Minulla oli mahdollisuus heinäkuun lopussa osallistua Sakkola-säätiön 70-vuotisjuhliin eli tutummun Sakkola-juhliin paikanpäällä Sakkolassa, nykyisessä Venäjän Gromovon kylässä. Matka oli sivistävä, yllättävä ja innostava!
Torstaina aamulla lähdimme lähes täydellä bussilla Lempäälästä kohti Sakkolaa. Yhteensä kokonaista viisi bussillista eli noin 250 osallistujaa oli lähdössä matkaan. Matkaseuranani oli kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Hakala sekä loppu bussillinen Sakkolan ystäviä, siellä aikanaan syntyneitä tai sukunsa juurille matkaavia. Tarinoita ja tietoa bussista löytyi siis aimo-annos.
Matka Sakkolaan ei ollut aivan lyhyt. Vaikka bussimme matkasi suorinta mahdollista reittiä kohti rajaa, kului aikaa yhden pysähdyksen taktiikalla silti useita tunteja. Rajamuodollisuudet sujuivat ongelmitta ja pääsimme ilman suurempia jonotuksia ja odotuksia yli. Pieni jalottelutauko jäätelön ja muiden ostosten tekemisen yhteydessä Viipurin Veikkojen kaupalla teki hyvää.
Perillä Sakkolan Kiviniemessä majoitumme hotelli Losovossa. Lähes 10 tuntia matkaamista teki tehtävänsä. Onneksi sää suosi ja hotellin alueen mahtavat maisemat järvelle ja Kiviniemen koskelle laittoivat tossuihin vauhtia. Yhteinen päivällinen ja illan turinatuokio rantaravintolassa tutustuttivat minut yhä syvemmälle historiaan, Sakkolan tapahtumiin ja elämään. Hotelli itsessään oli remontoitu vastikään, joten puitteet olivat monin tavoin mainiot.
Minulla ei ole suoria siteitä rajan takaiseen Karjalaan, mutta valtaosalla matkaseurueestamme oli. Perjantain päiväretki bussilla ensin Sakkolan kirkonmälle ja Keljan taistelun muistomerkille palauttivat mieleeni historiantunnit kouluajoilta.
Nyt nämä tarinat saivat konkrettiset paikat ja ihmiset. Matkaseurueessamme oli useita, jotka olivat asuneet seudulla, toisten kotitalokin oli säilynyt sodan ja uudisrakentamisen jälkeen ehjänä. Moni oli tutustunut uusiin talojen asukkaisiin, joista valtaosalle talo oli kesän ja viikonloppujen vietto paikka eli datsha. Tiet kulkivat osa eri paikoissa kuin ennen ja aikanaan kun 90-luvulla ensimmäisiä retkiä alueelle ylipäänsä päästiin tekemään, olivat uudet ja vanhat kartat oltava käsissä, jotta vanhat tutut paikat voitiin paikantaa.
Oli mielenkiintoista ja monin tavoin kiehtovaa kuulla matkaajien tarinoita. Myös suru ja murhe kokemuksista ja lähdön hetkistä pois kotoa sodan alta, oli vahvasti läsnä. Silti katkeruutta ei näissä tarinoissa ollut. Ehkä aika oli jo mennyt niin paljon eteenpäin, että ylpeys omista juuristaan ja ne muistot, joita monilla oli itsellä ja aikanaan mukana otetuiden esineiden ja kuvien muodossa oli, kertoivat kuvaa elävästä ja värikkäästä elämästä.
Sakkola-säätiö perustettiin Lempäälän Manttiaalitalolla 70 vuotta sitten nimellä Suvanto-seura. Säätiön kotipaikka on Lempäälä, sillä Sakkolalainen väestö sijoittui pääosin Lempäälään, Vesilahdelle, Orivedelle, Pirkkalaan, Huittisiin ja Punkalaitumelle.
Säätiö on tehnyt vuosien varrella paljon töitä Sakkolasta kotoisin olevien ja heidän jälkeläistensä yhdyssiteenä ja perinteiden tallentajana. Useat kirjat ja kuva-materiaali on ollut osa historian tallentamista jälkipolvia varten. Kotiseutytyötä on myös tuettu ja yhteys nykyisen Gromovon kaupungin johtoon on vahvaa. Tästä osoituksena vuonna 2009 pystytetty Keljan taisteluiden muistomerkki. Veistoksen on muuten suunnitellut lempääläinen Eero Pilviniemi, jonka juuret niinikään ovat Sakkolassa.
Lauantain Sakkolajuhlat Kiviniemessä alkoivat perinteisesti hartaushetkellä kirkonmäellä. Kirkosta oli jäljellä enää muuta muurikivi ja portaat. Jo perjantaina kuulin, että alttaritaulut olivat aikanaan saatu pelastettua ja nykyään ne voi nähdä Kesälahden Villalan kyläkirkossa. Kirkonkellot taas löytyvät kansallismuseosta. Monia tuon ajan aarteita on saatu tuotua mukana sodan alta. Kirkonmäellä näyttäytyi todellinen väriloisto. Monella juhlijalla on päällään kansallispuku, valtaosalla puku oli jonkin vanhan Karjalan-alueen puku. Tuo väriloisto ilahdutti ja ihastutti! Arvokas perintö ja pala historiaa oli juhlavasti läsnä. Kirkonmenojen jälkeen nautimme tietysti kirkkokahvit.
Koko lauantaipäivän saimme jännittää sadetta, mutta kuin sovitusti koko hieno juhla saatiin juhlia taivasalla kosken kuohua kuunnellen. Sade saapui vain hetki juhlan päättymisen jälkeen Kiviniemeen.
Musiikista ja laulusta saimme tietysti nauttia juhlan aikana. Juhlassa kuulimme myös puheenvuoroja Sakkola-säätiön ja Sakkola-seuran toiminnasta, sekä tietysti Gromovon kaupungin edustajan tervehdykset. Selväksi kävi, että yhteistyö on ollut vahvaa ja sitä tervehdittiin ilolla. Tätä yhteistyön voimaa korostettiin monissa puheenvuoroissa myös säätiön juhlaillallisella.
Koko matka ja ehkä vielä korostetusti juhlan aikana tuon 250 juhlijan kanssa tuli koettua vahvaa yhdessäolon tunnetta. Jokaisella paikalla olijalla oli oma tarinansa, omat muistonsa, omat vahvat siteensä. Päällimmäisenä kuitenkin kiitollisuus sitä, että noista sodan ajoista on selvitty ja rakkaalle kotiseudulle on ollut mahdollisuus palata uudelleen ja uudelleen. Itselle tai isovanhemmille tutut paikat ovat tuoneet karjalaisuutta ja omia juuria esiin, juuria joista voi puhtain sydämin olla ylpeitä. Ilo ja riemu on vallannut sydämet.
Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus päästä matkalle, osittain jopa aikamatkalle Suomen historiaan ja Sakkolaan. Upeasti organisoitu matka ja hienosti järjestetty juhla päiväretkineen loi minusta pienen kotiseutuhistoriasta innostujan ja iskosti ajatuksen siitä, kuinka omista juuristaan tulisi olla ylpeä.
Kuvassa Sakkolan possupatsaan kanssa, Lempäälän evakkopuistossa lokakuussa 2014.
Riina Aspila (kok.) 