärtämään tätä monimutkaista kokonaisuutta paremmin. Miten varmistaa, että valtuutettuna tiedämme vastuun ja velvollisuuden tilanteessa, jossa aina ei tehdä kasvubudjetteja. Miten me aidosti voimme varmistua siitä, että me ymmärrämme mitä olemme päättämässä.
Talous on ihan tosi vaikea asia ja siitä puhuminen on haastavaa. Lempäälän kokoisessa kunnassa budjetti on jo niin iso ja monimutkainen, että tällainen tavallinen tallaaja on välillä ihan ihmeissään sen syövereissä ja myönnän välillä eksyväni. Siitä huolimatta, vaikka moni taloudellinen asia on linkittynyt arvojen kanssa, on minusta suorastaan ärsyttävää puhua siitä, että faktoilla puhuminen olisi kylmää ja arvotonta. Tai, että silloin olisi jotain toista vastaan.
Totin sanoin ”Kokoomuksen valtuustoryhmä näkee, että puolueryhmien välillä pitäisi yksittäisten keinojen pohtimisen sijaan sopia yhteisestä paketista, jossa kaikkia keinoja käytetään tasapainoisesti. Arjessa henkilöstö, esimiehet ja tiimit osaavat parhaiten sanoa, millä toimilla menosäästöjä voidaan tehdä ilman, että vaikutukset ovat katastrofaalisia.”
Minä haluaisin, että Kokoomuksen aloitteen myötä Lempäälässä voitaisiin käydä kiihkotonta keskustelua taloudesta, myös ilman tulevan kevään kuntavaalikiimaa. Kiihkottomalla keskustelulla tarkoitan sitä, että me jälleen kävisimme läpi sen mistä rahat tulevat ja minne ne menevät ja miksi. Mistä asioista on mahdollista säästää ja mistä se olisi ylipäänsä järkevää. Kevään koronakriisi osoitti ainakin sen, että Lempäälässä osataan olla innovatiivisia ja nopeallakin aikataululla tyhjästä nyhjästä monta hienoa ja upeaa asiaa, jotka eivät välttämättä edes maksa mitään tai jos maksavatkin, ne säästävät jossain toisessa kohdassa silkkoja euroja.
Mutta miten puhua taloudesta niin, että sitä ymmärtäisi kaikki? Miten taloudesta voisi puhua leimautumatta kylmäksi ja tunteettomaksi?
Riina Aspila (kok.) 