Valiokunnat vauhdissa

Lempäälässä valtuusto on lähtenyt vahvasti liikkeelle lähidemokratian edistämisessä. Viime valtuustokauden alussa olin mukana lähidemokratia työryhmässä, joka pohti

erilaisia lähidemokratian muotoja ja antoi eväät määräaikaisella lähidemokratia-hankkeelle. Tuon hankkeen ydinryhmä oli koossa puolitoista vuotta ja sai aikaa mm. kunnan sosiaaliseen mediaan liittämisen. Ryhmän johtopäätöksenä oli, että lähidemokratiasta tulee saada osa arjen toimintaa. Valtuustokauden lopulla luotiin valiokuntamalli, joka tämän valtuustokauden alusta on lähtenyt liikkeelle.

Valiokunnista ensimmäisenä starttasi tulevaisuusvaliokunta, joka osallisti kuntalaisia kuntastrategiassa. Eilen torstaina tulevaisuusvaliokunnan kuntalaisfoorumin aiheena oli strateginen yleiskaava.

Ensiviikolla yhteisövaliokunta järjestää lempäälässä toimiville seuroille ja yhdistyksille kutsutilaisuuden koskien kuntien toimitila-asiota. Tavoitteena kuulla käyttäjiä siitä mikä toimii ja mikä ei. Mitä kunta voisi tehdä, jotta tilat palvelisivat käyttäjiä ja niiden käyttö olisi sujuvaa.

Lähipalveluvaliokunta on niin ikään aloittanut jo toimintansa. Sen kuntalaisfoorumi on myöhemmin keväällä. Arjen turvallisuuteen ensimmäisenä keskittyvän valiokunnan aine on kysytty, toivottu ja ajankohtainen aihe.

Tänä päivänä moni kohtaaminen tapahtuu sosiaalisenmedian välityksellä. Silti yhä enemmän kysyntää on myös kasvokkain tapaamisella, kohtaamisilla. Siksi valiokunnat ovat ottaneet foorumeiden rinnalle erilaisia kyselyitä. Myös keskustelut eri ryhmissä facebookissa ovat antaneet eväitä valiokuntien työlle.

Valiokunnat ovat lähidemokratiaa parhaimmillaan. Niiden toiminta on kuitenkin vasta alussa. Valiokunnan puheenjohtajilla ja ryhmän jäsenillä on paljon ideoita toimintaan. Tänä vuonna pääsemme kokeilemaan erilaisia toimintamalleja ja viilaamaan valiokuntatyötä ketteräksi. Uutta mallia käyttöönottaessa harvoin onnistutaan kerrasta. Meillä on syksyltä hyviä ja kehittämistä vaativia kokemuksia. Yhdessä tehden valiokunnista saadaan parhaat hyödyt irti. Tule siis mukaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s