Hyvää yhdenvertaisuuden viikkoa

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää, sekä rasisminvastaista viikkoa!

Tällä viikolla ei voi välttyä pohtimasta yhdenvertaisuutta. Vuonna 2018 sellaiset asiat kuten syrjintä uskonnon, sukupuolen, kansalaisuuden, mielipiteen, ihonvärin tai laillisen aseman vuoksi voisi kuvitella olevan taakse jäänyttä. Mutta näistä asioista puhutaan enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin.

Minna Canth on ensimmäinen nainen, joka on saanut virallisen liputuspäivän 2007 (2003 se tuli sisäministeriön suositukseksi). Tänään jälleen liput liehuvat ja hyvä niin. Politiikassa erityisesti naisten asemasta ja tasa-arvosta puhuttiin kaatuneen perhevapaauudistuksen kohdalla. Kunpa tulevaisuudessa perhe voisi itse päättää kuinka perhevapaan viettävät, eikä niin, että sitä kukaan erikseen säätää kenelle mikäkin osa kuuluu ja mikä on oikein. Kunpa me naiset osaisimme arvostaa omaa työtämme ja tekemistämme entistä paremmin ja vahvemmin. Vain rohkeudella ja asian eteen työtä tekemällä palkkaerot ja eurot saadaan samaan mittaan kuin miehillä.

logo_webRasisminvastaisella viikolla edistetään yhdenvertaisuutta ja korostetaan yksittäisen ihmisen vastuuta toimia oikein rasistisessa tilanteessa. Meistä jokainen on varmasti kohdannut tilanteita, jossa on joutunut tai ehkä olisi pitänyt puuttua.

Minusta olisi tärkeää, että kouluissa ja harrastuksissa lasten, nuorten ja aikuisten kanssa käytäisiin keskustelua ja harjoiteltaisiin vaikeisiin tilanteisiin puuttumista. Rasistiseen käytökseen, kuten muuhunkin epäasialliseen käyttäytymiseen on välillä vaikea puuttua. Syitä on monenlaisia. Joskus käyttäytymiseen on toisen osapuolen osalta totuttu, ehkä toinen on myös vanhempi tai vahvempi kuin sinä, joskus toisen reaktiot puuttumiseen saattavat taas viedä rohkeuden puuttua tapahtuvaan.

Jokainen meistä kantaa itse vastuun omista teoistaan ja asenteistaan. Järjestöt yhdessä SPR:n kanssa ovat hienosti mukana rasisminvastaisessa viikossa muuttamassa asenteita ja ennakkoluuloja sekä edistämässä yhdenvertaisuutta teoilla. Olen mukana kampanjassa, olethan sinäkin!

#olenkanssasi #partioscout #spr

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s