Jo joutui armas aika…

… ja suvi suloinen.

Näin alkaa suvivirsi, joka on ollut tärkeä osa kouluvuoden päättymistä minun kohdallani aina. Tänään aamulla kuuntelin radiosta keskustelua siitä, lauletaanko virttä enää vai ei? Ohjelman juontajat keskustelivat laulun merkityksestä itselle.

Suvivirsi oli lapsena merkki siitä, että kesäloma alkoi ja vuoden aherrus oli saatu päätökseen. Koulun sali oli ääriään myöten täynnä kevätjuhlan juhlijoita. Sali oli koristeltu ja lavalla esiintyivät luokat vuorollaan. Ulkona paistoi tietysti aina aurinko ja oli lämmintä. Ulkona oli sellainen erilainen tuoksu, samoin kuin aina ensimmäisenä koulupäivänä syksyllä tai silloin kuin oli luokkaretkipäivä. Jännityksen tuomaa väreilyä ilmassa. Näin ainakin muistoissa.

Lempäälän sanoo KYLLÄ kulttuuri- ja perinnekasvatukselle.

Sitten soi puhelin. En tiedä oliko kuntalainen kuunnellut samaa ohjelmaa radiosta, mutta hänen asiansa koski suvivirttä. Lauletaanko sitä enää Lempäälässä? Lempäälä sanoo kyllä kulttuuri- ja perinnekasvatukselle ja meillä lauletaan edelleen Suvivirsi. Luonnollisesti tänä päivänä kaikkien ei tarvitse tätä laulaa tai olla paikalla, jos se ei omien arvojen mukaista ole.

Kuulun ehkä niihin ihmisiin ja lasten vanhempiin, joille monimuotoinen ja -kulttuurinen kasvatus on itsestään selvyys. Siksi olen iloinen siitä, että Lempäälässä edelleen vaalitaan tätä vanhaa perinnettä. Ainakin minulle se on tärkeä ja merkityksellinen asian. Moni asia muuttuu, kun maailma muuttuu. Jotkut asiat ovat kuitenkin säilyttämisen arvoisia. Tämä olkoon yksi niistä

Odotan innolla kevään juhlia. Erityisesti omaa valmistumispäivää kesäkuussa. Toivottavasti Opettajakorkeakoulussakin lauletaan Suvivirsi!