Nuorisojärjestöt esiin Pirkan päivänä!

IMG_0145Aurinkoista Pirkan päivää! Tänään vietetään omaa maakuntapäivää! Olen usean vuoden ajan ollut mukana Pirkan päivän juhlassa, jossa on palkittu maakuntamme ansioituneita henkilöitä ja yhteisöjä Pirkanmaan palkinnolla. Jokainen heistä on omalla tavallaan vieneet eteenpäin maakuntaamme ja tehnyt merkittävää työtä.

Jos minä saisin päättää, nostaisin tänä vuonna (ja olisin jo monena vuonna nostanut) palkinnon saajaksi järjestökenttää. Erityisesti lapsi- ja nuorisotyötä tekevät järjestöt ovat olleet merkittävässä asemassa yhteiskunnassa. Jos ajatellaan Pirkanmaata maakuntana, on täällä useita upeita järjestöjä, jotka tekevät töitä pääosin vapaaehtoisvoimin luoden harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille.

Olen useasti harmitellut sitä, ettei näitä toimijoita ole nostettu esiin. Jos pelkästään katsoo tätä vuotta, on se ollut monien haasteiden vuosi. Covid-19 eli korona kuritti elämäämme keväällä hirmuisesti. Siitä huolimatta moni järjestö teki töitä sen, eteen että etätapaamiset mahdollistuivat. Lapsen ja nuoret saatiin pidettyä mukana. Monelle oman harrastuksen jatkaminen, vaikkakin poikkeusoloissa oli henkireikä ihmeellisessä keväässä.

Kirjoitin maaliskuussa 2018 paikallislehdessä vapaaehtoistyön sankareista. Nuo sankarit pyörittävät yhdistyksiä ja mahdollistavat toimintaa tuhansille lapsille ja nuorille Pirkanmaalla. Noissa yhdistyksissä tehdään mielettömän upeaa työtä, joka tuottaa merkityksellistä tekemistä, elämyksiä, uutta oppia, roolimalleja ja turvallisen kasvualustan harrastajille. Ilman järjestöjen mahdollistamaan toimintaa koko maan lapsi ja nuorisotyö olisi kovin erilaista. Luulen, että valloillaan olisi enemmänkin pahoinvointi, kuin hyvinvointi.

Nämä järjestöt Pirkanmaalla ansaitsisivat mielestäni vahvan ja näkyvän tunnustuksen. Kiitos kuuluu järjestöille ja paikallisille yhdistyksille, niille ihmisille, jotka antavan aikaansa, jotta meidän lapset ja nuoret saavat harrastaa, kasvaa ja kehittyä turvallisessa yhteisössä ja olla mukana! Aikana, jossa valtiovarainministeriön budjettiesityksessä oltaisiin leikkaamassa huima summa pois nuorisojärjestöjen tuesta, olisi todellakin tärkeää enemmänkin nostaa järjestöjen merkitystä esiin.

Tiedän, että näitä mahdollisia palkittavia järjestöjä on useita, vain muutama harva on saanut tunnustuksen Pirkanmaan Liitolta maakunnan juhlapäivänä. Koko Pirkanmaan alueella vaikuttavia toimijoita kuitenkin löytyy, voitaisiin aloittaa niistä. Nostetaan yhdessä yhdessä tekemisen arvostus esiin!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s