Kuntalaisten kohtaamispaikka

Alkuvuodesta julkaistiin Lempäälän keskustan kehittämisideoita sisältävä työ, Silta tulevaisuuteen. Visio liikkuu Lempäälän keskustan kehittämisessä vuosissa 2020–2030. Jo monissa visiossa ennen tätä ja myös tässäkin, on yhtenä osana kokonaisuutta kaipuu kunnan keskustasta ja kohtaamispaikasta, torista.

Tämän hetken tilanne Lempäälässä on mitä kummallisin. Torimyyjiä voi kohdata niin Lempalan parkkipaikalta, kuin K-kaupan pihamaalta. Myös S-marketin pihamaalla tapaa torimyyjiä. Kilpailuasetelmasta tästä tuskin on kyse. Väittäisin jopa, että kauppa kävisi jokaisella torimyyjällä paremmin, jos meillä olisi yksi ainoa tori, jossa kaikki voisivat olla, niin arkena kuin viikonloppunakin.

Lempäälässä on puhuttu jo pidempään, että kunnan toimipiste tultaisiin siirtämään pois keskellä kylää olevista taloista, jotka ovat huonossa kunnossa. Jatkuva korjaaminen ja kiireinen paikkaaminen monenasteisissa korjaustarpeissa voisi jo loppua. Kannatan lämpimästi ajatusta siitä, että huonokuntoiset rakennukset puretaan ja tilalle tehtäisiin kansalaistenyhteinen kohtaamispaikka. Se mihin kunnan toimipiste tulisi sijoittaa, riippunee siitä, mitä teemme lukiolle, kirjastolle ja Piippokeskukselle. Tiloja tuskin jää puuttumaan.

Tori voisi olla aito keskusteluareena lempääläisille. Siellä voitaisiin pitää erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia, unohtamatta virkeää torimyyntitoimintaa, joka varmasti viriäisi meillä Lempäälässä tämän myötä. Kaunis vanha asema, sekä kirkko tulisivat näin esille avoimemmassa katukuvassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s