Tärkeän ihmisen päivä

konsta_paikky_toukokuu1

Lapseni päiväkodissa vietettiin tänään  tärkeän ihmisen päivää. Lapset olivat askarrelleet upeat kutsukortit tärkeälle ihmiselle annettavaksi. Kutsussa pyydettiin mukaan ryhmän yhteiselle metsäretkelle.

Käytin mahdollisuutta hyväkseni ja lähdin itse mukaan. Vanhemman lapsen kanssa näissä tärkeissä päivissä mukana on ollut Mummu, mutta nyt ajattelin että pienelle voi olla tärkeämpää, että äiti on mukana. Mummunkin vuoro vielä varmasti tulee. Oli kiva nähdä, että niin moni oli ottanut kutsun vastaan. Muutamia muitakin omia vanhempia oli lähtenyt mukaan, osalla oli kummeja tai isovanhempia. Joka tapauksessa iso joukko aikuisia tärkeitä ihmisiä.

Kävelimme yhdessä lähi metsään, jossa ryhmä usein vierailee. Siellä meille esiteltiin kiipeilykivet ja majat, tärkeät puut ja kannot. Retkellä herkuteltiin eilisiä leipomuksia. Kyllä maistui hannatädin pikkuleivät hyvältä, kun tiesi lasten niitä eilen leiponeen. Yhteinen retki oli selvästi tärkeä lapsille, kuin meille aikuisillekin. Se oli meille aamun irtiotto muista töistä. Se oli yhteinen hetki lapsen kanssa.

Kiitos päiväkodille ihanasta retkestä. Eivät nämäkään elämykset ja yhdessäolon hetket ole itsestäänselviä. Ihanaa, kun näitte vaivaa retken suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tilasitte vielä täydellisen säänkin meille.

Retken päätyttyä lähdin äänestämään ja hain parit paperit terkkarilta ennen muihin hommiin ryhtymistä. Siinä touhutessa mietin arjen pyöritystä. Kuinka kiva yhteinen metsäretki oli ja kuinka kiinnostuneita tärkeät aikuiset olivat lasten kertomuksista. Siinä samalla tuli juteltua päiväkodin ihmisen kanssa, joiden kanssa lapsi viettää paljon aikaa. Mietin siinä autoa ajellessa, miksi me aikuiset emme järjestä tärkeän ihmisen päiviä tai retkiä?

Juurikin äitienpäivän tienoolla luin artikkelin, jossa muistutettiin siitä, että äidin tai isän arki on muutakin kuin perheen arjen pyörittämistä, suorittamista ja selviämistä. Oma aika, harrastukset, irtiotto arjen ja työn tasapainottelusta on asia, joka usein jää sanahelinäksi. Perhe on paras ja tärkein, mutta joskus on hyvä hengähtää.

Ketkä ovat niitä sinun tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa hyppäät edes hetkeksi irti arjen pyörteestä. Sellainen, jonka kanssa vietetty hetki tuntuu siltä, kuin olisi ollut pidempäänkin reissussa. Hän, jonka kanssa naurat vatsat kipeäksi, ylität itsesi tai jaat ärsytykset. Meidän tulisi ottaa aikaa itselle ja ystäville. Sellaiselle yhteiselle ajalle, jolla on merkitystä molemmille.

Seuraava tyttöjenilta (tällaiseksi siis kutsumme kaveriporukkani tapaamisia) onkin tärkeiden ihmisten päivä. Sellainen yhteinen merkityksellinen hetki, jolloin keskitymme oleelliseen, eli yhdessä oloon ja hyvinvointiin.

Tärkeän ihmisen päivä olisi syytä saada kalenteriin myös oman puolison kanssa. Yhteiset hetket ovat todellakin olleet viimeaikoina hetkiä. Joskus olisi hyvä ottaa kahden keskeistä aikaa enemmänkin.

Kenet sinä kutsut omaan tärkeän ihmisen päivään? Joko sellainen on kalenteroitu?

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s