Onko matkalla väliä? #sote

Olen paljon pohtinut viime päivinä taas sotea. Johtuu varmasti siitä, kun itse olen ollut palveluiden tarvitsijana pienokaiseni kanssa. Aiemmin blogissani jo totesin, että omalla kohdallani julkinen terveydenhuolto on toiminut moitteetta. Tuuria vai osaavia ammattihenkilöitä auttamassa? Haluan uskoa jälkimmäiseen.

On kuitenkin todettava, että on onni asua yliopistollisen sairaalan naapurissa. Olen käynyt keskustelua eräässä facebookin vertaistukiryhmässä toisten vanhempien kanssa, joilla on reippaat 300 km sairaalaan, jossa oma lapsi tulee saamaan tarvittavan hoidon. Eivät he valita siitä, että tiedossa on useita öitä sairaalan lattialla patjalla, pikaisia syömisiä sairaalan kahviloissa ja ravintoloissa, suihkusta ei tietoakaan. He odottavat parasta hoitoa lapselleen, turvallista ympäristöä, mukavaa ja osaavaa henkilökuntaa.

Mutta eihän tätä uudistusta tehdä erikoissairaanhoidon vuoksi, vaan perusterveydenhuollon. Se, kun ei kaikkialla ole ihan parhaassa mahdollisessa iskussa. Onko meillä olemassa kynnys lähettää potilas tutkimuksiin tai konsultaatioon isompi, jos matkaa erikoissairaanhoitoon on 30 km tai 300 km? Ei, en puhu nyt Lempäälästä, vaan valtakunnasta ylipäänsä. Nouseeko paikallisissa terkkareissa kynnys erikoistuneiden lääkäreiden luo lähettämiseen, kun matkaa on paljon? Toivottavasti ei, mutta uskallan silti epäillä. 

Istuin viime viikolla sairaalan sängyllä pohtimassa, olisiko minun lapseni saanut lähetteen TAYSiin, jos matkaa olisi ollut satoja kilometrejä. Tai jos olisi saanut, olisiko se tullut näin pian vai oltaisiinko tyydytty seurantaan ja samalla pohtimaan onko jotain vikana vai ei. Pohdinnan ja pienoisen tutkimuksen jälkeen en voinut varmistua lopputuloksesta.

Olimme muutama kuukausi sitten neuvolassa tilanteessa, jossa oli vasta herännyt ihmetys lapseni pään tasaisen kauniista, mutta reippaasta kasvusta yläkäyrien yläpuolella. Lapseni oli kehittynyt aivan normaalisti ja pitkänä kasvanut pituuttakin yläkäyrillä ja kaikki oli ihan kunnossa. Mistään ei siis varsinaisesti oltu huolissaan, mutta jokin hälytyskello soitti kuitenkin terveydenhoitajalla ja meidät ohjattiin rohkeasti tarkempaan seurantaan terveyskeskuslääkärille. Lääkärin lopputulema oli lähete TAYSiin asioiden varmistettavaksi.

Kun täysin ymmärrettävästi oma ammattitaito ei riitä varmistamaan asiaa, on selvää pyytää apua kokeneemmalta osaajalta. Tämä ei ole millään muotoa alakohtainen asia, vaan peruslähtökohta kaikkialla. Kun on kyse terveydenhuollossa, palloja on usein ilmassa useita. Voisin kuvitella, että tarve konsultaatiolle tulee kyseeseen aina, kun kyse on jostain erikoisemmasta tapauksesta, joka poikkeaa tavallisesta tai tilanteesta, jossa ollaan ensimmäistä kertaa. Tilannetta harvoin helpottaa myöskään haukkana tilanteen hoitamista vahtivat ja huolesta soikeana olevat vanhemmat. Eikä se, kun kysymyksiä ja kyyneleitä on ilmassa enemmän kuin tietoa mistään varmasta tai oikeastaan mistään, mistä välttämättä tarvitsisi olla huolissaan lainkaan.

Meidän tapauksessa konsultaatio ja reissu naapurikuntaan ei ollut turha. Selvyys huoleemme ja kysymyksiin saatiin. Samalla alkoi  myös valmistautuminen toimenpiteeseen. Lisätieto ja diagnoosi mahdollistivat oikeanlaisen asennoitumisen tulevaan, vaikka en tiedä osaako sitä kukaan vanhempi huoletta suhtautua omalle lapselle tehtäviin operaatioihin. Oli kyse sitten pienestä tai isosta.

Yksi avain asioista oli se kuinka moniin kysymyksiini suhtauduttiin ja kuinka kerrottiin nekin asiat, joita ei edes tajunnut kysyä.  Olen äärimmäisen kiitollisen siitä tuesta, jota minulle ja perheelle tarjottiin Lempäälän neuvolasta ja TAYSista.

Nyt, kun lapsi jo toipuu tehdystä isohkosta operaatiosta, äitinä pohdin lupaako sote-uudistus sen, että meillä on varmasti tasa-arvoiset lähtökohdat kaikille saada hoitoa? Siis ikään, paikkakuntaan tai välimatkaan katsomatta? Mahdollistuuko tiivistetyt resurssit paremmin nykyteknologian käytön, niin ettei asiakas ole se joka matkustaa, vaan joskus se on tarvittu ammattilainen tai yhteydet otetaan verkon yli?  Monia mahdollisuuksia varmasti on ja ehkä keskitetymmät resurssit ovat avainasemassa kohti tasa-arvoa.

 

Luvassa paremmat sote-palvelut?

Sosiaali-ja terveyspalvelut puhuttavat. Lehdet pursuvat viikoittain erilaisia uutisia koskien uudistusta ja sen hyötyjä ja haittoja. Moni asiantuntija on prosessin aikana vaikuttanut uudistuksen etenemiseen oman ammattitaitonsa voimalla ja poliitikot pohtivat näkemyksiään tiiviisti.  Siinä missä asiantuntijat pohtivat tasa-arvoa, palveluiden laatua, saavutettavuutta ja kustannuksia, me tavalliset kuntalaiset haluamme saada apua ja hoitoa heti, kun sille on tarvetta.

Myös minulle on tärkeää saada apua ja palvelua, kun tarve syntyy. Se, kuka palvelun tuottaa on toissijaista, kun kipu on kova tai lapsi on sairaana. Olen varmasti sellainen keskiverto sote-palveluiden kuluttaja. Lapsena neuvolassa ja koululaisena terveydenhoitajalla. Hammaslääkärillä olen aina käynyt Kuljun terveysasemalla Matilla (joka toivottavasti ei koskaan lähde pois Lempäälästä tai jää eläkkeelle). Opiskelu- ja työelämässä tarjolla oli opiskelijaterkka ja myöhemmin työterveys. Hommat hoitui ja sujui mutkattomasti. Perustettiin perhe ja pääsin näkemään pitkästä aikaa taas kunnallista palveluntuottamista neuvolassa Ei valittamisen sanaa.

Sote-uudistuksessa kuitenkin puhutaan paljon siitä, että uudistus koskee nimenomaan niitä, jotka paljon tarvitsevat palveluita. Onhan se totta, että meidän perhe on pysynyt terveenä ja hyvin vähän ollaan tarvittu mitään. Kun tarve äkillisesti tulee, sitä osaa arvostaa sitä, että palvelun saa läheltä ja nopeasti. Tammikuussa rintatulehdus nostatti yöllä kuumeen lähelle neljääkymmentä, päänsärky ja kipu oli kamala. Puoliltapäivin avautunut sunnuntaipäivystys oli pelastus. Pääsin ensimmäiseen mahdolliseen aikaan lääkärille ja toipuminen alkoi. Tässä kohtaa ajatus viikon ikäisen lapsen kanssa Valkeakoskelle tai Tampereelle siirtymisestä puistatti kipeää päätä, mutta sinnehän sitä olisi pitänyt lähteä, jos päivystys ei olisi Lempäälässä ollut auki. Onneksi oli!

Palveluiden saatavuuden lisäksi lääkäreiden ja hoitajien ammattitaidolla ja toimintatavoilla on huikean suuri merkitys. Vaikka asiakkaana sitä mittaa erityisesti toimintatapoja aina omasta näkökulmastaan. Meillä Lempäälässä on todella ammattitaitoista henkilökuntaa, jotka tarttuvat asioihin, selvittävät ja neuvovat. Hoito- tai lisä selvittämisen tarpeeseen on useissa tapauksissa tartuttu heti, eikä olla jääty odottelemaan. En usko sote-uudistuksen vievän ammattilaisiamme minnekään, mutta jo vuosia kestänyt epämääräisyys on varmasti uuvuttavaa. Pienien paikkakuntien työntekijöitä pohdituttaa varmasti se, missä tulevaisuudessa se oma työpiste sijaitsee ja muuttuuko oma työnkuva, palkan maksusta puhumattakaan.

Sote- ja maakuntauudistuksessa kaikki asiat eivät kuitenkaan muutu, mutta meille asiakkaille halutaan tämän myötä laajemmat sosiaali- ja terveyspalvelut ja vähemmän pompottamista. Palvelut ja tuki luvataan lähemmäksi. Myös erilaiset järjestelmät luvataan yhteneviksi. Kuntien hyvät käytänteet levitetään laajemmin kaikkien käyttöön jne jne.

Myytipuheena tämä kuulostaa upealta. Asiakkaana voi vain toivoa, että kaikki menee nappiin. Kun ohjelmat ja järjestelmät kun saadaan puhumaan samaa kieltä, ollaan jo pitkällä. Se lienee yksi isoimmista (ja kalleimmista) haasteista sote-puolella tällähetkellä.

Saamiini palveluihin tyytyväisenä asiakkaana voin vain jäädä odottamaan, mitä tuleman pitää. Varsinkin, kun parannuksia luvataan vain lisää.