Liian monta sanaa työttömyydestä ja aktiivimallista

Ei ehkä pitäisi, mutta reippaan pari viikkoa kun on somessa käynyt keskustelua aktiivimallista, lienee syytä summata omia ajatuksia. Alkuun todettakoon, että kannatan lähtökohtaisesti kaikkia aktivointitoimia, joilla saatetaan työtön oikeiden palveluiden piiriin ja/tai työelämään. En kuitenkaan ole lainsäätäjä tai tunne jokaista kiemuraa lainsäädännössä, joten kirjoitan siksi vain omasta kokemuksestani.

Aloitetaan siitä, miksi alunperin kuitenkin vastustin nyt puhututtavaa aktiivimallia.

Syynä oli puhtaasti se, ettei edellistä aktivointimallia ole korjattu kuntoon. Olin aikanaan innoissani ja puolustin vahvasti 3kk haastatteluja. Uskoin työttömänä niihin, mutta toisin kävi. Olin ollut vuoden työtön ja saanut yhden yhteydenoton puhelimitse te-toimistosta. Minulle oli tarjottu 2 työpaikkaa, josta toiseen olin jäävi hakemaan luottamustoimieni vuoksi ja toinen oli call center-työ, johon korkeastikoulutettuna en edes itse olisi itseäni palkannut. Olin myös osallistunut pakolliseen tapaamiseen, joka järjestettiin kotikunnassani. Tuohon tapaamiseen oli luonnollisesti pakko mennä, joten hankin lapsenvahvin ja menin. Paikalla oli arviolta 40 muuta työtöntä kuuntelemassa vastuista ja velvollisuuksista. Kysyin muutamia kysymyksiä, mutta niihin ei osattu vastata koska kouluttajana ei ollut te-hallinnon virkamies. Minut ja muut ohjattiin täyttämään lomake ja kysymään asioitamme paperilla. Näin tein.  Pyysin ja perustelin samaisella lomakkeella myös pääsyä ammatinvalintapsykologille. Tähän tai kysymyksiini ei koskaan vastattu.

Vuosi vaihtui ja kävin viime vuonna säännöllisesti 3kk haastatteluissa, itseasiassa tuplasti. Ensin tein haastattelut kasvotusten Uratehtaalla (joka on muuten ihan loistava paikka ja toimintamalli, toivottavasti sen rahoitus jatkuu!). Tämän jälkeen sain aina myös soiton te-toimistosta, jossa pyydettiin poistamaan erinäisiä kirjaamiani aktivointi-toimenpiteitä, jotta niistä ei koituisi minulle haittaa (=selvityspyyntöjä). Puheluissa kuitenkin jätettiin kertomatta, että olin vain kirjannut nämä toimenpiteet väärään kohtaan. Myöhemmin  asia selvisi ihan toisaalla, että sinällään toimissani ei ollut mitään väärää, ne vaan olisi pitänyt kirjata toisaalle. Tämän vuoksi minusta ei ole oikeastaan mitään aktiivisuutta osoittavaa tietoa te-toimiston omapalveluissa. Tämä taas tuottaa ongelman siinä, jos haluan johonkin aktivointitoimenpiteeseen (koulutukseen tai opiskelemaan), niin ”paperiani” tulkitaan ehkä eritavoin kuin silloin, jos olisin osannut oikein osoittaa aktiivisuuttani myös omapalvelun kirjauksissa.  Myöskään minulle ei ehkä osata lähettää ”paremmin” osuvia työtarjouksia, koska minun työttömyyden aikaisista tekemisistäni ei ole tietoa. Tässä kohtaa työttämänä olen ollut te-toimiston virkailijan armoilla ja kuvitellut toimivani oikein ja oman edun mukaisesti.  En syytä (ilmeisesti) minun asioitani hoitanutta henkilökohtaista virkailijaa (jonka nimeä ei minulle toki koskaan olen kerrottu), koska ehkä hän ei ole osannut toimia toisin, mutta todellisuudessa minua ei ole ohjattu oikein ja olen mm. tämän vuoksi saanut niskaani yhden selvityspyynnön ja kuukaudeksi tulot joutuivat jäihin. Niin, edelleen ilman omaa syytäni. Olen myös saanut toruja, koska en ole osoittanut omapavelun kirjauksissa mitään aktiivisuutta. No niin, ympäri mentiin ja yhteen tultiin. Kyllä masensi, ärsytti ja itketti, kun asia minulle selvisi.

Mutta mikä muu mättää 3kk haastatteluissa?

Se, että sanotaan niistä on saatu hyviä tuloksia. Tänäänkin uutiset hehkuttivat Lapin hienoja tuloksia jossa 4000/20 000 oli saatu viime vuonna haastateltua. En voinut edes nauraa. Joulukuussa kauppalehti uutisoi asiasta ”Työttömien haastatteluiden teho epäselvä”.

Myöskään minua haastatelleella Uratehtaalla ole ollut työkaluja siihen, että olisivat voineet järjestelmän puitteissa luoda haastatteluista hyödyllisiä. He ovat auttaneet haastattelujen pitämisessä, tukeneet ja kouluttaneet työtöntä ja auttaneet minkä pystyvät, loistavasti. He eivät kuitenkaan ole viranomainen, jolla on valtaa tehdä päätöksiä. Ohjeistus niin alkuvuodesta kuin loppuvuodestakin oli alati muuttuva ja ihan yhtä epäselvä. Myäs työkalut järjestelmän korjaamiseen ovat puuttuneet.

Te-hallinnossa taas valitetaan (kyllä meille työttömille valitetaan asiasta), että resurssit ovat niin pienet ettei hommia pystytä hoitamaan kunnolla, vaan aina on kiire ja asiat ovat aina niin tulkinnanvaraisia.

Koko laki on siis tulkinnanvarainen tilkkutäkki, jota on paikattu sieltä täältä vuosien saatossa. Jossain on porsaanreikiä, jossain turhaa byrokratiaa ja jossain taas vain ihan älyttömyyksiä, jotka eivät vastaa tämän päivän tarpeita. Täysremontti siis olisi tarpeen! Mutta arvata vain saattaa, ettei siihen kukaan poliittinen ryhmä halua lähteä, koska luvassa on vain huutoa, lakkoja ja lisää huutoa. Aivan, kuten nytkin.

Itse siis olisin toivonut, että vaikkapa tämä 3kk haastattelumalli oltaisiin laitettu ensin kuntoon, ennen uusien juttujen lanseeraamista. Olisin myös toivonut, että Pirkanmaalla käytössä oleva kuntakokeilu, jossa kunta on ottanut haltuusta te-palvelut, oltaisiin katsottu ensin loppuun. Olen nimittäin vakuuttunut, että malli on toiminut huomattavasti paremmin, kuin sen edes unelmoitiin toimivan. No toisin kävi, laki on jo astunut voimaan.

Pitkän alustuksen jälkeen alan siis päästä asiaan.

Jo nyt työllisyystukien saamiseen liittyy velvollisuuksia. Mutta kuten edellä kuvasin, eipä niitä niin kovasti ole seurattu (toki minulta 3kk haastatteluissa on aina kysytty oletko hakenut avoimia työpaikkoja). Tiedän myös olleeni etuoikeutettu tuplakeskustelujen johdosta, koska hyvin moni tietämistäni työttömistä eivät ole päässeet haastatteluihin kuin kerran tai kaksi tänä vuonna.  Työttömänä on halutessaan voinut kohtuullisen rauhassa olla. Ainakin minun näkemyksestäni käsin. Väitän, ettei kaikille työttömille ole edelleenkään selvää yhdenkään aktivointimallin tarpeellisuus tai tarkoitus. Siitä huolimatta, että uskoisi hyvään tarkoitusperään.

Ensimmäinen haaste työpaikkojen saatavuus

Mistä löydän keikkatöitä 18 h/3kk, jos en työllisty pidemmäksi aikaa? Nykyiset järjestelmät ovat kankeat. Jos työnantaja haluaa tarjota keikkatöitä, hänen ei todellakaan kannata laittaa mol.fi-sivuille ilmoitusta ja odottaa hakemusksia. Kankeaa, hidasta ja kallista. Työnantajan näkökulmasta keikkatyön tarjoaminen on muuten yleensä hyvin kallista. Vaikka töitä olisikin tarjolla, tarvitsee työntekijä vakuutukset, puhelimet, läppärit, terveydenhuollon, perehdytyksen jne. Joidenkin laskelmien mukaan alle muutamien kuukauksien työsuhteisiin ei yksinkertaisesti kannata edes palkata ketään, jos edes tuon mittaisiin. Moni ei myöskään samasta syystä halua ottaa vastaan ”ilmaistyöntekijiötä = työllistettäviä”, vaan haluavat suoraan palkata ihmisen kunnolla, jos jotain tarvitsevat. Keikkatöitä ei siis noin vaan löydä!

Ihanteellisessa tilanteessa meillä olisi jokin keikkatyösivusto, jossa työnantaja voisi ilmoittaa tarpeistaan ja työtön voisi sieltä katsoa lähitienoon tarjonnan ja tarttua toimeen. Tämäkään ei toki poista sitä, että työnantajalle edelleen keikkatyön teettäminen on kallista ja byrokraattista.

Toinen haaste  pienet lapset ja päivähoito.

Meillä Lempäälässä on käytössä subjektiivinen päivähoito-oikeus. Lapseni voi siis olla päiväkodissa max 20h/vko, klo 8.30-15.30 välisenä aikana ja ma-ke tai ke-pe päivinä. Tämä myös rajaa mahdollisuutta ottaa keikkatöitä vastaan. Itse en ole voinut ottaa ma-ti päiville töitä, koska olen joutunut järjestämään tuolloin lastenhoidon (#äläkerrotätätyökkärille). Toki tällöin olisin voinut työllistää toisen ihmisen samalla kun itse menen töihin. Myös päiväkotipäivinä lapselle on pitänyt järjestää hoito aamu ja/tai iltapäivään, jos työpäivä on alkanut aamulla aiemmin tai loppunut myöhemmin. Tämä on luonnollisesti enemmän vakio, kuin poikkeus. Kyllä minulla on myös puoliso, joka on voinut joustaa jossain määrin omista töistään, mutta minulle nopealla aikataululla tulleet työkeikat eivät ole voineet aina olla peruste siirtää tapaamisia tai työmatkoja.

Mietin vain niitä, jotka kasvattavat lastaan pääasiassa yksin ja ilman mummien ja kummien tukiverkkoa. Tai niitä perheitä, joiden lapset eivät ole päivähoidossa, koska toinen vanhemmista on kotona.

Todettakoon vielä, että meidän päiväkoti on kyllä upeasti joustanut ja asennoitunut suuntaan ja toiseen myös nopeasti muuttuvissa tilanteissa, kiitos siitä! Työttömän siis tulee jo nyt olla työmarkkinoiden saavutettavissa 24/7 ja päivähoitopaikka tulee järjestää kiireellisissä tapauksissa kahdessa viikossa.

Kolmas haaste aktiivisuuden todentaminen.

Miten osoittaa aktiivisuutta ja mitä siihen lasketaan? Paljon on nostettu esiin erilaisia toimintamalleja, joilla aktiivisuutta osoittaa. Jopa vapaaehtoistyöstä on puhuttu. Itse kohtuullisen aktiivisena ihmisenä olen pysynyt työttömänä ollessani järjissäni pitkälti sen vuoksi, että minulla on ollut kodin ulkopuolista elämää paljon. Tällä elämällä tarkoitan moninaisia luottamustehtäviä niin politiikassa kuin järjestömaailmassa. Erilaiset vapaaehtoistyön muodot usein kartuttavat myös osaamista ja ennekaikkea verkostoja ja motivaatiota. Siitäkin huolimatta, ettei se ole palkkatyötä ja tuota veroeuroja.

Aktiivisuutta olen osoittanut myös opinnoilla. Sivutoiminen opiskelu on ok, jos se on alle 5 op/kk (paitsi avoin yliopisto!) ja päätoimiseksi opinnot katsotaan jos se ylittää tämän. Tähänkin on kuitenkin varmasti 102 eri soveltamisohjetta eri tilanteisiin eli työtöntä ei koske samat oikeudet opiskella kuin tavallista ihmistä. Ongelmitta ja ilman selvityspyyntöä (=30 pvää ilman rahaa) en minäkään selvinnyt. Olen tehnyt opintoja avoimessa yliopistossa. Tuo sanapari on lähes kirosana työkkärissä. Itse en todella ymmärtänyt miksi en saisi opiskella iltaisin ja omalla rahalla minua kiinnostavaa alaa/opintokokonaisuutta, kun se ei töissä olevana kuuluisi edes työnantajalleni. Lupa tähänkin on pyydettävä ja sen saaminen kesti.

Toinen vielä suurempi kirosana on ylempi ammattikorkeakoulututkinto (90op). Tutkinto on tarkoitettu opiskeltavaksi työn ohessa, joten se on suunniteltu 2pvää/kk lähiopetusta ja loput etänä- toimintamallilla. Tähän koulutukseen on mahdollisuus saada lupa ja päätoimisen opiskelijan status työkkäristä, jos koulutus katsotaan sellaiseksi, että se voisi edistää työllistymistä. Päätoiminen opiskelu-oikeus tarkoittaisi siis lupaa opiskella päätoimisesti työttömyyskorvauksella.

Tätä lupaa opiskeluun ei etukäteen saa, vaan luvan voi hakea vasta, kun on läpäissyt pääsykokeet, ottanut paikan vastaan ja käynyt selvittämässä koulun kanssa onko opinnoista mahdollista tehdä tiiviitä kokopäivätoimista kokonaisuutta. Koulusta siis vaaditaan todistus siitä, että opinnot voi tehdä tiivistetysti reippaassa vuodessa kasaan. Vasta sitten voi hakea päätöstä siitä saako työttämänä opiskella. Jos päätös on kielteinen voi toki opinnot aloittaa (opiskelupaikka on kuitenkin jo vastaanotettu), mutta tällöin ei saa työttömyyskorvausta, eikä muuten opintotukea, koska sitä ei  näihin opintoihin myönnetä muutenkaan. Jos taas luvan saa, on velvoitettu tekemään opinnot kasaan määrä-ajassa, hyvä porkkana! Helpponakki muuten niille, jotka asuvat opintopaikkakunnalla, vaikeampi niille (perheellisille), jotka joutuvat opintotarjonnan vuoksi hakemaan koulutuspaikan jostain kauempaa ja kulkeminen + yöpymiset asettavat omat haasteensa ja hinnan opintojen tekemiselle. Pienen lapsen vanhempana pientä haastetta näkisin tässäkin, mutta toisaalta hyvällä tsempillä tämäkin este on vain hidaste. Kaikkea ei voi aina saada!

Pieni byrokratian kukkanen on muuten myös se, että jos aloittaa vaikkapa juuri nuo ylemmän AMK-tutkinnon opinnot perhevapaalla ollessa, ei ole oikeutettu palaamaan työttämäksi perhevapaan jälkeen, ellei keskeytä opintoja vähintään vuodeksi. Tuon vuoden jäähyllä olon jälkeen voi hakea oikeutta päätoimiseen opiskeluun työttömyyskorvauksella, mutta ei ennen. Eli jos haluaa perhevapaan jälkeen tehdä opinnot loppuun, on se tehtävä ”ilman mitään statusta” eli ilman mitään tukia tai oikeutta olla työllisyyspalveluiden piirissä. Edelleenkään opintotukea ei saa, mutta toivottavasti työpaikan pian valmistumisen jälkeen tai jopa sen aikana.

Neljäs haaste työn jakautuminen

Työmarkkinat ovat jakautuneet matalapalkkaiseen nk. suorittavaan työhön ja korkeapalkkaiseen asiantuntijatyönön. Tästä puhuimme viime viikolla aamiaispöydässä mieheni kanssa. Voit lukea Juhon ajatukset täältä. Kuulun siis itse korkeasti koulutettuihin, jotka tekevät hommia pitkäti noiden kahden ”ääripään” väliltä eli juuri niitä kuuluisia keskipalkkaisia hommia. Näitä on faktisesti vain koko ajan tarjolla vähemmän. Voimaan tuleva aktiivimalli taas haluaa meidän kaikkien työttömien ottavan vastaan mitä tahansa työtä, koska on yhteiskunnan (ja usein myös yksilön) näkökulmasta on parempi olla edes päivä töissä, kuin sekin kotona.

Haasteena on se, että harvaa koulutettua ihmistä kiinnostaa nuo matalapalkkatyöt. Ne harvoin poikivat mitään pidempää ja toisaalta harvoin niihin myöskään pääsee. Miksi työnantaja ottaa sinut hommiin, jos olet ylikoulutettu ja haaveilet jostain paljon isommasta ja vastuullisemmasta. Myös työt­tö­mien osaa­mi­nen ja asuin­pai­kat ei­vät koh­taa työ­voi­man tar­peen kans­sa ja se on haaste sekin. Vaikka moni on valmis matkaamaan pidemmälle tai jopa muuttamaan työn perässä, ei se aina ole oikein realistista. On muuten myös todettua, että työnantaja palkkaan helpommin työssä valmiiksi olevan kuin työttömän avoinna olevaan pestiin. Tämä kokemus minullakin on.

Viides haaste osa-aikatyön tekeminen

Nykyinen lainsäädäntö tue osa-aikatyön tekemistä oikein järkevästi tai ainakin se on todella byrokraattista. Alle kaksi viikkoa kuukaudessa töitä tekevänä sinut tulkitaan olevan jossain välimaastossa työttömyyden ja työllisyyden välissä ja saat sovitettua päivärahaa. Työajan tulee olla valvottua ja sinun tulee silti olla valmis ottamaan vastaan toinen kokopäiväinen työ. Jos menet yli kahdeksi viikoksi kokoaikatyöhön, sinulla ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan työsuhteen ajalta. Äläkä unohda työsopimusta tai palkkatodistusta toimittaa päivärahaa maksavalle taholle. Muutoinkin, jos otat osa-aikaisen työn vastaan, niin tsekkaa asia te-toimistossa henkilökohtaisen virkailijaksi kanssa (jos satut tietämään kuka se on), ettei käy huonosti.

Pienen lapsen vanhempana itselle olisi varmasti sopinut osa-aikaisen työn tekeminen ja jopa hain näitä työpaikkoja. Koin, arvokkaaksi työn tekemisen ja toisaalta osittain lapsen kanssa kotona olemisena. Harmillisesti nuo työpaikat eivät tärpänneet kohdallani, enkä siis päässyt myöskään  käytännössä testaamaan tätä järjestelmää.

Kuudes haaste yrittäjyys. 

Kuulen jo valmiiksi omat ajatukseni päässäni ”mitä minä voisin tarjota yrittäjänä kenellekään, ei minulla ole osaamista mihinkään spesifiin jota voisin tuotteistaan, ei kaikista ole yrittäjäksi”.  Olen käynyt kuuntelemassa pienyrittäjyydestä yhden työttömille suunnatun luennon. Voin kertoa, että pääni oli tuon jälkeen vielä enemmän pyörällä. Byrokratiaa meinaan riittää, huh!

Toisaalta taas, jos itse on valmis paketti ja valmis siihen että hyppää yrittäjäksi kokonaan on se aina helpompi tapa, kuin se että keikkuu työttömyyden ja yrittäjyyden välimaastossa. Rehdisti sanottuna, en minä itsekään tiedä miten voisin itseni yrittäjänä elättää, mitä sellaista osaamista minulla olisi joka työllistäisi minut. Yrittäjäksi ryhtyminen vaatii oikeasti ajattelutavan muutoksen itsessä eikä se ole helppoa. Yrittäminen ei tänäpäivänä ole vain sitä perinteistä käsillä tekemistä mihin on totuttu. Siksi itsekään en ehkä osaa löytää osaamisestani sellaista myyvää tuotetta tai oikeammin tuotteita, joilla tienata leipä pöytään. Fakta on kuitenkin, että jos tarjoan yrityksille kukkien kastelua ja kahvin keittämistä, he helpommin ostavat tuon palvelun minulta kuin että pohtivat työllistäisivätkö minut firmaansa tekemään noita asioita. Yrittäjyydessä on siis puolensa, mutta suinpäin tähänkään ei vaan voi lähteä. Apua ja asiantuntijuutta tarvitaan tueksi!

Seitsemäs haaste resurssit. 

Kuten ylhäällä todettua te-palveluissa on ollut naftisti resursseja uudistuksia tehtäessä. Siksi kaikki työttämät eivät ole saaneet palveluita joihin olisivat olleet oikeutettuja ja joiden avulla olisivat pysyneet aktiivisina ja työkykyisinä. Työkkärissä ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa hoitaa jokaista työttöntä. Työntekijät ovat osittain turhautuneita ja varmasti meissä asiakkaissakin on ollut tapauksia, jotka eivät ainakaan ole piristäneet työpäiviä.

Myös viestintä on iso haaste. Jos te-palvelut eivät pysty viestimään asioistaan asiakkailla, mikä virka heillä on? Vanha järjestelmä ei tue mm. sitä että osoitteenmuutokset kirjautuisivat automaattisesti myös te-palveluihin. Joten osalla pitkäaikaistyöttömistä saattaa järjestelmässä olla tiedot vuosien, vuosien takaa. Miten siis tavoittaa ihminen, jolla ei ole sähköpostia, puhelinnumero ja osoite on vanhoja. Ja mieti kuinka kallista tämä tietojen etsiminen on.

Eli ihmisten lisäksi heikko resurssi on myös järjestelmä. Se mihin työttömiä kirjataan ja koodataan on auttamattomasti vanha ja kankea. Myös omapalvelu meille työttömille on vanha. Eikä tue nykyaikaisia mahdollisuuksia kontaktointiin tai tiedonsaantiin. Edelleenkin työkkäristä tulee työtarjoukset kirjepostilla, eikä esim tekstiviestillä ”sinulle on viesti omapalveluissa”- tyyppisesti, joka on käytössä ehkä kaikkialla muualla. Kokemuksesta tiedän myös, että tietoa selvityspyynnöstä tulee kyllä montaa virallista kanavaa pitkin tietoosi, mutta lopullista päätöstä ”tuomiosta” et saa kuin oma-palvelusta todella kaivamalla.

Resurssipulan vuoksi työttömät on myös kirjattu järjestelmään hyvin moninaisesti vuosikymmenten aikana. Tämän haasteen kanssa on painineet Pirkanmaalla kunnat, jotka kuntakokeilun myötä ottivat te-palvelut haltuunsa. Siivottavaa on, jotta jokainen työtön osataan ohjata oikeiden palveluiden piiriin ja mahdollistaa työttömälle hänen tarvitsemansa apu ja tuki. Mallissa jossa laitettiin hynttyyt yhteen, on tuottanut huikeasti tulosta. Se on saanut paljon kiitosta siitä henkilökohtaisista kontakteista, joihin on panostettu. Tapaamisten aikana on saatu paljon enemmän aikaan, kuin puhelinsoittojen. Tässäkin kohtaa voi suomi 100-teeman mukaisesti todeta asioiden hoituvan parhaiten yhdessä. Se ei silti poista ongelmia jotka erilaiset resurssit, vanhentunut  ja repaleinen lainsäädäntö ovat vuosien varrella luoneet.

Kahdeksas haaste työllisyydenhoidon tilkkutäkki

Olin ollut lähes vuoden työttämänä kun kuulin Uratehtaasta.  Jouduin heti ihmettelemään, miksi minua, joka selvästi kuului tuon verkoston piiriin, ei ohjattu sinne te-toimiston puolesta heti työttömäksi jäädessäni tai miksi en ollut nähnyt sen mainosta missään kirjeessä. Syynä oli se, ettei tällaista toimintaa saanut mainostaa te-palveluissa. Älä kysy miksi, koska muita koulutuksia te-toimiston kirjeessä kuitenkin mainostettiin. Myös niitä firmoja, jotka tarjoavat työllisyyskoulutusta ja työllistymistä ja tekevät sillä rahaa. Näissäkin verkostoissa olin luonnollisesti mukana. Minusta on outoa, ettei työtöntä ohjata tai että hänelle ei vähintäänkin tarjota kaikkia mahdollisia toiminta ja kouluttautumismahdollisuuksia mitä omalla toiminta-alueella on tarjolla, oli se sitten kenen järjestämä tahansa. Mutta tässä törmätään kuulemani mukaan johonkin sääntöön, joka sen estää. huoh…

Aktiivimallissa puhutaan myös paljon te-toimiston työvoimakoulutuksesta ja uravalmennuksista. Näiden avulla omaa aktiivisuuttaan voi jatkossa myös osoittaa. Näihin minua ei ole koskaan ohjattu tai kysytty olisinko jostain kokonaisuudesta kiinnostunut tai koenko, että niistä jostain voisi olla minulle hyötyä. ”Lue sieltä kirjeestä tai netistä” on ollut vastaus kysyttäessä. Nopealla selauksella erilaisia mahdollisuuksia on tarjolla pelkästään Tampereella 30 erilaista, jos työtön vaan jaksaa itse ottaa selvää ja osaa hakea paikkoja. Kaikkea on kuitenkin rajallisesti ja vähät resurssit harvoin tukevat koulutusten lisääntymistä tai sitä, että ne kehittyisivät tarpeiden mukaan. Jos pelko selvitystilaan joutumisesta tai muusta vaivaa työtöntä, on ihan varmaa ettei kukaan hae koulutuksiin.

Kuntakokeilun myötä olen osallistunut kotikunnan järjestämiin matalankynnyksen valmennuksiin, työpajoihin ja workshoppeihin. Jo näiden kautta olen huomannut, kuinka timanttsta työtä kunnassa on tehty. Vaikka jotkin asiat ovat olleet minulle tutumpia kuin itse kouluttajalle, olen saanut tapaamista vertaistukea ja hyviä vinkkejä työnhakuun. Nuo muutamat tunnit samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa on motivoinut ja auttanut avautumaan. Monella tapaa siis tarpeellisia tapaamisia myös henkisesti.

On näissä tapaamisissa myös se varjopuoli, kun on kuullut kuinka osa työttömistä pelkää te-toimiston yhteydenottoa. Kokemuksia on useista selvityspyynnöistä ja raha-hanojen katkaisuista erinäisistä syistä. Työttömän on helpompi olla tekemättä mitään, kuin se että edes yrittää tai edes kysyy, koska aina uhataan sanktiolla. Sinua kohdellaan kuin rikollista, joka on vieläpä tyhmä. Sinulta ei koskaan kysytä, mitä kuuluu tai miten voit? Onko jotain miten voisin sinua auttaa työllistymisessä? Ei, ei koskaan. Jos kuitenkin erehdyt turhautumaan tai vaikkapa näyttämään tunteesi, saat selvityspyynnön niskaasi siltä kasvottomalta virkailijalta, joka varmasti vain teki työtään hänkin. Nämä tarinat olivat totisinta totta ja ihan todella kamalia kuultavia. Mutta tiedän itsekin unettomia öitä selvityspyynnön takia viettäneenä, että ei työttömänä oleminen ole herkkua vaan se on monelle henkisesti todella raskasta ja voi viedä syvälle.

Tuohon 9e/päivä työntekoon en jaksa edes mennä. Ehkä se on toisille yksi mahdollisuus päästä takaisin työ- ja elämänrytmiin kiinni. Mutta kyllä se itselle olisi mitä turhauttavin tukimalli, jonka voisin kuvitella omalle kohdalle. Siitä seuraavaksi.

Yhdeksäs haaste työttömyyden monet kasvot

Meitä työttömiä on monenlaisia. Toiset meistä ovat ”valmiita paketteja” työelämään, toiset taas kohtaavat elämässään hyvin erilaisia päivittäisiä haasteita, joten työllistyminen on vasta useamman portaan päässä mahdollista. Kaikille tulee silti tarjota apua ja tukea. Tähän tarvitaan niitä kuuluisia resursseja.

Kansanedustaja Juhana Vartiainen twiittasi taannoin että ”jokaisella on velvollisuus elättää itsensä”. Asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia, mutta näin minuakin on opetettu. On pyrittävä siihen, että pystyy huolehtimaan itse itsestään. Mikäli ei pysty on osattava pyytää apua. On kuitenkin valitettavaa ettei kaikista ole huolehtimaan edes itsestään ja siinä yhteiskunnan on tultava apuun. Apua tulee antaa niille, jotka ovat valmiit ottamaan apua vastaan ja valmiit myös tekemään muutoksia elämässään, jotta pystyy itsestään huolehtimaan.

On kuitenkin eri asia olla pitkäaikaistyötön kuin vasta työttömäksi joutunut. Nyt voimaan astunut aktiivimalli varmasti tukee parhaiten niitä, jotka ovat vasta joutuneet työttömäksi, kuin meitä jotka olemme olleet työttöminä jo pidempään ja kokeilleet aktivoitumista monin keinoin. Sillä onhan se niinkin, että muutaman CV-klinikan ja uravalmennuksen käyneenä alkaa sekin homma jo puuduttamaan ja edelleen ollaan sen tosia-asian edessä, että työpaikkaa ei edelleenkään ole. Minussa on siis vikaa, kun sen vian vain osaisi korjata ja nopeasti!

Mitä sitten?

Miksi näitä erilaisia malleja oikein työstetään tuolla pääkaupungissa ja kuka ne oikeasti luo? Oli useimmiten asia mikä tahansa siitä nousee kohderyhmän keskuudessa hirveä haloo. Niin nytkin aktiivimallista.  Vaikka välillä tuntuukin, ei näitä malleja kenenkään kiusaksi tehdä.

On tutkittu ja todettu, että työl­lis­ty­mi­sen to­den­nä­köi­syys al­kaa las­kea jo kuu­den kuu­kau­den työt­tö­myy­den jäl­keen. Se on todella lyhyt aika! Jos halutaan, että moni työttömäksi joutunut pääsee palveluiden piiriin ja mahdollisimman pian takaisin töihin on tehtävä jotain. Valtiohallinnossa kun on vain hyvin vähän keinoja sille, miten saada ihmiset töihin. Siksi mallit, joita siellä kehitetään tuntuu meistä kohderyhmäläisistä usein todella typeriltä, tuhauttavilta ja usein vain rankaisuilta.

Uutisissa on paljon annettu kritiikkiä tähän aktivointimalliin. On todettu, että työtön ei voi itse vaikuttaa saako se työpaikkaa. No onhan se hyvä argumentti ja osittain myös totta. Koen kuitenkin itse olleeni aktiivinen monella tapaa ja silti (valitettavasti) työtön ja kyllä minuakin hirvittää tämä aktivointi-laki. Tiedän myös, että moni työtön ei ole tehnyt oman työllisyytensä edistämiseksi mitään. Onhan nämäkin ihmiset saatava myös mukaan, eikä niin että heitä koitetaan etsiä te-palveluiden toimesta. Pakottamalla ei mitään saada aikaan, mutta onhan sitä välillä jotain tehtäväkin.

Niin, miksi jättää tekemättä, kun tehdänkin voi. Olkoon se sanaparsi hyvin kuvaava pöydän molemmilla puolilla olevilla kannoille.

Ehkä tässä ajatuksia riittävästi (ja liikaa) siitä, miksi työttömyys ja työllisyyden hoito on vain niin vaikea kokonaisuus… Mutta jotain silti tarttis tehdä.

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s