Jokaiselle harrastus – puhetta ja tekoja

Osallistuin torstaina Tampereella Harrastustakuu Kick-off tilaisuuteen. Olin kutsuttuna panelistina mukana vapaaehtoistyön tekijänä ja partiolaisena. Tilaisuuden järjestettiin Pirkanmaan LAPE-hankkeen puitteissa.

Tilaisuudessa oli lasten ja nuorten kanssa töitä tekeviä ammattilaisia pohtimassa, millä tavoin voimme edistää sitä, että jokaisella olisi mielekäs harrastus. Pohtimassa sitä, millaisia toimia se vaatisi eri toimijoilta, jotta asiasta voisi tulla uusi normaali. Miten tarjota onnistumista ja iloa, osallisuuden tunnetta ja mielekästä tekemistä.

Uskon yhdessä tekemiseen. Vain yhdessä tekemällä, me voidaan ratkaista asioita ja haasteita. Tein viime valtuustokaudella harrastustakuusta valtuustoaloitteen, sen ajatuksena oli tietoisuuden lisääminen. Peräänkuulutan sitä edelleen. Jos kunnassa ja seurakunnassa nuorisotyö ja sosiaalityö/diakonia tietää lempääläisten harrastustoimintaa tarjoavista yhdistyksistä enemmän, heillä on paremmat mahdollisuudet ohjata lapsia ja nuoria harrastusten piiriin. Erityisesti silloin, kun lapselle tai nuorelle haetaan sitä ensimmäistä harrastusta tai jos perheen on kohdannut taloudelliset haasteet ja hyvää ja innostavaa harrastusta haetaan. Millaisia kustannuksia harrastus tuottaa lapselle ja perheelle. Millaisia mahdollisuuksia maksuvapautukseen on tai tehdäänkö yhdessä talkoita, joilla katetaan kustannuksia. Miten siis harrastus toimii. Tämä ei kuitenkaan ole vain kunnan/seurakunnan toimijoiden asia, vaan meidän harrastustoimijoiden tulisi osata tuottaa tietoa itsestämme paljon, paljon enemmän ja avoimemmin.

Paneelissa oli mukana myös perheen äiti Lempäälästä. Hän oli syksyn aikana kiinnittänyt erityistä huomiota siitä, että vain muutama harrastustoimija ilmoitti harrastuksen sopivan erityislapsille. Tätä pohdin jälkikäteen kovasti useasta näkökulmasta. Käytän nyt esimerkkinä partiota, koska sen edustajana paneelissa olin. Sama näkökulma toimii kuitenkin hyvin moneen toimijaan.

Ensinnäkin, meillä partiossa on useita erityislapsia mukana toiminnassa. Osa heistä menee muiden mukana ilman mitään erityishuomiota. Toisilla on mukana äiti, isä, sisar, mummi tai kummi tukemassa harrastamista. Kolmas kohderyhmä on erityistä tukea tarvitsevat, meillä usein Sisupartiolaisiksi kutsuttuja. Erityistä tukea tarvitseville partiotoimintaa on valitettavan vähän tarjolla Pirkanmaalla. Se vaatisi vetäjät, jotka sitoutuisivat useiden vuosien ryhmän johtamiseen, siinä missä usein partiossa olevat johtajat sitoutuvat kerralla 2-3 vuoden partiopesteihin. Partio siis sopii monelle erityislapselle, mikäli ryhmässä toimiminen pienin tai yhdessä lapsen ja nuoren tai vanhempien kanssa sovituin avuin onnistuu. Mutta emme me erityisesti ole itseämme markkinoineet tälle kohderyhmälle. Eikä muuten moni muukaan harrastustoimija, jonka toimintaan yhtälailla voisi tulla mukaan. Meidän harrastutoimijoiden haasteena on, ettemme edes ole ymmärtäneet kertoa toiminnan monimuotoisuudesta, kun se usein on meille itsestäänselvyys.

40291912_10156195957324442_1187301687019175936_o

Sählyä partio porukalla sunnuntaisin ja valtuusto porukalla maanantaisin. 

Toiseksi. Paneelissa puhuttiin, että moni erityislapsi voisi tulla mukaan, jos vetäjällä on vain oikea asenne. Se ei useinkaan vaadi mitään erityistä koulutusta, vain asennetta. En kiistä tätä lainkaan, mutta totean, että meillä vapaaehtoisilla harrastustoimintaa tarjoavilla, jos jollain, on todellakin asennetta. Me varmasti haluamme tarjota jokaiselle onnistumisen kokemuksia ja elämyksiä! Jokaiselle lapselle on tarjottavissa harrastus, kun olemme kaikki samalla puolella ja teemme töitä sen eteen, että myös erityislapsi pystyy osallistumaan toimintaa. Kyse on mahdollistamisesta niin lapsen/nuoren näkökulmasta, kuin harrastusta ohjaavan ja mahdollisen muun ryhmän näkökulmasta. Palaan siis taas yhdessä tekemiseen ja mahdollistamiseen!

Kaikki lapset ovat erityisiä, mutta heille, jotka ovat erityisen erityisiä on varmasti tarjolla harrastustoimintaa. Tässä voisi olla yksi yhteisövaliokunnan teema, kun erilaisista harrastusmahdollisuuksista syksyn aikana puhutaan. Vaikka moni harrastustoimijan lähtökohtana on tarjota harrastus lapselle ja nuorelle ilman mitään etuliitteitä, se ei silti tarkoita sitä ettei harrastus voisi sopia myös apua ja tukea harrastuksessa tarvitsevalle.

Kannan huolta niistä lapsista ja nuorista, joilta harrastus puuttuu. Olen itse saanut harrastaa musiikkia ja partiota lapsena. Vaikka en ole erityisen hyvä soittamaan tai liiemmin erä-henkinen, olen harrastuksista saanut paljon kokemuksia ja oppia, jotka ovat kannatelleet elämän tiukoissa tilanteissa tai työelämän vaativissa projekteissa. Ystävät ja verkostot, joita olen luonut nuorena partiossa, ovat vahvoja verkostoja tänäkin päivänä.

Lempäälässä tarjotaan iltapäiväkerhoja yhtenä keinona tukea harrastamista. Usein näihinkin osallistuu juuri niitä lapsia ja nuoria, jotka ovat ylipäänsä jo aktiivisia. Harrastavien iltapäiväkerhojen tarjoaminen olisi hieno uudistus, mutta tässä törmätään usein siihen, että me vapaaehtoisesti harrastustoimintaa iltaisin tarjoavat toimijat olemme päivisin koulussa ja töissä, jolloin meiltä ei irtoa väkeä kouluille päiväsaikaan. Mutta tämä on siitä huolimatta yksi tulevaisuuden harrastamisen muoto, näin jaksan uskoa. Maailma muuttuu ja meidän on pysyttävä sen mukana.

Siinä missä harrastus voi olla omatoimista tekemistä tai jotain ryhmässä toimimista, on se aina yhtä arvokasta. Töitä on tehtävä, mutta sitä tulee jokaisessa kunnassa tehdä yhdessä eri toimijoiden kanssa. Tilaisuudessa oli kirjattuna hyvät kymmenen teesiä asian tiimoilta. Linkin kautta pääset uutiseen ja teeseihin . Nuo teesit oli kirjattu OPH:n harrastetakuutyöryhmässä. Nämä toteuttamalla jokaisessa kunnassa voitaisiin olla jo todella pitkällä!

Taas olisi aika kääriä hihat, vai mitä?