Olen aina tykännyt kirjastoista, vaikka en ole koskaan ollut mikään kova lukemaan. Lukemisen hitaus ja haasteet, ovat ehkä syynä sille, miksi en ole ollut mikään kirja-ahmatti. Silti säännöllisen epäsäännöllisesti olen kuluttanut Kuljun- ja pääkirjaston penkkejä lukiessani lehtiä, ollessani tietokoneella tai etsiessäni hyvää kirjaa lainattavaksi.
Ennen lapsen syntymää harrastin lukemista sykleittäin. Aina kun löysin hyvin kirjan, kirjasarjan tai kirjailijan ahmin teoksen nopeasti. Myös opiskellessa kirjasto on ollut luottopaikka kirjojen hankinnassa. Lomalle lähti usein mukaan pokkari tai kaksi. Kirjahyllyt tursusivat enemmänkin kevyitä romaaneja kuin mitään painavaa ja vakavaa kirjallisuutta. Lapsen syntymän myötä kuitenkin lukeminen jäi. Usein lukuharrastus painottui ilta-aikaan, ennen unille menoa. Nyt pienen lapsen kanssa päivän puuhanneena, uni tulee ihan ilman kirjaakin.
Meidän on pitkään pitänyt lapsen kanssa mennä kirjastoon, mutta se on vain jäänyt. Joka ilta kyllä jokin tarina luetaan ja kun minua alkoi väsyttää samat uudelleen ja uudelleen luetut tarina päätin viime viikolla, että nyt on korkea-aika lähteä kirjastoon.
Ihanat lasten taiteilemat lokit lentävät korkealla.
Poikani ei oikein tiennyt minne oltiin menossa, mutta kirjastossa oli kavereita ja leikkipaikka, joten lähes tunti vierähti ensimmäisellä reissulla nopeasti. Mukaan tarttui uusia satukirjoja, joita sitten viikon iltaisin luimme. Tiistaina teimme uuden reissun reissun ja poikani osasi suunnistaa jo suoraan majakalle. Leikkihetki ja uusiin kirjoihin tutustuminen oli päivän paras hetki. Illalla vielä luimme kirjastokassista otettua Viirua ja Pesosta. Uni maittoi!
Vaalikoneita tehdessäni jäin ihmettelemään kysymystä, jossa kysyttiin ”kirjastopalveluista voisi periä vuosimaksun”. Olin ihmeissäni, ei todellakaan, miksi? Miten ihmeessä tämä kysymys on tänne laitettu? Meillä on olemassa kirjastolaki, joka takaa käytön ja lainaamisen maksuttomaksi. Uusittu laki vieläpä poisti varausmaksun juuri vuoden alusta.
Majakka on hyvä maamerkki lasten ja nuorten osastolla.
Minulle kirjaston maksuttomuus on itsestään selvyys. Se on lapsena ja nuorena ollut paikka, jossa on kannustettu lukemaan ja Suosikki- ja Koiramme-lehdet on kavereiden kanssa luettu kannesta kanteen. Opiskelijana se oli paikka opiskella, käyttää tietokonetta ja hakea tietoa opintoihin. Myös opiskeluun liittyvät kirjat tuli usein lainattua kirjastosta. Aikuisena kirjaston käyttö on pääasiassa ollut iltalukemiseen soveltuvia kirjoja ja välillä myös opiskelukirjojen lainaamista.
Lempäälän kirjastoissa on asiantuntevaa ja palvelualtista väkeä. Apua on saanut niin pieniin, kuin suuriinkin kysymyksiin. Ilokseni myös lukukoira-toimintaa on meillä tarjolla. Puhumattakaan kiertävästä Walle-autosta, jonka lapseni jo kaksivuotiaana tunnistaa liikenteessä.
Kirjaston leikkipaikka on ehdoton suosikkimme.
Lempäälä-taloon on suunniteltu uusi kirjasto, jolle on myös myönnetty valtionapu. Kuntalaisilta on muutamaankin otteeseen kysytty toiveita uuden kirjaston palveluista. Kirjastotoiminnakin on muututtava ajassa. Toivon, että uuteen kirjastoon saataisiin mahdollisimman paljon monikäyttöistä tilaa lukemiseen, opiskeluun, työntekoon ja vaikka pienimuotoiseen kokoustamiseen. Toivon, että uusi pääkirjasto voisi olla kuntalaisten kohtaamispaikka, uusi yhteinen olohuone.
Villasukatkin etenevät. On aika #52 numeroinnille. Väreinä työssä sininen pohja, oranssin numerot. #Tapparan värein mennään.
Riina Aspila (kok.) 