Kuntamörkö kaapista ulos!

Eduskuntavaalien alla käytiin Lempäälässäkin vankkaa keskustelua kuntien lukumäärästä ja liitostarpeista. Tämän varmasti muistaa myös aktiivisesti aiheesta Lempäälän-Vesilahden sanomissa kirjoitellut Keskustan Juha Kuisma, joka muuten sattumoisin oli kuntauudistusta edeltäneen Parashankkeen aikana ex-pääministereidemme (Vanhanen ja Kiviniemi) kabinetin jäsenenä.

Keskustan vetämää Paras-uudistusta perusteltiin aikanaan niillä rakenteellisilla muutoksilla, joita kunnat lähivuosina kohtaavat: väestön ikääntyminen, henkilöstön eläköityminen ja julkisen talouden paineet. Nämä seikat ovat totta tänäkin päivänä. Totta on myös hallituksemme linjaus siitä, että vain vahvat ja elinvoimaiset peruskunnat pärjäävät tulevaisuudessa. Näistä seikkoja ei voi kukaan kiistää.

Lempäälän tulisi olla avoimesti mukana kuntauudistuskeskustelussa. Haluammehan olla mieluummin ohjaajan paikalla päättämässä omista asioistamme kuin sivusta seuraajina katsomassa, kun muut päättää puolestamme. Kuntalaisilla on oikeus tietää millaisia vaikutuksia mahdollisilla liitoksilla olisi. Siksi Lempäälänkin tulisi tehdä selvitykset. On kummallista vastustaa selvittämistä. Eikö päätöksentekijöiden tule pohjata mielipiteensä enemminkin tietoon kuin tunteeseen? Päätöksenteossa myös Lempäälän tulee lähtökohdaksi ottaa aina kuntalaisten etu ja tarpeet, eli se, että palvelut toimivat ja yhteisistä veroeuroista saadaan suurin mahdollinen hyöty. Vain selvitysten ja faktojen kautta voimme todentaa sen, että me pärjäämme itsenäisenä kuntana myös tulevaisuudessa.

Kuntatalouden asiantuntijat ovat korostaneet kuntien elinkeinopolitiikan merkitystä tulevaisuudessa, eikä ihme. Meidän on osattava jatkossa houkutella yhä enemmän yrityksiä kuntaamme ja käyttää niitä monipuolisesti myös palveluidemme tuotannossa. Kuntatalous on avainasemassa, kun teemme tulevaisuuden suunnitelmia ja päätöksiä. Me tulemme tarvitsemaan tiukkaa talouskuria. Rahamme täytyy riittää muuhunkin kuin lakisääteisten tehtävien hoitamiseen.

Ja tehtäköön nyt selväksi: Ministeri Virkkunen, valtioneuvosto, kokoomus tai minä kuntavaaliehdokkaana emme pakota Lempäälää kuntaliitokseen. Selvityksen jälkeen voimme yhdessä tehdä johtopäätökset siitä, kuinka hyvin pärjäämme itsenäisenä kuntana myös tulevina vuosina. Vasta johtopäätösten jälkeen lopullisen ratkaisun tulevaisuudestamme nuijii oma kunnanvaltuustomme.

Rakennelaki on pian lähdössä lausuntokierrokselle kuntiin. Se myös edellyttää, että kunnat osallistuvat liitosselvitysten tekoon. Pidän tärkeänä, että kunnat saavat rakennelain yhteydessä mahdollisuuden lausua myös sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä.  Perus- ja erikoissairaanhoidon hoitoketjut on yhdistettävä ja päävastuu palveluiden järjestämisestä tulee mielestäni edelleen säilyttää kunnilla.

Vastuullisten päättäjien on perustettava päätöksensä vahvaan faktaan eikä arvailuun tai pelotteluun. Ikuinen ei-ei-ei-keskustelu ei johda mihinkään!  Minä haluan jatkossakin asua kotikunnassani Lempäälässä, jossa talous on vahvalla pohjalla ja peruspalvelut ovat turvattuja sekä kustannustehokkaasti että monipuolisesti tuotettuja.

2 thoughts on “Kuntamörkö kaapista ulos!

  1. Juuri näin! On hölmöä olla vapaaehtoisesti tai tuottamuksellisesti muiden vietävissä. On parempi ymmärtää vaihtoehdot ja niiden seuraukset – liitos vai ei, jos liitytääntai pitää liittyä, niin kenen kanssa voisi liittyä, miksi ja millä ehdoin. Nyt on mielestäni mahdollisuus miettiä näitä asioita vielä rauhassa. Pian tilanne voi pahimmillaan olla toinen, eli asioita olisi selvitettävä ja päätöksiä tehtävä nopealla tahdilla, jolloin merkitseviä asioita voi jäädä epähuomiossa vähäiselle huomiolle. Parhaimmillaan ei tule painetta tehdä selvitystä tai toteuttaa liitosta – tämän vaihtoehdon varaan en laskisi nykytilanteessa ja jatkon näkymin oikeastaan ollenkaan.

    Harri

  2. Onpa mukava lukea tällaista tekstiä. Siis tutkitaan, mietitään, puntaroidaan vaihtoehtoja eikä lyödä etukäteen kategorisia päätöksiä ja ehtoja. Tämä koskee kuntauudistusta ja vaikkapa palvelujen ulkoistamista. Joku kokoomuslainen sanoi tänään, että ideologista kokoomukselle on vain se, että palvelut toimivat nyt ja tulevaisuudessa.
    Heska Korhonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s