Ole läsnä

Kun läsnäolon voi aistia vain kuvaa katsomalla. Minulle kaksi rakasta, ikäeroa 89 vuotta.

Marraskuu on pistänyt mielen mietteliääksi. Olen saanut kaksi isoa sykäystä mietteilleni. Ensimmäinen oli isänpäivä ja toinen Suomen Partiolaisten jäsenkokous.

Vähän ennen varsinaista Isänpäivää saimme uutisia vuoden isästä Risto Tuomisesta. Tunnustus lempääläiselle oli upea ja erityisesti siksi, että Risto on tehnyt paljon töitä perheiden ja isien hyväksi myös muualla kuin palkkatyössä. Palkkatyötä yhtään väheksymättä, erityisesti vapaaehtoistyössä tehty työ painottui valinnassa tänä vuonna. Ja sitähän Risto Tuominen on tehnyt! Onnea upeasta ja ansaitusta tunnustuksesta!

Myös Helsingin sanomat uutisoivat vuoden isästä.  Mikäli et ole vielä juttua lukenut, suosittelen sitä vahvasti. Ihan jokaiselle. Sillä jokaisella vanhemmalla on vastuu lastemme hyvinvoinnista ja kasvusta. Ja kyllä, joskus tuntuu, että vanhemmuuden taidot ovat totaalisen hukassa, mutta sitten tulee taas se hetki, kun kaikki sujuu ja voi olla ylpeä omasta itsestään vanhempana ja kasvattajana.

Vanhemmuus ei totisesti ole helppoa, siinä ollaan isojen vastuiden äärellä. Oma hyvin – tai pahoinvointi heijastuu parisuhteeseen ja lapsiin. Itse usein sorrun riittämättömyyden tunteeseen. Erityisesi silloin, kun pitäisi olla monessa paikkaa samaan aikaan tai kun joutuu järjestelemään lastenhoitoa, jotta pääsee lähtemään hoitamaan luottamustoimia, opiskelua tai partiota. Riittämättömyyden tunne iskee myös silloin, kun kotona suoritetaan tuttu ”läpystävaihto”. Kun mies tulee kotiin päivän töistä, lähden minä ”töihin”. Yhteinen aika perheen kanssa on välillä kortilla. Onneksi on mummu, naapurit ja ystävät, joiden avulla tukiverkko on vahva.

Risto Tuomisen kaltaiset ihmiset ovat monelle perheelle ollut pelastus. Hänen työnsä Lempäälän kunnassa ja vapaaehtoistyö mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitossa ovat paikkoja, joissa meistä moni on kohdannut Riston. Miten ihminen voikaan olla niin läsnä jokaisessa hetkessä ja kohtaamisessa. Voi, kuinka itsekin osaisin!

Olla läsnä, kuinka helppoa ja samaan aikaan niin vaikeaa se voikaan olla. Siinä aasinsilta toiseen aiheeseen, syrjäytymiseen. Suomen Partiolaisten jäsenkokouksessa viime viikolla Lappeenrannassa puhuttiin ja oltiin aidosti huolissaan paljon siitä syrjäytymisestä. Siitä, kuinka harrastamalla, vaikkapa juurikin partiota, voidaan ehkäistä syrjäytymisen polulle joutumista. Huoli eri barometrien syrjäytyneisyyden luvuista on suuri ja vaikka asialle tehdään jatkuvasti erilaisia toimia, on asia edelleen huolestuttavalla tolalla. Tarjoamalla mielekästä tekemistä ehkäistään syrjäytymistä. Mielekkään tekemisen aikaansaaminen vaatii kuitenkin sitä, että on joku (aikuinen), joka on läsnä siinä hetkessä ja tekemisessä.

Olen ollut todella surullinen kuulemistani tarinoista lapsista ja nuorista, jotka enemmän tarvitsivat tukea ja siitä kuinka perheet kaipaavat apua arkeensa. Tuen tarve ja saanti eivät kuitenkaan aina kohtaa. Syitä on monia. Joskus se on voimattomuus tai joskus jopa haluttomuus sitä pyytää. Joskus seinät ovat olleet vastassa ja raha hanat on laitettu kiinni. Välillä asiat eivät vain tunnu etenevän. Tämä on pistänyt todella mietteliääksi, mitä minä voin tehdä? Onneksi on myös niitä, jotka ovat saaneet apua ja tukea elämän haastavissa tilanteissa. Heitä, jotka jaksavat kerrasta toiseen kiittää siitä, mitä ovat saaneet ja antavat aikaansa myös toisille vertaistukijoina.

Miten paljon meillä onkaan tehtävää. Miten paljon on asioita, joihin sijoittamalla aikaa ja läsnäoloa voitaisiin pelastaa paljon. Olemalla läsnä kotona, läsnä ystävien elämässä, läsnä naapurustossa. Jos meistä jokainen olisi niinkuin ystäväni Markus Perko, joka kirjoitti facebookissa ”Kaikenlaista surua, murhetta ja sairautta on nyt kaveripiirissä vähän joka puolella. Tuu käymään tai viestittele, jos haluat jutella mistä vaan.”.

Mitäpä, jos viikonloppuna ja joulun lähestyessä ottaisit yhteyttä niihin, joista et ole hetkeen kuullut ja kysyisit mitä kuuluu. Pienillä asioilla voi olla suuri merkitys toisessa päässä. Sillä että olet läsnä, voi pelastaa vähän. Joskus se vähän voi olla myös paljon.

Parempaa johtajuutta

Hyvää veteraanipäivää!

Liput liehuvat tänään tärkeän päivän merkiksi. Kansallista veteraanipäivää juhlitaan ympäri maan. Eilen sain kunnian osallistua LC Lempäälän ja kunnan järjestämään Kiitos veteraanit konserttiin Hakkarissa. Tuonne juhlaan oli kutsuttu sotaveteraaneja ja lottia. Tilaisuus oli kuitenkin kaikille kuntalaisille avoin ja upeasti sali olikin melkein täynnä. Juhlassa LC Lempäälä lahjoitti veteraaneille hienon tukisumman toimintaan. Ilahduttavaa, että Leijonat vuosi toisensa jälkeen jaksavat uurastaa yhteisen hyvän eteen ja ohjata rahaa tärkeään toimintaan.

Samassa juhlassa lahjoitukset saivat myös Lempäälän kolme partiolippukuntaa. Aktiivisena partiolaisena sydäntäni lämmitti myös tämä lahjoitus. Lasten ja nuorten harrastuksena tunnettu partio tarvitsee yhtälailla toimintaansa tukea. Tämä saatu avustus menee jälleen kerran suoraan toimintaan ja sen mahdollistamiseen.

#partiontakii on tämän viikon teema, vietämmehän kansallista partioviikkoa. Se miksi rohkenen yhdistää samaan blogiin kunnioitetut veteraanimme ja partiolaiset, johtuu johtajuudesta. Partio on kasvatusjärjestö, joka haluaa parempaajohtajuutta ja siksi koulutusjärjestelmämme nuorille ja aikuisille on yksi maamme tasokkaimmista. Johtajuus oli myös tärkeä asia sodan aikana ja partioliikkeen perustaja Baden-Powell oli itse armeijan miehiä.

Ilman hyvää johtajuutta moni asia ei vain toimi. Johtajuus on vastuuta. Johtajuus on itsensä kehittämistä. Johtajuus vaati luonnetta ja itsenä likoon laittamista. Ilman johtajuutta meillä ei ehkä olisi itsenäistä maata tai hyvinvointivaltiota.

Johtajuuskouluni olen käynyt partiossa. Partio on antanut paljon vastuuta, sellaista mitä työelämä ei minulle ole vielä koskaan tarjonnut. Olen muun muassa johtanut 10 000 partiolaisen leirin ohjelmaa ja kasvatusta eli kaikkea mitä partioleirillä tapahtuu aamun hampaiden pesun ja illan hampaiden pesun välillä, yhdessä työparini kanssa. Olen johtanut 11 000 partiolaisen partiopiiriä, sen hallitusta, luottamushenkilöitä ja taloutta. Olen kouluttanut satoja partiolaisia omalla johtajuuspoluillaan partiojohtajana, hankeohjaajana ja ikäkausijohtajana. Olen johtanut lippukunnassa ryhmiä ja projekteja.

Partiossa olen oppinut toimimaan ryhmässä ja sen johtajana. Olen mokannut (paljon) ja oppinut niistä (yleensä).  Se on partiossa täysin sallittua, eikä niitä muistella pahalla. Sen sijaan onnistuminen ja itsensä voittaminen ovat asioita jotka muistetaan pitkään. Olen saanut kokeilla isoja saappaita ja siipiä, uusia toimintatapoja ja menetelmiä. Olen saanut tanssia vaelluskengissä keskellä metsää yömyöhään. Nauranut vatsan kipeäksi makuupussissa. Polttanut villasukkiin reiät nuotiossa ja istunut hiljaa laiturin nokassa katsellen auringonlaskua. Olen saanut tehdä ja toteuttaa tätä kaikkea huikeiden tyyppien kanssa, joista monista on tullut todella läheisiä ja tärkeitä ystäviä.

”Se tunne, kun olet itsestäsi, tiimistäsi ja onnistumisesta niin ylpeä, että tekee mieli vain hihkua ja hyppiä”, on teksti joka löytyy muistikirjastani suurleiri Kilkkeen päättäjäisten jälkeen 2010. Johdin tuolloin työparini kanssa tuota 10 000 hengen leirin ohjelmatiimiä. Moni asia oli ollut haastavaa ennen leiriä ja leirinkin aikana sattui ja tapahtui. Leirin ohjelma oli kokonaisuudessaan kuitenkin onnistunut. Se oli jotain uutta ja ennen kokematonta. Se vaati heittäytymistä ja hetkessä elämistä, sekä tietysti pari vuotta pakertamista. Tunne onnistumisesta ja ylpeys tehdystä työstä kantoi pitkälle, myös niiden epäonnistumisten ja harmitusten yli.

#partiontakii olen antanut kaikkeni, ja joskus vähän enemmänkin. #partiontakii olen innostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja halunnut tehdä maailmasta paremman paikan elää. Ilman hyvää johtajuutta partiopolkuni olisi loppunut lukion jälkeen. Partiolla on iso merkitys siihen, millainen minä olen tänään. Siksi #parempaajohtajuutta on teema, jota on tärkeää nostaa esiin yhteiskunnassa.

Miten kertoa siitä mitä teet?

Olin eilen kertomassa kuinka kunta toimii kunnan luottamushenkilötoiminnan näkökulmasta ja poliittisesta päätösenteosta partiossa. Osana partio-ohjelmaa niin seikkailijoilla (8-10 vuotiaat) kuin tarpojilla (11-15 vuotiaat) on kunnallishallintoon tutustumista. Siispä minäkin marssin oman lippukuntani kololle.

Kokeneena partiojohtajana ja usein poliittisesta toiminnasta kertoneena ajattelin, että tiistain kolo-ilta olisi ihan helppohomma. Mutta hyvin pian huomasin, ettei se itseasiassa ole lainkaan helppoa. Kuinka kertoa lapsille ja nuorille siitä mitä teen luottamushenkilönä ja miksi tällainen luottamushenkilöjärjestelmä ylipäänsä on olemassa.

Aloitin rohkeasti puolueista ja vaaleista sekä siitä mikä ero on luottamushenkilöllä ja kunnan työntekijällä (vaikka ne välillä voivatkin olla sama henkilö). Sitten kahlasimme läpi kunnan luottamushenkilö-organisaatiota. Lopuksi vielä käytiin keskustellen läpi erilaista Lempäälä-tietoutta.

No miten tämä kaikki sujui? No hienosti tietysti…  no ei ehkä innostavin ja toiminnallisin kolo-ilta, mutta kohtuullisen tyytyväisiltä siellä vaikutettiin. Eniten kaikki tuntui yllättäneen se, kuinka paljon erilaisia toimielimiä kunnassa on ja kuinka monenalaisia vaikuttamiskanavia löytyy. Myös se, miten vaikuttaa asioihin oli kiinnostavaa.

Yksi kysymys pääsi yllättämään ihan illan lopussa ”onko tuo vaikeaa?”.  Pohdin asiaa hieman ja hymähdin ”Useasti on, mutta ei aina”.

Anna otsikko

Kuntapolitiikkaan pääsyssä ei ole pääsykokeita. Valtuutetulle riittää se kuuluisa maalaisjärki. Silti meidän odotetaan ymmärtävän muun muassa taloudesta aikatavalla. Jos pohjatietoa ei ole, se tulee hankkia joko itsenäisesti, viranhaltijoita tai kollegoilta kyselemällä. Vasta riittävän tiedonsaannin jälkeen on valmis päätökseen. Itse koen myös tärkeänä osana luottamuksen valmisteleviin virkamiehiin. Uskon heidän, kuten meidän valtuutettujenkin ajattelevan aina viime kädessä kuntalaisen parasta ja yhdenvertaista kohtelua.

Politiikkaa tehdään aina ihmisten kanssa, eikä se ole aina helppoa. Tiimityössä on osapuolina monenlaisia ihmisiä, joilla kaikilla on omat ajatukset ja mielipiteet. Aina nämä eivät kohtaa. Joskus yhteisen polun ja päämäärän löytäminen on helpompaa, toisinaan jopa mahdotonta. Välillä on tultava vastaan, toisinaan vain hyväksyä erimielisyys. Tärkeintä on kuitenkin kaikessa muistaa, että vaikka asiat riitelevät ei ihmisten tarvitse. Maalaisjärki varustettuna hyvillä käytöstavoilla riittää pitkälle.

Aina ei ole helppoa kertoa siitä mitä tekee. Ei ole myöskään helppoa laittaa itseään likoon ja ottaa vastaan hyökkäykset somessa tai kylillä, kiitosta kun harvoin kuulee. Aina ei myöskään ole helppoa irrottaa aikaa omasta ja perheen arjesta yhteiseen hyvään. Mutta jokin yhteisten asioiden hoitamisessa kuitenkin kiehtoo ja sitä haluaa kortensa kekoon kantaa. Samalla on kiitollinen siitä äänestäjilleen, että on päässyt näkemään ja kokemaan luottamushenkilönä toimimisen kaikki puolet ja jaksaa edelleen innostua.