Sijainti vai palvelu?

Muista eduskunta-ajoiltani keskustelun sote-palveluista ja siitä millaisia palveluita ihmiset tarvitsevat lähellä ja millaisiin palveluihin voi vähän jo matkata. Muistan, että kävimme keskustelua myös siitä, mitä tarkoittaa ylipäänsä lähipalvelu. Käytin tuolloin neuvolaa esimerkkinä lähipalveluista.

Kolmen lapsen äitinä olen käyttänyt onnellisena lähellä ja helposti saavutettavina olevia neuvolapalveluita. Tai käytin ensimmäiset viisi vuotta. Lempäälässä samaan aikaan Koronan kanssa otettiin käyttöön tiimimalli keväällä 2020. Tuo tiimimalli tuhosi meidän perheeltä pitkäaikaisen suhteen samaan terveydenhoitajaan ja murensi lähes kaiken sen, mitä neuvola on minulle äitinä merkinnyt.

Neuvolapalvelut siirtyvät hyvinvointialueelle. Olen edelleen sitä mieltä, että neuvolan tulee olla helposti saavutettavissa oleva palvelu, mutta olisin henkilökohtaisesti myös valmis ajamaan autolla tai julkisilla vähän pidemmänkin matkan, jos minulla olisi vastassa tuttu henkilö, joka tuntee lapseni, minut ja perheeni tilanteen enemmän kuin yhden tai kahden käynnin perusteella.

Neuvolassa tärkeää on seurata lapsen kasvua ja myös perheen vointia. Se on vahvasti ennaltaehkäisevä palvelu perheiden näkökulmasta. Vahva side palveluihin luodaan lapsen ollessa pieni, kun käyntejä neuvolassa on paljon. Isommat lapset käyvät pääasiassa vain kerran vuodessa enää neuvolassa, joten lapsen ollessa pieni luodaan se pohja, jonka päälle rakennetaan luottamusta. Kun vanhemman nenän asennosta jo tiedetään onko nukuttu tai onko huolta ilmassa. Jos perhettä tai lasta ei tunneta, voi moni piilevä asia jäädä huomaamatta. Kun tuttu hoitaja kysyy oikeat kysymykset on niihin vaikeisiinkin helppo vastata ja myös hyväksyä mahdollinen avun tarve.

Neuvola on oiva esimerkki (ja myös minulle tuttu) kuinka merkityksellinen hoitosuhde on ja kuinka tärkeää on voida vaikuttaa siihen. Kun vastassa on tuttu ihminen aikaa ei kulu perustietojen selvittelyyn vaan voidaan edetä suoraan asiaan. Kun tuttu ihminen on pidempään seurannut sinun tai neuvolassa lapsen kasvua hänellä on laaja käsitys siitä mistä on tultu, missä ollaan nyt ja minne mennään. On helpompi tehdä huomioita, kun taustat ovat tiedossa.

Hyvinvointialueiden myötä moni asia muuttuu. Haluaisin kuitenkin, että hoitosuhde on asia, johon on mahdollista asiakkaan jatkossa vaikuttaa yhä enemmän. Ei siis pompotella luukulta toiselle, vaan mahdollistetaan hyvät hoitoketjut ja ihmiset jonosta hoitoon. Aina ei siis ole merkityksellistä ihmiselle itselleen onko hoito tarjolla lähellä vai vähän kauempana, kunhan hoito on se mitä tarvitaan ja halutaan. Aina ei ihmiselle ole merkitystä kuka palvelun tuottaa, kunhan sinne pääsee!

Nuorten palveluja tarvitaan lähellä

Voi miten merkittävää oli, että Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö uuden vuoden puheessaan mainitsi nuoret ja tämän hetken isot haasteet: ”Nykynuori on koetuksella. Pandemia on riistänyt suhteettoman osan elämästä. Kasvava pahoinvointi, kunnon rapistuminen ja koulutustason pysähtyminen ovat huolestuttavia merkkejä. Vanhempien, meidän kaikkien tulisi heitä kuulla. Joskus jo se auttaa. Aikuisen ymmärtämys ja tuki ovat suuria lahjoja nuorelle.

Nuorilla on myös sanottavaa. Aktiivinen toiminta on aina merkki kipinästä. Nuoren välinpitämättömyys on vakava varoitus hiipumisesta. Maailman onnellisin maa voi olla tyytyväinen vasta, kun se tarjoaa nuorilleen toivon näköaloja.”

Toukokuussa kirjoitin paikallislehdessä Totti Hämäläisen kanssa Kauanko Nuori jaksaa? Tutkimukset sanovat, että pahoinvointi lasten ja nuorten keskuudessa on lisääntynyt. Omalta osaltani näen tätä pahoinvointia työssäni ammatillisena opettajana. Kuntavaalien jälkeen syksyllä ei ole montaa kokousta pidetty, ettei aihe olisi tavalla tai toisella noussut esiin. Myös kuntastrategiaa tehdessä Lempäälässä teema nousi esiin, miten tukea nuorten jaksamista ja mielenterveyttä?

Eri puolilla Pirkanmaata kouluissa tilanne on hyvin haastava, kun ei ole riittävästi ja oikea-aikaisesti apua saatavilla. Perheneuvolat pursuavat asiakkaista ja on kiistämättä liian pitkä aika laittaa nuori jonoon kuukausien ajaksi, että hän voisi päästä edes ensimmäiseen keskusteluun. Moni asia ehtii eskaloitumaan. Koronapandemian aikana tilanne on vain huonontunut palveluiden saatavuudessa, kun tarve keskustelulle ja isompien ratkaisujen avaimille on lisääntynyt. Asia on resurssiasia, mutta se on montaa muutakin.

Terapiatakuuta on odotettu pitkään. Se ei ole eduskunnassa edennyt. Syitä voi vain veikkailla. Tarve sillä kuitenkin on. Tampereen kaupunki on kokoomuslaisen pormestarin pormestariohjelmassa luvannut oman mallin terapiatakuulle. Se painottuu nimen omaan nuoriin, palveluiden saatavuuteen ja ennaltaehkäiseviin toimiin. Malli luottaa matalaan kynnykseen ja hyvään saavutettavuuteen, jonka kautta erikoissairaanhoidon tarve mielenterveyspalveluissa jopa vähenee. Malli toivottavasti on pohjalla, kun Pirkanmaan hyvinvointialueen mallia pohditaan.

Nuori tarvitsee lähelleen luotettavia aikuisia. Omassa työssä olen huolestuneena katsonut kuinka reformi on vienyt opettajan työajan lähityössä vähiin. Tarve keskustelulle ja nuoren kasvun tukemiselle ei ole vähentynyt. Nuoret ovat upeita ja heillä on paljon annettavaa. Osalla kuitenkin olisi tarvetta saada keskustella tai tukea opinnoissa. Parhaansa jokainen koulumaailmassa tekee, mutta työkaluja tarvitaan lisää ja sitä yhteistä aikaa. Presidenttimme kehotti meitä aikuisia olemaan kuulolla ja läsnä nuorten arjessa ja elämässä. Tämä on asia, joka tulee ottaa vakavasti!

Miten sinä voit olla tukemassa nuoren elämää? Nuoret eivät enää voi vain odottaa, että jotain tapahtuu. Toimia, apua ja tukea tarvitaan joka päivä! Haluaisin luvata, että hyvinvointialueella monta asiaa on paremmin, mutta pelkään itse palveluiden karkaavan kauemmaksi. Mielenterveyspalveluita tarvitaan arjessa ja mahdollisimman lähellä. Niitä tarvitaan nyt, niitä tarvitaan siellä myös jatkossa.

Paljonko uupunut omainen maksaa?

Kun lähiomainen sairastuu, on omaisella valtavan huolen lisäksi valtava vastuu siitä miten lähiomaista hoidetaan. Eihän se toki näin pitäisi mennä, mutta käytäntö on osoittanut sen, että vastuu siitä miten asiat sairastumisen jälkeen menevät ovat usein omaisen harteilla.

Kun lapsi oireilee, on vanhemmat usein reagoimassa muutokseen ensimmäisenä. Kun vanhempi sairastuu tai ikääntyy lapset reagoivat muutokseen tai muutoksen tarpeeseen. Omaisen rooli on usein ottaa asioista selviää ja tehdä päätöksentekoa saatavan tiedon mukaan. Uudet asiat hämmentävät ja sisäistäminen vaatii paljon aikaa ja energiaa. Samaan aikaa on hoidettava usein oma perhe ja työ. Huoli on läsnä alati, kunnes asiat saadaan yhteistyössä ratkottua parhain päin. Yhdessä usein kunnan toimijoiden kanssa. Tänä vie usein aikaa. Mitä pienempi lapsi on, useimmiten tilanteen selvittäminen ja tuen saaminen tilanteeseen kestää vieläkin pidempään. Omaisen rooli on haastava ja raastava. Se on sitä erityisesti henkisesti. Kun toisen puolesta ja vuoksi haluaa tehdä kaikkensa.

Itse omaisena olen usein jaksamiskyvyn rajoilla. Useimmiten se johtuu siitä, että en ymmärrä asioita ja niiden perusteita. Asia ei siis välttämättä ole väärin tai huonosti, mutta se ei ole ymmärrettävissä. Useimmiten nämä ovat päätöksiä, joista viestitään asiakkaalle ja omaisena käyn näitä sitten hänen kanssaan läpi, minulle harvoin asioita suoraan viestitään edunvalvojan roolista huolimatta. Päätökset ovat usein hyvin selittämättömiä, niissä kerrotaan päätös, joka perustuu johonkin pykälään, mutta ei enempää. Omaisena uusien asioiden äärellä olevana se tarkoittaa joka kerta sitä, että itse pitää selvittää lisää, jotta voi ymmärtää päätöksen ja sen tarkoituksen. Selvittäminen tarkoittaa soittelua ja viestittelyä eli ihmisten tavoittamista. Kerta toisensa jälkeen, kun soittoajat sen vain sallivat.

Kun omaisia on selvittämässä omia asioita samaan aikaan useita kymmeniä ellei paljon enemmän, erilaisia tulleita päätöksiä kasaantuu ja kuormittuu myös vastauspää. Jos siis paperilla lähetettävät päätökset olisivat perusteltuja jo asiakkaan osalta samaisessa paperissa voisi soittorumba edes vähän helpottaa ja työntekijäpuoli saisivat lisää aikaa muiden töiden tekemiseen, kun kyselykuormitus vähenisi. Näin ainakin maalaisjärjellä ja omaisen näkökulmasta ajattelen. Palvelunakin asiakaslähtöiset perustelut olisivat loistava.

Kun omainen on oman jaksamisensa äärirajoilla, uuden soittelu- ja selvittelykierroksen tekeminen on todella raskasta. Joskus omainenkin uupuu tämän kuormituksen alla. Kun halu tehdä ja auttaa on, mutta yhteiskunta ei osaa kertoa auttamisen tai auttamattajättämisen perusteita selkeästi, kuorma vain lisääntyy. Omaisen rooli kun harvoin on vain hetkellinen. Kun omainen uupuu, kuka häntä auttaa ja mitä tapahtuu varsinaiselle asiakkaalle, jonka asioita omainen hoitaa? Onko asiakkaat siis jo tuplaantuneet? Lisääntyykö kuormitus tämän myötä myös terveydenhuollossa? Alkaako taas uusi kierros, jossa selvitellään? Saako oikea taho oikeaikaista apua ja hoitoa, jos alkuperäinen asiakas ja hänen asioitaan hoitava omainenkin ovat apua vaikka? Kuka auttaa?

En tiedä onko jokin kunta löytänyt viisastenkiveä päätösten perusteluihin asiakaslähtöisesti. Toivon että on. Toivon myös, että tällainen käytäntö saataisiin uudella hyvinvointialueella käyttöön. Asioiden hoitamiseen uupunut omainen on helposti kallis myös yhteiskunnalle. Omaiset tekevät paljon töitä läheisensä vuoksi ja pääosin täysin vilpittömästi. Omaisen rooli on vaikea ja raskas. Raskaita me omaiset olemme varmasti välillä myös terveydenhuollon näkökulmasta kysymyksinemme ja vaatimuksinemme. Usein taustalla on kuitenkin vain epätietoisuus ja asioiden vaikea ymmärrettävyys. Mitäpä jos pyrkisimme parantamaan asioiden ymmärrettävyyttä?

Hyvinvointialueilla tarvitaan ratkaisukeskeisyyttä

Aluevaalit ovat miltei jo ovella! Ehdokkaat on asetettu vaaleihin ja vaalikampanjat starttaavat täydellä teholla joulun jälkeen. Pohdin itse pitkään ehdolle asettumista, mutta päätöksenteon jälkeen olen jälleen jotenkin kumman innostunut vaaleista ja siitä millaiseksi meidän Pirkanmaalla tulisi rakentaa oma hyvinvointialueemme.

Jokainen hyvinvointialue rakentuu omien vahvuuksiensa varaan ja on mahdolista, että jokainen tulee toimimaan eri tavalla. Pirkanmaalla valmistelua on jatkettu samalla linjalla kun edellisessä sote-uudistushankkeessa. Silloin tehty työ ei mennyt hukkaa ja on nyt konkretisoitumassa omaksi mallikseen.

Monta mutkaa on vielä matkassa. Valitettvasti meistä kukaan ei voi taata, että tämä uudistus onnistuu ja saavuttaa tavoitteensa. Sen eteen on kuitenkin jokaisen tehtävä parhaansa. Pirkanmaalla on totuttu monella tapaa hyvätasoiseen palveluun ja tiedän monen kuntalaisen Lempäälässäkin pohtivan sitä, millaisiksi palvelut muodostuvat ja ovatko oikeat asiat nyt siirtymässä hyvinvointialueiden vastuulle. Suurimmat epäilyt ovat koulujen terveydenhuollossa. Tarve lähipalvelulle kouluissa palveluiden kasvattamiselle on suuri ja pelko siitä, että palvelun saanti heikkenee entisestään on iso.

Hyvinvointialueelle valitaan iso joukko päättäjiä valtuustoon vaaleilla, mutta erityisen merkityksellistä on se, millaisia henkilöitä hyvinvointialueen palkkalistoille päätyy. Hyvinvointialueen aluevaltuuston ensimmäisiä tehtäviä on valita johtaja viemään toiminta suunnittelusta toteutukseen ja johtaan isoa määrää henkilökuntaa ja varmistaa, että alueella asuvien kuntalaisten rahoja käytetään oikeisiin asioihin.

Koko uudistus on massiivinen ja ainutlaatuinen. Epäonnistumiseen meillä ei ole varaa! Siksi katse pitää olla eteenpäin ja aluevaltuustossa ja sen tulevissa eri toimielimissä pitää pystyä tekemään päätökset rakaisukeskeisesti. Siksi minä lähdin ehdolle näissä vaaleissa!