Valtuustoaloite harrastustakuusta

Eilisessä valtuuston kokouksessa Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen harrastustakuusta. Kokoomus on valtakunnallisesti puhunut lasten harrastusmahdollisuuksista ja siitä, kuinka jokaisesta pitäis pitää huolta. Monen tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsen ja nuoren vapaa-ajan harrastamisella on merkitystä kasvussa, itsenäistymisessä ja sosiaalisten taitojen kehittymisessä.

Kokoomuksen valtuustoryhmässä kävimme keskustelua aloitteesta ja totesimme, että meillä on kunnassa moni asia hienosti. Lapsia on kehotettu hakeutumaan koulun tarjoamien kerhojen käyttäjiksi, joten jokaisella lapsella on hyvät mahdollisuudet koulun jälkeiseen harrastamiseen ainakin tässä muodossa.

Mutta se mistä olimme harmissamme on se, ettei nuoret ja aikuiset löydä lempäälän laajaa harrastusvalikoimaa oikein mistään. Kunnan sivuilla on olemassa yhdistyslistaus, joka on auttamatta vanha ja sieltä puuttuu moni yhdistys. Myös hakuvalikko oli alkeellinen ja puutteellinen. Joskus asiat ovat pienestä kiinni, jo siitä kuinka löytää itselle tai lapselle sopiva harrastus. Siksi kiinnitimme huomion tähän asiaan, sekä kunnan ja järjestöjen välisen vuoropuhelun lisäämiseen.

vaalit_kok_hyväkunta2Tiedän, että monessa yhdistyksessä on täysi mahdollisuus saada vapautus vuosimaksuun tai ainakin alentaa summia huomattavasti tarjoamalla vanhempana omaa aikaa lapsen harrastukselle. Tietämällä nämä toimintatavat, on mahdollisuus päästä edullisesti harrastuksen piiriin ja mukaan ryhmiin. Nämä ovat asioita, joista olisi hyvä kunnan tai seurakunnan olla tietoinen, jotta oikeaan paikkaan voisi lapsen ja nuoren ohjata, ilman että syntyy heti paineita siitä ”millä maksan harrastukseni”. Aloitteellamme halusimme kerätä kunnan yhdistytoimijoita yhteen avaamaan käytäntöjään ja pohtimaan sitä, millä saisimme kaikki mukaan.

Olin aloitteellinen keskustelun avaaja ja ajatusten kokoaja ryhmässämme aloitteessa ja sain kunnian olla sen ensimmäinen allekirjoittaja ja lukija.

***

Valtuustoaloite

Harrastustakuu – jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus

Harrastustakuusta on viime aikoina puhuttu paljon monilla foorumeilla. Keskustelun taustalla on tuorein nuorisobarometri, jonka mukaan 35 prosenttia nuorista alle 29-vuotiaista on jättänyt harrastuksen aloittamatta rahanpuutteen vuoksi. Nuorista enää hieman reilu puolet kokee kiinnittyvänsä suomalaiseen yhteiskuntaan, kun vielä vuonna 2012 luku oli 76 prosenttia. Tämä on asia, josta on syytä olla huolissaan.

Harrastustakuun tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi harrastus. Lasten ja nuorten harrastaminen parantaa oppimista, kehittää sosiaalisia taitoja sekä tuo mielekästä tekemistä vapaa-aikaan. Harrastustoiminta on myös ennaltaehkäisevää työtä, jolla tuetaan lasten ja nuorten kasvua ja itsenäistymistä. Harrastustoiminta luo myös yhteenkuuluvuutta.

Lasten ja nuorten arki on polarisoitunut, pienituloisia henkilöitä oli Suomessa 674 000 vuonna 2014 ja lapsiköyhyys on Suomessa yleistynyt, selviää Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksestä. Harrastamisen lopettaminen tai aloittamatta jättäminen harrastamisen korkeiden kustannusten vuoksi vauhdittaa osaltaan terveys- ja hyvinvointierojen kasvua ja liikunnallisesta elämäntavasta syrjäytymistä

Harrastustoiminnan aloittamisessa yhtenä tärkeänä tekijänä on löytää matalan kynnyksen harrastustoimintaa. Tässä kunta on avain asemassa palveluiden tarjoajana. Eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä tuetaan lasten ja nuorten monipuolista harrastamista. Lempäälässä jo nyt tehdään hienoa yhteistyötä yhdistysten kesken. Me Lempäälässä myös tiedämme, että paikallisten seurojen ja järjestöjen vapaaehtoistoiminta on edelleen kulmakivi edullisemman harrastamisen turvaamiseksi.

Kokoomuksen valtuustoryhmän mielestä jokaisella lapsella on oikeus harrastukseen. Haluamme, että harrastuksen löytymisen kynnys olisi mahdollisimman alhaalla.

Edellä olevan perusteena Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää,

1) että Lempäälässä päivitetään kunnan sivuilla oleva yhdistyslistaus.

2) että yhdistysten ja järjestöjen kanssa kootaan harrastusvalikko kansalaistoiminnan, urheilun, kulttuurin, vapaan sivistystyön ja omaehtoisen toiminnan mahdollisuuksista, tiloista, tarjoajista, tapahtumista ja tuista kunnan sivuille.

Lempäälässä 26.10.2016

Riina Aspila, Heikki Hakala, Päivi Söderström, Kari Tolonen, Mirva Kurki, Hannu Kiviaho, Usko Gulsten, Lea Blomqvist, Tuomo Mäkelä, Jouni Kiviranta, Marja Sundström, Tuija Seppänen

 

2 thoughts on “Valtuustoaloite harrastustakuusta

  1. Hieno aloite,
    Asia on monitahoinen, jossa on kyse tarjonnan monipuolisuudesta ja kiinostavuudesta, kohtauttamisesta ja mahdollisuuksista harrastaa – aika, raha, sijainti.

    Voisiko keinovalikoimaan lisätä syksyllä ja tammikuussa toistuvat LVS harrastesivut Aamulehden tapaan, sosiaalisen median markkinointi – esimerkiksi jo nyt toimii laajahko Lempääläisten ryhmä Facebookissa, laitettaisiinko samanlainen pystyyn erityisesti harrastemahdollisuuksien esilletuomiseksi.

    LIsäksi kunta tukee montaa harrastemahdollisuksia toteuttavaa tahoa. Voisiko tuen kriteeristöjä pohtia ja luoda jotain kannustimia esimerkiksi seuraaville alueille:
    – näkyvyyden tai markkinoinnin kehittäminen
    – kiinnostavuuden ja ajankohtaisuuden kehittäminen
    – saavutettavuus

    Em. kannustimia voi jo olla – en lähtenyt perehtymään asiaan tarkemmin.

  2. Päivitysilmoitus: Jokaiselle harrastus – puhetta ja tekoja | Riina Aspila (kok.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s