Uusiin ihmisiin tutustuu usein ystävien kautta tai näin perheellisenä leikkipuistoissa. Usein keskustelu lähtee liikkeelle arkisista asioista ja päivän puhuttavista aiheista. Joskus keskustelu voi kuitenkin kääntyä päälaelleen. Kuokkalan koskessa on virrannut sen verran paljon jo vettä, että rohkenin kirjoittaa aiheesta.
En koe, että minulla olisi useita puolia tai että jotenkin erottelisin sitä milloin olen äiti, kuntapoliitikko, partiolainen tai puoliso. Kaikki samaa ihmistä, joka elää tavallista arkeaan. Olen kuitenkin muutaman kerran törmännyt tilanteeseen, jossa minut tällaisenaan on koettu vääränlaiseksi.
Keskustelu lähti liikkeelle silloisista muutoksista työllisyyspolitiikassa. Aktiivimalli oli astumassa voimaan ja paras somekohu oli siitä käynnissä. Kävin aktiivista keskustelua aiheesta porukassa, jossa en kaikkia tuntenut. Joukossa oli niin työttämiä, perhevapaalla olevia kuin töissä käyviä. Olimme valtaosa yhtämieltä siitä, että kuntakokeilusta Pirkanmaalla oli tullut hyvää palautetta. Osalla meistä asiasta oli myös kokemusta. Puhuimme pitkään siitä, miksi TE-toimisto on pelottava paikka ja sen ihmiset (pl kuntakokeilu) kasvottomia, jotka pitävät työttämiä usein toisenluokan kansalaisina päättäen heidän asioistaan ilman, että työttämällä itsellään on mihinkään sananvaltaa. Erityisen epäreiluna pidimme sitä, että TE-toimistolle ei kelpaa osa-aikainen työ, vaikka se työttömälle olikin tuntunut lottovoitolta.
Aktiivimallin leikkuri ei ollut keskusteluissamme noussut niin suureen rooliin, kuin se mediassa tuolloin oli. Totesimme yhteen ääneen, että aktiivimallin paras toiminto on se, että se pakottaa myös TE-toimiston väen toimimaan ja hakemaan ratkaisuja yhdessä työttämän kanssa. Ei siis vain yksipuolista kirjeiden lähettelyä ja selvityspyyntöjen vaatimista, vaan aitoa kanssakäymistä. Aktiivimallista olimme oikeastaan samaa mieltä kaikki, se on torso. Se ei tule sellaisenaan toimimaan kannustavasti ja aktivoivasti vaan vaatii useita korjausliikkeitä. Maamme hallitukselle vain tuli kiire tämän kanssa ja malli pääsi ”markkinoille” aivan liian keskeneräisenä ja kiireellä.
Keskustelustamme oli vierähtänyt tovi, kun uudelleen kohdattiin. Sain tuolloin ison ryöpytyksen niskaani, koska osalle väestä oli selvinnyt että olen puoluekirjan omaava kuntapolitiikassa vaikuttava. Olin toiminut väärin, kun olin (hallituspuoleen kannattajana) ottanut osaa keskusteluun, enkä ollut kertonut asiasta mitään. Minulla ei porvarina voi olla mitään käsitystä työttömyydestä tai työttömän arjesta!
Moinen hyökkäys oli absurdi. Olin ollut työttömänä pitkään ja tiesin hyvin millaista työttämän arki on. Olin myös ollut perhevapaalla, joten tiesin millaisilla tuloilla moni keskusteluringissä oleva koitti toimeen tulla. Tuolla ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä, koska olin politiikassa heidän mielestään väärällä puolella.
Olin keskusteluissa vahvasti kritisioinut hallituksen toimia ja omaakin puoluetta. Erityisesti olin kritisoinut sitä, kuinka järjestelmät eivät vain ole tätä päivää ja tuota korjausta tuksin kukaan haluaa kokonaisuudessaan lähteä tekemään. Ei tällaisessa ilmapiirissä, jossa jokainen uudistus kaadetaan loppumetreillä, koska kaikki vain vastustaa. Yhteiskunnassamme isot asiat eivät etene, koska oppositio keskittyy neliraajajarrutukseen ja hallitus tappelee nippeleistä keskenään. Lopulta kukaan ei voita, kaikki häviävät!
Olen tehnyt eduskunnassa töitä lähes kahdeksan vuotta. Olin tuolloin mukana myös erilaisissa puolueen valmistelutehtävissä, kuten edelleenkin. Minulla on hyvät verkostot silloisiin, nykyään jo entisiin ministereihin ja heidän esikuntiinsa, samoin tietysti kansanedustajiin. Tiedän mitä heidän työnsä on. Ja toki, olen avoimesti kertonut monelle heistä siitä, mikä esimerkiksi työttömyyden hoidossa ei toimi ja millaisia kuoppia siellä on. Korjausliikkeitäkin on tehty.
Opin tuosta keskustelusta sen, mikä toki pitää omallakin kohdalla paikkaansa. Olen oikeastaan aina pitänyt typeränä keskustelua koulujen kasvisruokapäivistä. Sellaisia on aina ollut ja toivottavasti tulee olemaankin. Mutta ärsyttävän keskusteluista tekee se, että usein se on pakolla väännetty osaksi jotain ideologiaa. Kieltämättä oma suhtautumiseni uskontoon häilyi vahvasti isoskoulutuksen aikoihin, kun minua ei pidetty kunnon uskovana. En halunnut, enkä ehkä oikeammin osannut kuulua tuohon hurmosjoukkoon, joka silloin piti valtaa Lempäälässä nuortenilloissa. Jätin aktiivitoiminnan, mutta pysyin kirkossa. Oli kyse sitten kestovaipoista, kasvisruokapäivistä tai vaikka poliittisista mielipiteistä, pakkotyrkyttäminen on harvoin toimivaa. Mutta se ei estä asioista keskustelua, ei vaikka oltaisiin erimieltä tai katsottaisiin asioita eri kanteilta. Tuolloinhan keskustelu on aidosti rikasta ja uusia ajatuksia voi syntyä.
Vaikka en kokenutkaan tyrkyttäneeni omilla mielipiteilläni omaa ideologiaani kenellekään, se koettiin ja haluttiin kokea sellaiseksi. Se pisti pohtimaan pitkään omia tekemisiäni ja toisaalta myös harmittamaan, koska keskustelumme oli minusta ollut hyvää, rakentavaa ja kohtuullisen yksimielistä. Minulle ei koskaan selvinnyt se, mitä politiikan osaa muut kannattivat, eikä minua oikeastaan se edes kiinnosta.
On klisee todeta, että minulle politiikka kaikessa hulluudessaan on kuitenkin yhteisten asioiden hoitamista. Se on minulle areena käydä keskustelua, vaihtaa ajatuksia, kerätä tietoa ja olla mukana yhteiskunnan rakentamisessa. Yksi ihminen on hyvin pieni toimija jopa Lempäälän kunnan kokoisessa organisaatiossa. Silti jokaisella on merkitystä myös isossa kuvassa. Hakalan Heikki totesi Lempäälän Kokoomuksen 100-vuotisjuhlassa, että yhdistyksen satavuotiaaseen historiaan mahtuu paljon asioita, kaikkia yhdistää se, että asioita on tehty ja saatu aikaan yhdessä ja yhteistyöllä. Se on ohjenuorana Kokoomuksessa tänäkin päivänä ja jatkossakin.
Annetaan siis jokaisella mahdollisuus omiin ajatuksiin, eikä tyrmätä niitä. Keskustelusta syntyy usein hyvä, kun mielipiteitä voi vaihtaa ja toisen näkökulmista oppia. Jätetään ennakko-asenteet pois ja ollaan itsekin avoimia.
Riina Aspila (kok.) 