Lausunto kuntarakennelaista käsittelyssä

Keskiviikon kunnanvaltuuston kokouksessa käsitellään muun muassa Lempäälän lausuntoa kuntarakennelakiluonnoksesta. Luonnosta on käsitelty useammassa kunnanhallituksen kokouksessa viimeisten viikkojen aikana. Lausunnon pääsanoma tulee olemaan, ettei Lempäälä ole halukas kuntaliitoksiin ilman todellisia perusteita. Esimerkiksi SuurTampere-hanke kuulostaa lempääläisten asukkaiden kannalta tällä hetkellä kalliimmalta ratkaisulta kuin asuminen itsenäisessä Lempäälässä.

Tällä kertaa olemme antamassa kuitenkin vasta lausuntoa lakiin. Mitään päätöksiä kuntaliitoksista suuntaan tai toiseen ei vielä tehdä. Siksi onkin tärkeää paneutua itse lakiluonnokseen ja sen kommentointiin.

Pidän tärkeänä, että Lempäälä on lähtenyt mukaan vapaaehtoiseen selvitystyöhön yhdessä Tampereen seutukuntien kanssa. Selvityksen tarkoituksena on kuntaliitosmahdollisuuksien etujen ja haittojen lisäksi selvittää kuntayhteistyön lisäämistä. Tarkastelun alla on mm. yhteistyön merkitys kaupunkiseudun kilpailukykyyn, elinvoimaisuuteen, asukkaiden hyvinvointiin ja elinkeinoelämän kehitykseen. Uskon selvityksen olevan Lempäälän kannalta monipuolinen ja hyödyllinen asiakirja tulevaisuuden ratkaisuja tehtäessä.

Meidän tulee pystyä tarkastelemaan Lempäälän tulevaisuutta nk. tulevaisuuslasit silmillämme. Meillä ei ole varaa katsoa asioita taaksepäin tai eteenpäin vain tämän päivän näkökulmasta. Lempäälän keskustavisio ja sen toteuttamisen etenemisprosessi on hienosti osoittanut sen, että meillä todella on osaamista ja halua katsoa asioita tulevaisuuden näkökulmasta.

Odotan mielenkiinnolla millaista keskustelua lausuntoluonnos herättää valtuustosalissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s