Etänä paikalla

Maanantaina Lempäälän kunnanhallitus piti ensimmäisen kokouksensa kokonaan sähköisten työvälineiden avulla. Kukin meistä osallistujasta oli mukana omalta koneeltaan kotoa.  Jos jotain hyvää tässä Korona-viruksessa on ollut, se on laittanut meidät ottamaan suuria digiloikkia. Kokous sujui ongelmitta. Täytyy sanoa, että kohtuullisen paljon etänä kokoustaneena jännitin, kuinka tällainen virallinen kokous sujuu. Turhaa oli huoli.

IMG_4502Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mari-Leena Talvitie otti ansiokkaasti kantaa siihen, että päättäjien tulee saada kokoustaa etänä. Verkkouutisten mukaan    Talvitie korosti erityisesti terveyttä ei sopisi nyt riskeerata kun päätöksiä samaan aikaan tulee kuitenkin pystyä tekemään.

Lempäälässä ollaan oltu etukenossa, eli meidän hallintosääntö mahdollistaa kokouksen pitämisen sähköisin välinein. Ja näin on nyt tehty. Tällä hetkellä pohditaan kuukauden päässä olevaa valtuuston kokousta ja sen pitämistä. Tiistaina valtuusto kuitenkin testasi laitteistoa, kun meillä oli oma iltakoulu. Itse, en löytänyt mitään moitittavaa tästäkään, vaikka iltakoulu onkin huomattavasti rennompi, kuin valtuuston kokous.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s