Valtuustoaloitteeni näkee toteutuksen tänään!

WP_20160201_021Jätin syyskuussa 2013 valtuustoaloitteen, että kunnassa siirryttäisiin sähköiseen kokouskäytäntöön, tai edes kokeiltaisiin sitä. Sain tuon vuoden lopulla vastauksen, että kunhan saamme kokemuksia naapurikunnista, niin ehkä sitten jonkin talousarvioprosessin kuluessa voitaisiin moista harkita – ainakin kokeilulla.

Tänään se vihdoin koittaa, kun kunnanhallitus pitää ensimmäisen kokouksensa, jossa asiakirjoja on voinut lukea kotoa käsin liitteineen kaikkine koneelta. Täytyy myöntää, etten uskonut päivän koittavan vielä tällä valtuustokaudella.

Me kunnanhallitustyöskentelyssä mukana olevat saimme viime viikolla koulutusta ohjelmiin millä pääsemme lukemaan kokouspaperit. Itse kun en ottanut kunnalta mitään laitetta käyttööni, vaan tulen käyttämään omia laitteita, oli koulutus noin tunnin mittainen. Omalle kontolle jää, selvittää vielä sellaiset ohjelmat jolla pääsen merkitsemään muistiinpanoja vielä asiakirjoihin. He, joilla on kunnan koneet käytössään, saivat luonnollisesti koulutusta myös laajemmin ohjelmistoihin. Varotoimenpiteinä saapui vielä kokouspaperit tähän kokoukseen, mutta parin viikon kuluttua ei enää pitäisi postiluukun kolahtaa. Sen sijaa tekstarin pitäisi pärähtää, kun kokousmateriaali on noudettavissa ja tallennettavissa omalle koneelle.

Jännityksellä jään odottamaan, kuinka kokouskäytäntö tulee muuttamaan kokouksia. Kokemusta sähköisistä materiaaleista minulla on Tampereen seudun kuntayhtymän yhtymäkokouksista ja tuolla kaikki on toiminut hienosti.

On hienoa, että kokeiluun lähdettiin nyt. Uskon, että kunnanhallitus on oikea porukka kokeilemaan ohjelmia ja laitteita ja antamaan ehkä oman lausuntonsa siitä, voisiko jossain kohtaa kaikki lautakunnatkin ottaa digiloikan. On selvää, ettei kaikki asiat onnistu kerrasta ja että monia haasteita tulemme vielä tässä prosessissa näkemään. Mutta on rohkeutta tunnustaa tosiasiat ja todeta tämän olevan nykyaikaa ja että Lempäälän kunta ja kunnanhallitus on valmis!

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s